Voihan Ti-Ti – Nallet pitävät hunajasta, mutta hunajapääkaupunki antoi rukkaset Suomen kuuluisimmalle nallelle

Akaan kaupungin vuoden 2023 talousarvion käyttötalousosassa oli kaupunginjohtajan alkuperäisessä talousarvioehdotuksessa maininta Ti-Ti Nallen kanssa tehtävästä kumppanuussopimuksesta ja siihen liittyvästä 30 000 euron määrärahasta vuosille 2023-2027.

Alustavissa neuvotteluissa Akaan ja Ti-Ti Nallen välillä keskusteltiin monesta muustakin asiasta, mutta Akaan kannalta ehkä oleellisin asia koski Akaan kaupungin ja kuuluisan nallen välille suunniteltua markkinointiyhteistyötä. Tarkoitus oli tuoda Akaalle näkyvyyttä. Akaa olisi siis tavalla tai toisella saatu esiin Suomen ehkä kuuluisimman nallen kyljessä. Nallen, joka on suosittu varsinkin nuorten lapsiperheiden keskuudessa. Perheiden, joiden tulisi kiinnostaa Akaan kaupungin tulevaisuutta suunnittelevia päättäjiä.

Kun lähtöasetelma vieläpä oli se, että Ti-Ti Nallen organisaatiossa ilmeisesti oli kiinnostusta Akaata kohtaan, olisi sopimus Akaan kaupungin ja Ti-Ti Nallen välillä todennäköisesti syntynyt helpolla. Tätä ei tarvitse ihmetellä, tunnetustihan nallet pitävät hunajasta. Ajatus oli että tälle vuodelle olisi varattu 30 000 euroa ja asian kanssa edettäisiin vuosi kerrallaan. Kerralla ei siis sopimuksella sitouduttaisi esimerkiksi viiteen vuoteen. Kaupunginjohtajan budjettiesityksessä hankkeelle oli varattu 30 000 euroa joka vuodelle eli yhteensä 150 000 euroa vuosille 2023–2027. Varauksesta huolimatta tarkoitus oli edetä vuosi kerrallaan.

Mitä sillä hinnalla olisi saatu? Ti-Ti Nallen oma talo toimi vuosina 2001–2018 Ikaalisten Kyrösjärvellä ja sen jälkeen vuodet 2018–2020 Lempäälän Ideaparkissa. Hämeenkyröön Ti-Ti ei muuttanut, joten nalle on nyt koditon. Olisiko Ti-Ti siis tullut asumaan Akaaseen ja olisiko Akaa tullut tunnetuksi Ti-Ti Nallen kotikaupunkina? Nallen, joka tuli tunnetuksi Pikku Kakkosen kautta ja on sen jälkeen tehnyt omia televisiosarjojaan muun muassa Ylelle ja MTV:lle ja joka kiertää vuosittain ympäri Suomea konserttikiertueilla?

Akaan kaupunginhallitus päätti toisin. Kaupunginhallituksen kokouksessa 7. joulukuuta talousarviosta käydyn keskustelun aikana hallitus päätti, että kumppanuussopimus sekä siihen liittyvä määräraha poistetaan talousarviosta. Nähtiin, että Ti-Ti Nalle yhteistyöhön tehtävä panostus ei tuota Akaalle niitä hyötyjä, mitä siitä pitäisi tulla.

Jos sopimukseen ei olisi liittynyt Ti-Tin muuttoa Akaaseen, olisi yhteistyöstä saatu silti mainittu markkinointihyöty, näkyvyyttä Akaalle sekä yhteistyötä Akaan koulujen ja varhaiskasvatuksen ja Ti-Tin välille.

Akaan Seutu julkaisi 28. joulukuuta Uudenlainen kunta -teeman. Teemassa Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola toteaa, että Akaan tulopohjaa pitää saada vahvistettua ja sanoo tämän tarkoittavan sitä, että Akaaseen pitää saada yrityksiä, työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja. Peltola toteaa myös, että tässä onnistuminen edellyttää Akaalta sekä onnistunutta elinkeinopolitiikkaa että onnistuneen elinkeinopolitiikan onnistunutta toteutusta. Kilpailu kiristyy, ja siinä kilpailussa Akaan pitää pärjätä.

Positiivisen huomion kerääminen ja kilpailijoistaan positiivisesti erottautuminen on merkittävä osa mainittua kilpailussa pärjäämistä. Ti-Ti Nalle -päätöksen kautta katsottuna Akaan elinkeinopolitiikka ei vaikuta ottavan näitä vaatimuksia huomioon.

Ti-Ti Nalle etsii yhä uusia tiloja. Wikipedian tietojen mukaan tällä hetkellä suunnitellaan uuden Ti-Ti Nallen talon avaamista Raumalle vuoden 2023 aikana. Voihan titi.

Juttua muokattu 13.1.2022 kello 10.22: Poistettu kohta ”Käytettävissä olevien tietojen perusteella yhteistyön hinta Akaan kaupungille olisi siis ollut 30 000 euroa viideltä vuodelta, 6000 euroa vuodessa.” ja lisätty kohta ”Ajatus oli että tälle vuodelle olisi varattu 30 000 euroa ja asian kanssa edettäisiin vuosi kerrallaan. Kerralla ei siis sopimuksella sitouduttaisi esimerkiksi viiteen vuoteen. Kaupunginjohtajan budjettiesityksessä hankkeelle oli varattu 30 000 euroa joka vuodelle eli yhteensä 150 000 euroa vuosille 2023–2027. Varauksesta huolimatta tarkoitus oli edetä vuosi kerrallaan.”

Kommentointi on suljettu.