Toinen adventtisunnuntai on Kristuksen Kuninkuuden sunnuntai. Tämän pyhän saarnateksti julistaa meille näin: ”Silloin nähdään ihmisen Pojan tulevan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Hän on Jeesus Kristus tulevan maailmankaikkeuden valtias ja hallitsija.
Katselen vanhan syntymäkotini seinällä olevaa pelkistettyä öljyväritaulua, jossa on avoin ovi. Sen äitini vielä viimeisillä voimillaan maalasi. Siinä on pieni tuntematon ulkorappu, joka kutsuu sisälle tai lähettää ulos täysin vieraisiin olosuhteisiin. Se ovi tuo tietysti mieleeni myös Akaan seurakunnan Ovet auki -toimintastrategian, mutta ei siitä sen enempää. Sitä strategiaa on ansiokkaasti käsitelty jo näilläkin palstoilla luottamushenkilöitten toimesta.
Työskennellessäni 1990-luvulla parin vuoden aikana Inkerin kirkon työssä, Karjalan tasavallassa, Petroskoin ja Kontupohjan seurakunnissa, inkerinsuomalaisten ja venäläisten parissa, heidän usein toistuva kysymyksensä kuului: Miten te elätte? Sillä he eivät tarkoittaneet niinkään mitään konkreettista asumisen paikkaa, vaan se saattoi sisältää hienovaraisen kysymyksen siitä, miten voin ja mitä minulle kuuluu. Sillä samalla tyylillä he pitivät huolta niin vieraasta kuin omista läheisistäänkin.
Sellainen, paljolti tällä erää piilossa oleva toimintapa ei olisi pahitteeksi meidänkään maassamme. Kaipaan ja ikävöin vain avointa läsnäoloa sekä yhdessä tekemisen ja oppimisen iloa tavallisen rinnalle. Sananlaskujen käyttökin siellä tuntui tosi luontevalta arkisen työn lomassa.
Samasta aihepiiristä on Kylmäkosken seurakunnan edesmennyt kirkkoherra Antti Lehtipuu kirjoittanut joskus näin: ”Odottaakin voidaan monenlaista, joulua, ystäviä vieraiksi ja vieraita ystäviksi. Menneisyys menee, tulevaisuus tulee, nykyhetki on. Pahinta on silloin, kun tulevaisuus on mennyt, eikä uutta tule.” Tämä kaikki muistuttaa meitä ajan olemuksesta. Nyt on elämisen aika. Se on samalla lämmin tervehdys vuosikymmenten takaa tälle puolelle, niin monella tavalla muuttuvaan aikaamme, jossa pienen ja aran ihmisen on vaikea pysyä mukana. Tulee samanlainen olo kuin TV:n Perjantai-ohjelmaa luontevasti toimittavalle Sean Ricksille, joka ”pistää miettimään”. Jos se kaikki luvattu on totta, niin miksi tämä ympäröivä maailmani on sellainen kuin se tällä erää on.
Tunnenko tässä paikassa olevani kotonani? Aina ei siltä tunnu, mutta tiedän senkin, että näkyviä ja näkymättömiä enkeleitä on olemassa. Ne ovat kulkeneet edellämme, takanamme ja varjelleet meitä vaarallisissa rotkopaikoissa. Sitten on niitäkin, jotka kulkevat tälläkin hetkellä pyyteettömästi vierellämme. Huomaathan sellaisen enkelin viimeistään tänä jouluna olevan siinä aivan lähelläsi, sillä ”onnellisuus kun saattaa tulla ovista, joita et tiennyt jättäneesi auki”– tuntematonta kirjoittajaa lainatakseni.
Viime vuonna ensimmäisenä adventtina kirkkojen ovet sulkeutuivat. Toivottavasti ne nyt avautuvat ja pysyvät auki ja johtavat ajatuksemme jälleen joulun vastaanottamisen paikalle.
Terhi Hakala-Vappula
Kirjoittaja on Viialasta kotoisin oleva ja sinne aina palaava eläkkeellä oleva diakonissa.
