Toijalassa vuonna 1992 perustettu Texas bluesrock -pumppu Jake’s Blues Band (JBB) viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Yhtyeen kitaristi-laulaja Jake Yrölän mukaan tämä virstanpylväs on tullut eteen ilman sen kummempaa tavoittelua tai suunnitelmallisuutta.
– Isoja kuvitelmia ei ole missään vaiheessa ollut. Alkuaikoina treenasimme vain kauhealla intohimolla ja koetimme kovasti saada keikkoja. Mitään muuta ei oikeastaan ole mietitty, ja edelleen hyvin pitkälti samalla reseptillä toimimme.
Tässä juhlahaastattelussa Jake Yrölä käy läpi yhtyeen kolmen vuosikymmenen pituista ja edelleen jatkuvaa matkaa. Jaken lisäksi bändissä soittavat Jaken veli Juha Yrölä (rummut) ja Timo ”Hepe” Salo (basso).
Backlinesta Blues Bandiin
Heti alkajaisiksi Jake Yrölä tunnustaa, että kokoonpanon juuret ovat itse asiassa kauempana kuin vuodessa 1992.
Blues Band alkoi muotoutua todellisuudessa jo 80-luvun puolella Toijalan vanhan meijerin treenikämpällä, jonne Jake ja Juha-veli pääsivät yhdessä Tero Hartikaisen kanssa Crossfire-yhtyeen puitteissa.
Samoissa tiloissa pyöri myös Timo Salo sekä muita soittajia eri bändeistä. Jonkin ajan päästä Yrölät ja Salo perustivat yhdessä laulaja-kitaristi Pietu Salosen kanssa Backline-nimisen yhtyeen. Tätä yhtyettä Jake pitää Blues Bandin lähtökohtana.
Se, miksi Backlinesta tuli Blues Band, selittyy Timo Salon treenikämpälle tuomalla kasetilla.
– Hepe toi kämpälle Stevie Ray Vaughanin In Stepin c-kasetilla. En ollut kuullut Vaughanista aikaisemmin yhtään mitään, mutta kasetti kajahti saman tien ja lujaa. Oli ihan päivänselvää, että nyt aletaan matkimaan tätä ja treenaamaan niitä biisejä. Jossain vaiheessa sitten vaihdoimme bändin nimeksi Jake’s Blues Band.
Bändistä tuli trio Pietu Salosen jättäydyttyä pois kyydistä noin vuoden 1991 paikkeilla. Vuonna 1992 JBB pääsi Rockpiste-ohjelmatoimiston listalle, ja juuri tästä keikkojen määrään nostavasti vaikuttaneesta tapahtumasta yhtye on tahtonut käynnistää bändin virallisen vuosimittarin.
Vaihtuvuutta rumpujen takana
JBB:n kokoonpano on pysynyt likipitäen samana läpi vuosikymmenten. Vaihtuvuutta on ollut ainoastaan rumpujakkaran ympäristössä, kun perhesyiden johdosta taukoa keikkailusta tarvinnut Juha Yrölä oli bändistä sivussa arviolta vuodet 1998–2003.
– Ensimmäinen korvaava rumpali oli Petri Niemi, ja hänen jälkeensä, noin vuodesta 2000, rumpuja soitti Tommi Salminen. Lopuksi tuli vielä kolmas rumpali Tomi Saarinen vuonna 2003, Jake Yrölä listaa.
Yhtyeen kokoonpanon pysyvyydestä on Jake Yrölän mukaan kiittäminen sitä, että bändin jäsenet ovat olleet keskenään tekemisissä jo paljon ennen Blues Bandin perustamista. Vaikutusta on ollut myös sillä, että kolmikko on tutustunut soittohommiin ja musiikkimaailmaan hyvissä ajoin ennen omia bänditouhuja.
– Juhan kanssa meillä on ollut soittajameininki ihan jo geeneistä, ja Hepenkin kanssa olimme jo joskus 1984 tai 1985 olevinamme roudareita Sampolassa soittaneille paikallisille bändeille, Yrölä muistelee.
Pääpaino covereissa
JBB on keskittynyt alusta alkaen cover-kappaleiden soittamiseen. Keikkojen ohjelmistossa on tietenkin Stevie Ray Vaughanin tuotantoa, ja sen lisäksi esimerkiksi Jimi Hendrixiä.
– Muutamia omia biisejä on tullut tehtyä, mutta pääpaino on covereissa. Omat biisit olisivat tietyllä tapaa mediaystävällisempiä, mutta keikoilla coverit menevät kuitenkin hyvin läpi. Emme ole mitään virtuoosisäveltäjiä, Jake Yrölä myöntää.
Trio on saattanut cover-tulkintojaan ajoittain myös äänitettyyn muotoon. Yrölän mukaan fyysisiä albumeja, EP-levyjä ja sinkkuja on kertynyt kaikkiaan kaksitoista. Viimeisin kokopitkä Live In Studio 2017 on nimensä mukaisesti viiden vuoden takaa.
JBB:n vuonna 2005 julkaisema nimikkoalbumi on bändille siitä poikkeuksellinen teos, että sillä lähes kaikki kappaleet ovat yhtyeen omia tekeleitä. Tekstit kyseisiin biiseihin on kirjoittanut Dave Lindholm, jonka kanssa JBB teki läheistä yhteistyötä 1997–2009 välillä.
Yhteistyö eri muusikoiden kanssa onkin ollut huomattavassa roolissa bändin toiminnassa.
Dave Lindholmin kanssa yhtye teki edellä mainittujen sanoitusten lisäksi ahkerasti keikkoja sekä kolme albumia: yhteisesti Lindholmin ja JBB:n nimissä julkaistun Blue Moon Carsin (2004) sekä Messengers-kokoonpanon osana Messengersin (2008) ja Silverin (2009). Jälkimmäisessä kokoonpanossa vaikutti JBB:n ja Lindholmin lisäksi Joe Vestich.
Esimerkkeinä muista taiteellisista yhteistyötahoista Yrölä mainitsee Sami Saaren, Pepe Ahlqvistin ja Maria Hännisen.
– On ollut hienoa tutustua tällaisiin työmyyriin, jotka ovat aina valmiita yhteistyöhön, jos vain kalenterista löytyy tilaa, Yrölä kehuu.
Genrensä ahkerimpia esiintyjiä
Nykyisin JBB kiertää lavoja noin 50 keikan vuosivauhdilla. Vaikka parhaimmillaan noin 120 keikkaa vuodessa soittaneen bändin keikkatahti onkin kolmessa vuosikymmenessä ymmärrettävästi hidastunut, arvioi Jake Yrölä bändin kuuluvan edelleen edustamansa musiikkityylin kovimmin keikkailevien kokoonpanojen joukkoon Suomessa.
Yhteensä JBB laskee soittaneensa noin 1500 keikkaa, ja osan niistä ulkomailla kuten Tanskassa ja Thaimaassa. Kotimaata yhtye on kiertänyt kattavasti Provinssia, Puistobluesia ja Lappia myöten.
Toisella tuhannella olevaan keikkamäärään mahtuu lukuisia mieleen painuneita kokemuksia, joista tämän jutun päätteeksi mainittakoon yksi erikoinen tapaus kotimaan kamaralta ja toinen Hongkongista.
Keikkakävijä tuhosi pedaalin
Kotimaan muisto on Pub Markuksesta Äänekoskelta, ja se liittyy JBB:n kanssa esiintyneen Dave Lindholmin kitarapedaalin erikoiseen tuhoutumiseen.
– Siellä pubissa oli sellainen matala stage, ja keikkamme aikana lavan eteen tuli hosumaan joku tuhdimman puoleinen nainen, Yrölä aloittaa kertomuksen.
Piakkoin kyseinen keikkakävijä kompuroi ja horjahti lavan puolelle.
– Jotenkin hän kompastui siinä niin, että astui Daven Tube Screamerin päälle. Pedaali meni aivan lyttyyn, vaikka se on suurin piirtein valurautaa eikä mikään muovikippo. Minulla on sen runko vieläkin tallella, Yrölä nauraa.
Hongkongin muisto liittyy siihen, kun yhtyettä yritettiin saada esiintymään ex tempore paikallisen Hard Rock Cafen lavalle.
– Painuttiin sinne muuten vain, ja siellä oli joku paikallinen bändi esiintymässä. Reissussa mukana ollut lentokapteeni tunsi vähän entuudestaan paikallista menoa ja kävi ehdottamassa, josko bändimme pääsisi soittamaan, Yrölä alustaa.
Paikalliset suhtautuivat ehdotukseen epäileväisesti ja suomalaisbändin kykyjä hieman kyseenalaistaen.
– Siinä kävi niin, että jouduin menemään sen paikallisen bändin kitaristin tilalle soittamaan biisin, jotta he vakuuttuisivat siitä, että osaamme soittaa. Vedin sen siinä sitten, ja lopulta saimme mennä lavalle heittämään muutaman biisin. Siellä ei todellakaan hypätty ihan suorilta lavalle!
Kaiken kaikkiaan Yrölä on hyvillään siitä, että bändin keikkareissuilla ei ole tapahtunut ikinä mitään isompia haavereita.
Ehkä osin siksi tämä akaalainen bluesjuna puksuttaa edelleen rennosti eteenpäin.
Lue myös:
Bluesrockia tasaisen tappavaan tahtiin (7.4.2016)
Lisää kuvia vuosien varrelta:
