MAINOS

Nuoret listasivat liudan syitä valita Tietotien lukio

Rehtori Jaana Leppä toteaa, että koulujen sisäilmaongelmista puhuttaessa Tietotien lukion loistava sisäilma nousee esiin. – Täällä pystyvät työskentelemään ja opiskelemaan hekin, jotka ovat altistuneet jossakin muualla.

Hyvät oppimistulokset houkuttavat, samoin panostukset opiskelijoiden hyvinvointiin

Tietotien lukio Valkeakoskella kiehtoo monia akaalaisia ja lempääläisiä nuoria, eikä ihme. Tietotieltä voi halutessaan jatkaa ilman pääsykoetta Hämeen ammattikorkeakouluun, koska sen opintoja voi suorittaa jo lukioaikana.

Mutta muitakin painavia syitä löytyy. Keräsimme tähän juttuun niistä kymmenen. Vinkit antoivat rehtori Jaana Leppä, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Melany Päll ja ensimmäistä vuotta opiskelevat Tobias Kinnunen, Kalle Hautanen, Joel Sirola ja Lheslee Cabarles:

– Useimmissa aineissa ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat valtakunnallista tasoa paremmat. Aivan erityisesti Tietotien opiskelijat menestyvät pitkässä ja lyhyessä matematiikassa.

– Tietotieltä hakeudutaan enemmän jatko-opintoihin yliopistoon tai ammattikorkeakouluun kuin valtakunnallisesti.

– Tietotieltä valmistuneet suorittavat enemmän korkea-asteen tutkintoja kuin keskimäärin koko maassa tai Pirkanmaalla.

”Ketään ei jätetä yksin”

– Valkeakosken paras sisäilma. Tietotiellä työskentelee henkilökuntaa, joka on altistunut muualla ja oireilee kaikkialla muualla paitsi Tietotiellä.

– Kansainvälinen linja, jossa opiskellaan osin englanniksi. Pääsee treenaamaan hyvin englantia ja digitaitoja. Halutessaan voi jatkaa Hämeen ammattikorkeakouluun ilman pääsykoetta.

– Kilpaurheilukurssi, joka sopii niin seura- kuin yksilöurheilijoille.

– Kampusyhteistyö, voi suorittaa näppärästi vaikka hygieniapassin tai tulityökurssin Valkeakosken ammattiopistossa. Myös kaksoistutkinto on joustavaa suorittaa.

– Vähän kauempana, mutta silti lähellä myös naapurikunnasta tulevalle. Hyvät bussiyhteydet Akaasta ja bussissa näkee niitäkin kavereita, jotka menevät naapurissa olevaan ammattiopistoon.

– Hyvä ja mukava opettajakunta. Otetaan vakavasti, jos on jokin ongelma ja autetaan. Ketään ei jätetä yksin.

– Hiljaisen paikan opiskelutila, kun tarvitsee rauhaa. Toisaalta tarjolla myös aktiivisen toiminnan tila Digitus, jossa esimerkiksi biljardipöytä.

Abiturientti Melany Päll ja kolmevuotias koulukoira Asami. Asami on rapsutettavissa Forumin vieressä omassa huoneessaan, jotta allergiset eivät häiriinny.

 

MAINOS