Ossi Kitunen nukkui pois joulukuun 8. päivänä. Ossi oli vuosikymmenten ajan tuttu näky Toijalan katukuvassa, seurallinen mies vietti aikaa kahvitellen paikallisissa kahviloissa poltellen piippuaan menneinä aikoina. Hän poikkesi päivittäin kirjastoon ja luki tarkkaan valtakunnan päälehdet, joiden uutisia hän kommentoi tuttujen kanssa. Ossilla oli moneen asiaan selkeä mielipide ja voidaan sanoa, että hänen filosofiansa oli se, että heikompia pitää aina puolustaa.
Ossin isä ja äiti olivat hänen hyviä opastajiaan muun muassa silloin, kun elämäntilanteet muuttuivat. Hän asui pitkään Havulinnassa ja remontin vuoksi asunto vaihtui Kiinanmuurille, jossa hän sai asua loppuelämänsä. Lähinaapuri Osmo Räisänen muistelee lämmöllä niitä kesäiltoja, jolloin hän grillasi Ossin kanssa makkaraa Pätsiniemessä Räisästen pihapiirissä.
Ossilla oli erikoinen muisti. Hän tunsi autojen rekisterinumeroiden perusteella omistajan ja muisti jopa heidän lastensakin nimet. Ossi soitti minulle kerran ja kertoi rollaattorinsa jarrujen olevan rikki. Ossin kotiavain roikkui aina rollaattorin kahvassa. Jarrut korjattiin ja hän soitti, että nyt ovat avaimet hukassa. Ossi etsi avaimia tunnin verran ja soitti iloisena, että avaimet löytyivät roikkumassa hänen kaulassaan. Nauroimme molemmat asialle makeasti.
Lukuisat paikalliset ovat Ossin pyynnöstä vieneet hänet keskikylältä kotiin, kaikki pitivät tästä hyväntahtoisesta miehestä. Ossi oli kuitenkin hyvin itsenäinen, hän valmisti kaupasta hakemistaan ruokatarvikkeista ruokansa. Ossin pöydällä oli avonainen Raamattu ja hän luki sitä lähes päivittäin. Viimeisen puhelunsa Ossi otti sairaalasta ystävälleen Osmo Räisäselle ja pyysi Osmoa ja Aila Laaksosta luokseen sairaalaan. Hän halusi kuulla lempivirtensä 318 ja yhdessä he lauloivat Ossille ”Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja” sairaalavuoteen äärellä.
Ossin rollaattori jäi paikoilleen, kun hän siirtyi kaipaamaansa lepoon vanhempiensa ja Taivaan Isän luokse.
Yllä olevan Heikin kirjoituksen lisäksi voin Ossin veljenä todeta, että Ossi ei todellakaan kuulunut niihin henkilöihin, joille satoi kutsuja kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Tai jotka pällistelivät tavan takaa kuvan kera lehtien palstoilla. Silti lähes kaikki Toijalassa tunsivat hänet. Ossi oli paikallinen julkkis ilman lööppijulkkisten statusta.
Vaikka Ossilla ei ollut puolisoa eikä lapsia, hän välitti minun ja veljeni Timon lapsista. Ei hän lapsia kovin usein tavannut, kun minäkin lähdin Toijalasta jo vuonna 1973, mutta aina puhelinkeskustelujen yhteydessä Ossi kysyi, mitä lapsille kuuluu ja pyysi kertomaan heille terveisiä. Vielä viimeisinä hetkinään sairaalassa ollessaan Ossi muisti puhelimessa toistaa tuon kysymyksen ja lähettää terveisiä jo tietysti aikuisille lapsilleni.
Heikki Knuutila, Ossin ystävä
Kari Kitunen, Ossin veli
