
Akaalainen Markus Manninen nousi jälleen palkintokorokkeelle, kun Italian GR Yaris -rallicupin neljäs osakilpailu ajettiin viikonloppuna Gardajärven lähistöllä. Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää selvittivät varmuudella 1000 Miglia -rallin haastavat asvalttierikoiskokeet ja sijoittuivat toiseksi GR Yaris -rallicupin kilpailussa. Mannisen pahin kilpakumppani Thomas Paperini jäi suomalaisten taakse selvällä erolla.
– Tulos oli loppupeleissä hyvä, vaikka rahkeet eivät aivan riittäneet voittoon. Pystyimme todistamaan sen, että Paperinikin on voitettavissa, kunhan homma natsaa, kartanlukija Sillanpää kiteytti.
Mannisella ja Sillanpäällä on tältä vuodelta kolme kakkossijaa ja yksi kolmostila.
– Josko nyt seuraavasta kisasta tulisi se ykköspaikka – sen eteen tehdään töitä, totesi Manninen, joka kärsi hieman huonovointisuudesta kilpailun aikana.
Sateinen keli toi oman lisämausteensa etenkin kilpailun alussa. Tämä tarkoitti sitä, että Manninen joutui miettimään tarkoin rengasvalintojaan.
– Aamupäivän lenkillä meillä oli kaksi sadekelin ja neljä kuivan kelin pyörää mukana. Nelospätkällä tuli oikein kunnolla vettä, ja meillä oli sadekelin renkaat etupäässä. Muutaman kerran auto lähti huikeaan ”sladiin”. Kun koetti työntää täysillä, perä oli heti irti, Manninen kuvaili.
– Huollon jälkeen pelasimme varman päälle ja otimme toiselle lenkille neljä vesikelin pyörää ja kaksi kuivaa. Pätkät kuitenkin kuivuivat tosi nopeasti. Koetimme tulla sen, minkä pääsimme.
Manninen saavutti sarjatilanteessa kärkikuljettaja Paperinia, joka sijoittui kolmanneksi Pohjois-Italiassa. Paperinilla on yhä selvä johto sarjassa, mutta kakkosena oleva Manninen ei ole luovuttanut.
Rallicupista on ajamatta vielä kaksi osakilpailua.
– Nyt meillä on paremmat saumat lähteä seuraaviin kisoihin. Seuraavaksi ajetaan Modenassa, missä taistelimme viime vuonna voitosta viimeiselle pätkälle saakka, mutta sitten ajoimme ulos, Manninen muisteli.
Manninen on kerännyt italialaisessa asvalttisarjassa kokemusta reilun vuoden ajan. Varsinkin tällä kaudella suomalainen on näyttänyt taitonsa paikallisia kuljettajia vastaan.
Kauden seuraava osakilpailu, Modenan ralli, on ohjelmassa lokakuun alussa.
