Ystävänpäivää vietetään ensi maanantaina. Juhlapäivä on kansainvälinen, mutta Suomessa päivälle annettu nimi johtaa ajatukset eri teille kuin muualla maailmassa. Useimmissa maissa kyse on rakastavaisten päivästä. Ehkä päivälle annettu nimi kuitenkin sopii meille. Ehkä meidän on tärkeämpääkin miettiä ystävyyttä.
Akaan Seutu vieraili Nahkialan päiväkodissa kysymässä lapsilta, millainen on kiva kaveri. Lasten mukaan kiva kaveri on esimerkiksi sellainen, joka ottaa mukaan eikä jätä ulkopuolelle. Vastaukset sopisivat lähes sellaisinaan myös aikuisten maailmaan. Vaikka ystävyyden resepti on niin yksinkertainen, että lapsikin sen tietää, käytämme tuota reseptiä liian harvoin. Niin harvoin, että voisi tehdä hyvää miettiä ystäviä ja ystävällisyyttä useamminkin kuin kerran vuodessa.
Ehkä päivälle nimeä miettineet päätyivät ystävänpäivään siksi, että perinteisen mielikuvan mukaan ystävyys ja siitä puhuminen on suomalaisille haastavaa. Onneksi tämä mielikuva on jäänyt jo vanhanaikaiseksi. Ystävyys, siitä puhuminen ja sen arvostaminen alkaa olla luontevaa jo vähän varttuneemmillekin. Vaikka asia on muuttunut luonnolliseksi, jostain syystä emme silti ilmaise ystävyyttä riittävästi esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla. Ennemminkin päinvastoin. Onko negatiivisen kautta viestiminen yhä meille luontevampaa vuorovaikutusta?
Jo lyhytkin vierailu missä tahansa some-kanavissa riittää sen huomaamiseen, että viestimme herkästi negatiivisen kautta. Tässä ei toki ole eroa Akaan ja muiden paikkakuntien some-kanavissa. Vaikka aloitus olisi positiivinen, ei yleensä tarvita montaakaan viestiä ennen kuin keskustelu on jo saanut negatiivisen sävyn. Johonkin toisen sanomaan tartutaan ja riita on valmis.
Epäkohdat on hyvä nostaa keskusteluun, mutta mitä sen jälkeen? Hyödyttääkö asian vatvomiseen keskittyminen? Eikö olisi rakentavampaa lähteä etsimään ratkaisua? Olisi se taatusti ainakin ystävällisempää. Tällaista lähestymistapaa pidetään parempana muun muassa työelämässä, mutta miksi se ei toimisi laajemminkin ihmisten välisissä suhteissa?
Akaassa tällaista myönteistä, ratkaisukeskeistä suhtautumistapaa voitaisiin hyvinkin tarvita. Kun kaupungilla on taakkana kuntaliitos ja elämän keskittyminen kolmeen erityyppiseen kylään, ei kolmanneksi rasitteeksi kannata ottaa keskinäistä kyräilyä ja kääntymistä sisäänpäin, oman pienen piirin pariin. Sen sijaan voitaisiin keskittyä siihen, miten Akaassa opitaan olemaan parempia kavereita toisillemme.
Usein isojenkin asioiden ratkaisut perustuvat henkilökohtaisiin suhteisiin. Olisiko Akaassakin niin, että Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken ei tarvitse löytää yhteistä säveltä, vaan toijalalaisten, viialalaisten ja kylmäkoskelaisten pitää? Yhteisen sävelen etsimisen voisi aloittaa vaikkapa sillä, että jokainen tätä lukeva laskisi toijalalaisten, viialalaisten ja kylmäkoskelaisten ystäviensä määrän. Laskutoimituksen lopputuloksen perusteella voi sitten arvioida, tulisiko meidän olla kivampia kavereita toisillemme.
