Toijalan urheilukentälle jäädytettiin luistinrata – Kenttämiehet Pasi Kulmala ja Marko Hänninen toteuttivat idean, joka on ollut viimeksi mahdollista yli 30 vuotta sitten

Akaan kaupungin kentänhoitajat Marko Hänninen (vas.) ja Pasi Kulmala saivat idean jäädyttää luistinradan urheilukentälle. Kuva: Tarja Antola

Toijalan keskusurheilukentän ympäri kiertävä juoksurataosuus on jäädytetty luistelijoiden käyttöön. Luistinrataa ovat olleet tekemässä kaupungin kentänhoitajat Pasi Kulmala ja Marko Hänninen.

– Saimme Pasin kanssa älynväläyksen, että kun kenttä menee remonttiin, voisiko siihen tehdä jään. Tartan-pinta on otettu pois ja jäljellä on asfalttipohja, Marko Hänninen kertoo.

Hänninen varmisti kenttäremontin tekevästä firmasta, että jäädytys ei haittaa remonttia.

– Remontin tekijä sanoi, että tehkää ihmeessä. Remonttimiehet lähtevät talveksi pois ja palaavat takaisin keväällä. Nyt on viimeinen tilaisuus tehdä jää ennen kuin uusi päällyste tulee.

Myös esimiehet kaupungilla näyttivät vihreää valoa kenttämiesten idealle.

Hänninen sai luistinradan käyttökuntoon perjantaina 6. tammikuuta. Hännisen mukaan jäätä hoidetaan myös jatkossa.

– Jää on vähän röpöläinen, mutta fiilinki on sama kuin luistelisi pidempää matkaa järven jäällä. Joka päivä se varmasti siinä paranee, jos ei sula pois. Sen pitäisi kestää kyllä muutaman päivän plussakelinkin, Hänninen arvioi.

Kentällä ei ole valoja, mutta ympäristön valot valaisevat Hännisen mukaan myös urheilukenttää sen verran, että luistelu on mahdollista myös iltaisin.

Hänninen kertoo, ennen 1988 kenttäremonttia urheilukentän juoksuradat jäädytettiin talvisin. Kun kentän pinta vaihtui kivituhkasta tartaniin, jäädyttäminen loppui. Hännisen mukaan myöskään uudelle pinnalle ei voi tehdä jäätä.

– Tämä on harvinainen tilaisuus, jota ei voi tehdä enää ikinä tämän jälkeen, itsekin urheilukentällä pikkupoikana luistellut Hänninen toteaa.

Luistinrata kiertää kentän ympäri. Kuva: Tarja Antola
Luistinrataa on tehty kentän ympäri tällä viikolla. Perjantaina se oli käyttökunnossa. Kuva: Jaana Hänninen

Latu siirtyi nurmikolle

Juoksuradoilla on aiempina talvina kiertänyt latu, joka on tehty nyt nurmikon puolelle. Hännisen mukaan juoksuradoille latua ei pystynyt tekemään, koska tartanin poiston jälkeen lunta ei ehtinyt tulla riittävästi.

– Nurmikon puolella pystyy nyt hiihtämään ja radalla luistelemaan, Hänninen toteaa.

Hiihtolatu siirtyi nurmikon puolelle. Marko Hänninen odotti maanantaina lumisateen loppumista päästäkseen ajamaan latua. Kuva: Tarja Antola