Vanhan pankkisalin marmorilattiat ja valaisimet säilytetään – Osuuspankin remontti on alkanut purkutöillä, uudistuneisiin tiloihin päästään kesällä

Osuuspankin palvelut pyörivät tällä hetkellä tilapäistiloissa. Asiakkuusneuvoja Tarja Aaltonen kertoi varatoimitusjohtaja Tuomo Småttille päivän kuulumiset. Kuva: Mikko Peltoniemi

Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan-konttorin väki työskentelee tällä hetkellä tilapäistiloissa osoitteessa Valtatie 6. Aiemmin samassa paikassa toimivat OP Koti ja OP Isännöinti.

Ennen muuttoa liikehuoneiston lattia ja osa valaistuksesta uusittiin, ja asiakkaiden vastaanottotiloja varten tuotiin siirrettäviä seinäelementtejä pankin omista tiloista. Alakerran sosiaalitiloihin on tehty neljän työpisteen kompakti kokonaisuus.

Syynä väliaikaiselle muutolle on se, että pankin tilat Valtatie 8:ssa uudistetaan. Remontti on käynnistynyt purkutöillä ja rakennusurakan kilpailuttamisella. Varatoimitusjohtaja Tuomo Smått ja pankinjohtaja Jere Hakala kertovat, että urakoitsijavalinnat tehdään lähipäivinä.

– Olemme iloisia, että saimme tarjouksia myös oman toimialueen urakoitsijoilta, Smått toteaa.

Vuonna 1959 rakennettu kiinteistöosakeyhtiö Kassatalo on saneerattu laajemmin vuonna 1989. Remonttia jatkettiin vuonna 1997, ja vuonna 2007 uusittiin pintoja.

– Nyt tehdään taas isompi remontti. Muutamme uusiin tiloihin tämän vuoden kesällä, Smått kertoo.

Valtatie 6:n väistötiloissa työpisteitä on tehty myös kellariin muun muassa Jere Hakalalle. Kuva: Mikko Peltoniemi

Talletusautomaatti lähti tuulikaapista

Osuuspankilla on ollut Kassatalossa käytössään noin 750 neliön tilat, josta vajaat 500 katutasossa ja reilut 250 kellarissa. Tilat eivät uudistuksessa pienene, mutta nyt saman katon alle tulee muitakin kuin pankin väki.

– Remontoidussa konttorissa on työtilat kahdellekymmenelle OP:n, OP Kodin, OP Isännöinnin ja Pohjola Vakuutuksen työntekijälle. Tähän saakka on ollut vähän hankalaa, kun on oltu lähekkäin mutta silti eri paikoissa, Tuomo Smått sanoo.

Remontin kokonaishinta väistö- ja muuttokustannuksineen ovat hänen mukaansa noin miljoona euroa.

Uudistetussa konttorissa pankin henkilökunnalle tulee enemmän omia työhuoneita. Tämän hetken soluajattelusta siis luovutaan.

– Noin viisi kuudesta asiakaskohtaamisesta tapahtuu netissä tai puhelimessa, mutta ne, jotka tapaamme kasvokkain, saavat nyt enemmän yksityisyyttä, Smått ja Hakala kertovat.

Vanhan pankkisalin alkuperäinen marmorilattia hiotaan ja kiillotetaan, ja myös kattovalaisimet ja päätyseinän kello jäävät käyttöön. Tamperelaisen Framery Oy:n valmistama ja tuotannon alkumetreillä Akaaseen hankittu äänieristetty työtila sen sijaan jatkaa matkaansa pankin Valkeakosken-konttoriin.

Ilkivallasta kärsinyt ja sulkemisuhan alla pitkään ollut talletusautomaatti on jo poistettu Osuuspankin tuulikaapista, eikä se palaa enää sijoilleen. Seteleiden tallettaminen tilille onnistuu nyt ja jatkossa Kassatalon ulkoseinässä olevalla OttoPlus-automaatilla.

Automaattitilaa kuten muutakin pankkikonttoria valvonut automatiikka astuu sekin remontissa uuteen aikakauteen.

– Kameravalvonta on ollut pikkuisen tekohengitettynä vuodelta 1997, Tuomo Smått paljastaa.

Kassatalossa on myös asuintiloja, mutta nyt tehtävä remontti ei ulotu niihin.

Varatoimitusjohtaja Tuomo Smått ja pankinjohtaja autioituvan ja kesäksi uudistuvan pankkisalin keskellä Kassatalossa. Kuva: Mikko Peltoniemi