Pirkan Helmi etsii yhdistyksiä mukaan komealupiinin ja jättipalsamin torjuntaan

Pirkan Helmi hakee yhdistyksiä mukaan hidastamaan haitallisten vieraslajien komealupiinin ja jättipalsamin leviämistä. Kuva Pirkan Helmi.

Pirkan Helmi hakee Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueilla toimivia yhdistyksiä mukaan Eteläisen Pirkanmaan paikallisyhteisöt yhteisvoimin torjuntatalkoisiin -hankkeeseen. Tavoitteena on hidastaa haitallisten vieraslajien komealupiinin ja jättipalsamin leviämistä kohteissa, joissa koneellinen niitto ei ole mahdollista.

– Lisäksi pyrimme lisäämään tietoutta vieraslajien haitallisuudesta, edistämään talkoomuotoista vieraslajien torjuntaa sekä tarjoamaan nuorille kesätyöpaikkoja, hanketyöntekijä Tarja Halme kertoo Pirkan Helmen tiedotteessa.

Hanketta toteutettiin jo kesän 2021 aikana, jolloin mukana oli kaksi yhdistystä ja kahdeksan nuorta. Kesällä 2022 hankkeen toimintamalli on sama kuin edellisenä vuonna.

– Pirkan Helmi järjestää työvälineitä sekä kitkettyjen kasvien poiskuljetuksen. Lisäksi maksamme mukaan lähteneille yhdistyksille kesätyöllistämisavustuksen 400 euroa per nuori, joka kattaa nuoren palkan 360 euroa, sekä työnantajamaksut. Työsuhde solmitaan nuoren ja yhdistyksen välille kahdeksi viikoksi, ja työntekijä tekee työtä 30 tuntia viikossa, Halme sanoo.

Myös talkootyötä tarvitaan

Kesätyöllistämisavun saadakseen yhdistys sitoutuu tekemään vieraslajeihin liittyvää talkootyötä saman verran kuin nuori, eli kahden viikon ajalta 60 tuntia. Mikäli yhdistys palkkaa useamman nuoren, myös talkootöiden määrä kasvaa eli kaksi nuorta palkkaava yhdistys sitoutuu tekemään talkootöitä 120 tuntia ja niin edelleen.

Nuorten työllistämisessä käytössä on tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma, jonka puitteissa töitä tarjotaan peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille, lukiolaisille ja VALMA- koulutukseen osallistuville nuorille.

Asiasta kiinnostuneita yhdistyksiä pyydetään ilmoittautumaan mukaan viimeistään 31.3. Lisätietoja Tarja Halmeelta, 040 6474 360 tai tarja.halme@pirkanhelmi.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?