Gavia arctican eli kuikan kolkonkaunis laulu KUUI-KO-KUUUI-KO-KLUUI-KO-KLUI alkaa taas kuulua vesistöillä. Kuikka on iso ja painava, pitkänomainen, 63–75 senttinen lintu, jolla terävä nokka. Siipien kärkiväli on 110–120 senttiä. Sukupuolet ovat samanvärisiä, selkäpuoli on mustan ja valkean kirjava, alapuoli valkoinen. Talvipukuisena ja nuorena se on enemmän mustanharmaa ja selkeät kuvioinnit puuttuvat.
Kuikkalintujen muutto alkaa yleensä jo maalis-huhtikuulla. Lintujen elämää seuraava Reijo Onnela havaitsi tänä vuonna ensimmäiset kuikat Akaassa elinpaikoillaan kuitenkin vasta 2.5.
Pääsiäisenä järvet olivat suuressa määrin vielä jäässä. Kuikat palaavat ja jäävät elinpaikoilleen vasta vesien vapautuessa. Kuikan ravintoa on pääasiassa kala, joten vesien vasta avauduttua ravinnon saanti on mahdollista.
– Karuilla kirkasvetisillä järvillä elävän kuikan kannankehitys on yleensä ottaen ollut parempaa kuin useiden rehevissä vesissä elävien vesilintujen, arvelee Onnela.
Saalistaa toisten vesilintujen poikasia
Niin hieno lintu kuin kuikka onkin, se myös saattaa olla uhka muiden vesilintujen poikasille.
– Järven rannalla asuvat ovat saattaneet seurata miten kuikka vaanii esimerkiksi isokoskelon poikuetta, sanoo Onnela.
Onneksi isokoskelo voi nousta poikueen kanssa kivelle turvaan, sillä kuikka ei maalla liikkumiseen pysty. Kuikka itse tekee pesän aivan vesirajan tuntumaan ja mahdollinen vedenpinnan vaihtelu tuottaakin ongelmia sille pesimisen aikana.
Suomen kautta Uralin taakse
Kuikka palaa yleensä pesimäalueilleen. Lintujen elämää seurataan rengastushavainnoilla. Suomessa on rengastettu täysikasvuisia kuikkalintuja niiden ollessa matkalla pesimäalueelle ja havaintona on, että Suomi on linnuille myös kauttakulkumaa. Täällä merkittyjä lintuja on löytynyt Uralin toiselta puolen. Lintujen muuttoa siis tapahtuu myös länsi-itäsuuntaan.
– Kuikan muutto tapahtuu hajaparvissa ja se jatkuu edelleen kesäkuulle asti, joten tiiraillaan taivaalle, Onnela kannustaa.
