Juhannus tunnetaan keskikesän juhlana. Yhä useammin kesäkelit näyttävät kuitenkin painottuvan loppukesään, joten olisiko syytä alkaa pitää juhannusta jonkinlaisena kesän alun juhlana? Kuten Kylmäkoski-Seuran 18. kesäkuuta järjestämässä kuuman kiven heitossa todettiin, yleensä vasta noin viikon jälkeen kuuman kiven heitosta järvivedet ovat lähteneet lämpiämään.
Useana vuonna juhannusta on juhlittu niin kylmässä kelissä, että puhe keskikesän juhlasta on saattanut tuntua jopa koomiselta. Vaikka jo muinaissuomalaiset ovat ymmärtäneet käsillä olevan kesän taitteen, on ennen juhannusta vietetty niin kutsuttua pikkukesää ja vasta juhannuksen jälkeen isoa kesää. Myös sään on ajateltu taittuvan juhannuksesta päinvastaiseksi. Jos pikkukesä on ollut kylmä, on ison kesän ajateltu olevan lämmin ja päinvastoin.
Merkitsipä juhannus sitten keski- tai alkukesää, joka tapauksessa se on ollut suomalaisille merkittävä juhla. Juhannus on ollut erikoista, yöttömänä yönään jopa epätodellista aikaa. Ajan erityislaatuisuus on herättänyt ihmisten mielikuvituksen ja innostanut pohtimaan olemassaoloa. Tästä seurauksena keskikesän juhlaan on liittynyt paljon uskomuksia ja taikoja.
Uskomusperinne on ollut runsaampi kuin mitä nykypäivään on siirtynyt. Juhannukseen on kuulunut rikas, usein karjaan ja paimentamiseen liittyvä tapa- ja uskomusperinne. Yksi uskomus liittyy juhannuskoivuihin. Kohta moni taas koristaa kesämökin tai muun tuvan ovenpielet sellaisilla ehkä tietämättä, mitä tavan taustalla on. Koivujen käyttö on ikivanha perinne, mutta sekin on ollut aiemmin huomattavasti runsaampi. Talojen sisäänkin tuotiin erilaisia lehviä ja kukkia. Tuvan lattia saatettiin peittää koivun lehdillä. Keskikesällä luonto on elinvoimaisimmillaan. Tämän elämän voiman uskottiin säilyvän koristeluun käytetyissä oksissa ja lehdissä. Koska hyvinvointi ei ollut aivan nykyisellä tasolla ja puute oli alati vieraana, koristeet otettiin juhlan jälkeen talteen, kuivattiin ja syötettiin karjalle paremman maidon tuoton toivossa.
Nykypäivään säilyneitä uskomuksia ovat lähinnä puolison etsimiseen liittyvät taiat. Muinoin puolisoa etsittiin moneen muuhunkin vuotuisjuhlaan liittyen, ei vain juhannuksena. Rehevimmillään oleva luonto on kuitenkin johdattanut ajatukset pariutumiseen. Valoisa kesäyö on ollut omiaan lemmentaikojen tekemiseen. Taiat ovat olleet aina puolileikillisiä ja nuoruuden ilakointia, mutta naimisiin pääseminen oli tietysti aikanaan huomattavan tärkeä asia.
Suomessa on tämän juhannuksen alla ollut kovaa tunkua eurooppalaiseen, jopa pohjoisatlanttiseen yhteistyöhön. Myös juhannuksen juhlinta on merkki kuulumisestamme yleiseurooppalaiseen yhteisöön. Juhannustavat ovat olleet pääpiirteissään samoja, esimerkiksi kokkoja on poltettu ympäri mannerta. Yksi kansoja erottava tekijä tapojen välillä on varuillaan olon puuttuminen Suomesta. Muualla on uskottu pahojen henkien liikkuvan keskikesän juhlan aikaan. Suomesta se ajatus on puuttunut.
Moni juhla on modernisoituessaan kehittynyt lähinnä hyväksi syyksi ryypiskelyyn. Juhannukselle näin ei ole käynyt. Juhannus on aina ollut sellainen juhla. Kirjallisuudesta voidaan nähdä, että ryypiskely on vanha tapa ja juhannuksena on pyritty pääsemään käsiksi viinaan tavallisesti juodun oluen sijaan.
Vietitpä juhannusta vanhojen tai modernimpien tapojen mukaan niin hyvää juhannusta, nähdään ison kesän puolella!
