Syvään juurtunut mielikuva tienpäällä hikoilevista, paidattomista asfalttimiehistä vastasi todellisuutta viime vuosituhannella. Jokakesäistä ilmiötä kulkijoiden silmissä vahvisti kahdeksankymmenlukulainen pastillimainos.
– Se oli kyllä aika kaukana todellisuudesta, mutta kyllä olen itsekin urani aikana tehnyt töitä ilman paitaa, nauraa toisen polven pikimies Ossi Löytönen.
Nykyiset turvamääräykset ovat sen muuttaneet jo parikymmentä vuotta sitten.
– Nyt pitää olla pitkälahkeiset housut, turvakengät ja kypärä. Eiköhän ne suojalasitkin kohta päädy pakollisiksi, Ossi pohtii.
Hän muistelee nuoruutensa työvuosia, jolloin halpistavaratalosta haettiin puuvillainen työhaalari ja kymmenen markan lenkkarit, jotka sitten sulivat viikon aikana käyttökelvottomiksi.
– Nykyiset kuumankestävät turvakengät kyllä pääsääntöisesti kestävät työkauden. Parempi tietysti näin, Ossi tuumii.
Pien haju kuuluu kesään
Ossilla on vahva muistikuva koneista ja pien hajusta jo lapsuudestaan.
– Se on sitä kesän hajua. Juuri eilen yksi ohikulkija pysähtyi työmaan viereen. Hän pyysi saada vaan olla siinä hetken ja haistella ”kesää”, kuten hän asian ilmaisi. Kyllä tämä tuoksu itsellekin yhdistyy kesään vahvasti, Ossi naurahtaa.
Itse asiassa, jos ihan tarkkoja ollaan niin Ossin voisi laskea jo kolmannen polven tekijäksi.
– Vaarini toimi tielaitoksella valvojana. Isäni Jukka Löytönen oli sitten varsinainen pikimies. Hän oli eläkkeelle saakka näissä hommissa.
Isä Jukka ajoi uransa levittäjää, asfalttityömaan ”hermokeskusta”. Ossi itse toimii levitysryhmän perämiehenä ja tittelinsä mukaan kirjaimellisesti ohjaa, seuraa ja määrittää, että syntyvä jälki on oikeanlaista. Perämies kävelee levittäjän vieressä säädellen muun muassa syntyvän massalaatan paksuutta.
– Perämiehen ja levittäjäkuskin hyvä yhteistyö on todella tärkeää, jotta jälki on tilaajalle oikeanlaista, pohtii Ossi ja vilkaisee levittäjäkuskiaan Ville Valjusta.
Levittäjän edessä ja sivuilla työskentelevä pistomies Henri Vilpas hymyilee. Myös hän on toisen polven asfalttityöntekijä.
Pomppuautolla päiväkodista kotiin
Henrin edesmennyt isä Reijo Vilpas ajoi myös levittäjää. Henrillekin pien tuoksu kuuluu kesään.
– Muistan kun isä tuli hakemaan minua päiväkodista huoltoautolla. Kutsuin sitä pomppuautoksi. Autosta ja tuoksusta tiesi aina, että isä tuli, nauraa Henri, joka pistomiehen työn lisäksi istuu itsekin huoltoauton ratissa.
Huoltoautokuskin pitää huolehtia, että joka työmaalla on kaikki tarpeellinen autossa mukana, järjestyksessä sekä saatavilla. Työkalut, kaasut ja muut, eväitä myöten.
– Niitä ei sentään tarvi jätkille tehdä, Henri lisää.
Jyrän ohjaamosta kolmas toisen polven pikimies, Harri, huikkaa omien tyttöjensä olevan myös pikifaneja.
– Vaimo on aina nokka solmussa pieltä haisevista työvaatteista, mutta tyttäret sanoo, että ”tää paita tuoksuu ihan isille”, Harri nauraa.
– Itsekin olen kasvanut kodissa, jossa pikihommat kuuluivat joka kesään. Isäpuoleni Pekka Maijala aloitti päällystyspuolella mutta siirtyi jossain vaiheessa Lemminkäiselle Tampereen piiripäälliköksi ja eläköityi firman valtion puolelta projektipäällikkönä, Harri kertaa työtehtäviä.
Asfaltointi on elämäntapa
Ossin, Henrin ja Harrin mielestä pikihommat ovat elämäntapa. Töitä tehdään toukokuusta marras-joulukuulle säistä ja roudasta riippuen. Kesällä painetaan, eikä lomia pidetä. Viikonloput on sentään vapaina. Aamulla tulee noustua viiden aikaan tai jo aiemmin. Päivä saattaa jatkua ilta myöhään. Kotiväelle ei kyllä koskaan voi luvata milloin päivä loppuu. Se voi loppua ajoissa tai yömyöhään, työmaista riippuen, pohtivat miehet. Talven Ossi ja Harri ovat kotosalla.
– Viime talvena kävin 80 kertaa pilkillä. En välitä aurinkorantalomista, joten kesän lomattomuus ei paljoa haittaa. Sitä paitsi liekö 33 vuoden avioliiton salaisuus se, ettei kesällä ole yhteistä lomaa, Ossi velmuilee.
– Minulle iskee talveksi kodinhoitonakki, kun vaimo hoitelee kodin kesäaikaan, Harri nauraa.
Henri kertoo olevansa sen verran muita nuorempi, ettei viitsi olla koko talvea kotona. Talvisin hän työskentelee metallialalla.
Kolan varressa työtä tekevä Jorma Härkönen on viimeistä kesää asfalttihommissa. Kymmeniä vuosia tätä hommaa on tullut tehtyä ja nyt on se viimeinen kesä.
– Ei kannata itseään kokonaan rikkoa, sillä tässä työssä on kovilla niin nilkat, ranteet kuin olkapäätkin, tuumii Jorma
Yhteinen toive kanssakulkijoille on maltti
– Me tehdään teille parempia teitä, olkaa siis ystävällisiä ja ajelkaa työmaan ohi hitaasti ja turvallisesti. Meillä pitäisi olla pää, joka pyörii 360 astetta, että näkisi hyvin kaikki pienet ja isot liikkujat. Varsinkin jos ollaan ruuhkapaikassa, asfalttimiehet toteavat kuin yhdestä suusta.
Ruuhkatyömaan kiva vastakohta on hiljainen maalaistie.
– Palautetta tulee ohikulkijoilta laidasta laitaan, mutta ennen kuin sen pahimman töryn kaataa niskaamme voisi muistaa, että kohta alla on hyvä uusi asfaltti, josta on kiva ajella. Malttia kesään, muistuttelevat pikimiehet.
Kukka Salmiovirta
