17-vuotias mestariampuja Aino Vaittinen tietää, miksi nuorten on vaikea päästä metsästysseurojen toimintaan mukaan – Nuoria ei juuri passissa näy

Aino Vaittisen ampuman peuran ruho Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen uudella lahtivajalla. Kuva: Jarno Keskinen.

Aino Vaittinen tuntee Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen ylläpitämän vanhan Riisikkalan Nuorisoseurantalon eli Tapiolan seinillä esillä olevien hirvenpäiden historian. Muutamat niistä liittyvät läheisesti Vaittisen omaan perheeseen. Siinä ei ole mitään kummallista, että juuri 60 vuotta täyttäneen metsästysyhdistyksen toiminnasta kertoo jo kolmannen polven jäsen. Se sen sijaan on epätavallisempaa, että metsästysseuran jäsen on vasta 17-vuotias ja nainen. Sekä nuoret että naiset ovat selkeänä vähemmistönä myös Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen jäsenistössä. Seurasta löytyy Vaittisen ohella vain yksi toinen aseen kanssa liikkuva naisjäsen, hänen äitinsä. Muut naisjäsenet toimivat ajomiehinä.

Selitys löytyy seuroista eikä nuorista

Vaittinen ei usko, että nuorten metsästäjien puute olisi seurausta siitä, että nuoria ei kiinnostaisi. Selitys saattaakin löytyä metsästysseurojen toimintatavoista. Vaittinen kokee, että metsästys kyllä kiinnostaa ihmisiä.

– Ongelma on siinä, että jos perheessä tai suvussa kukaan ei metsästä, varsinkin nuorten on niin vaikea lähteä mihinkään mukaan, koska aselupia ei saa ennen kuin on 18. Rinnakkaisluvan saa 15-vuotiaana. Se vaatii aikuisen, jolla on varsinainen lupa, Vaittinen kertoo yhdestä ongelmakohdasta.

Jos nuori ottaa yhteyttä metsästysseuraan aloittaakseen harrastuksen, kaikki riippuu siitä, mikä on juuri kyseisen seuran kanta nuoriin. Kaikki seurat eivät toivota nuoria harrastajia avosylin tervetulleiksi, Vaittinen näkee.

– Seuroilla voi olla myös korkeat liittymismaksut, joskus tuhansia euroja. Viisisataakin on nuorelle paljon. Monella ei vaan ole mahdollisuutta lähteä mukaan. Seuroissa voi olla myös koeaikoja, esimerkiksi ensimmäiseen kahteen vuoteen ei ehkä saa toimia aseen kanssa. Totta kai se innostus siinä kohtaa lopahtaa, Vaittinen tietää.

Joskus seuraan liittymisen ehtona voi olla myös tietyn suuruinen metsä.

– Aika harvalla nuorella on omaa metsää, Vaittinen muistuttaa.

Seuroja joka paikassa, tietoa ei missään

Aino Vaittinen on Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen toinen aseen kanssa liikkuva naisjäsen. Hän on myös ainoa alle 20-vuotias jäsen. Syyt nuorten vähäiseen määrään saattavat löytyä ennemmin seuroista kuin nuorista, Vaittinen uskoo. Kuva: Jarno Keskinen.

Toinen nuorten metsästäjien vähäisyyttä selittävä tekijä saattaa olla tiedon puute, Vaittinen arvelee.

– Metsästysseuroja on joka paikassa, mutta niistä ei ole missään tietoa. Se on niin semmoista sisäpiiritietoa. Googlesta ei yleensä löydy vastausta siihen, miten metsästysseuraan voi liittyä ja paljonko se tulee maksamaan. Pitää selvittää niin paljon, että se vaatii tosi paljon siltä nuorelta. Nuorelta, joka jo muutenkin on vähän epävarma että no kiinnostaako minua oikeasti ja uskallanko ja vähän jännittääkin, Vaittinen kuvaa.

Ratkaisuksi Vaittinen ehdottaa nuorisojärjestöjä ja nuorten tukemista. Esimerkiksi nuorten liittymismaksut voisivat olla normaalia matalammat. Seurojen pitäisi myös mennä sinne, missä nuoria on, kuten kouluihin.

– Tai vaikka sosiaaliseen mediaan, siellä niitä nuoria vaan on. Siellä pystyy myös helposti ottamaan yhteyttä. Jotkin metsästysseurat ovatkin tehneet tilejä Instagramiin, se on ihan mahtavaa, Vaittinen sanoo.

Yksi tapa tutustua metsästykseen matalalla kynnyksellä on osallistua Metsästäjäliiton järjestämille Metso-leireille.

– Siellä kiinnostunut saa varmasti tosi hyvän käsityksen, mitä metsästäminen on ja mitä se sisältää. Metsästyksen aloittamiseksi tärkeintä on alkaa selvitellä asioita. Jonkun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajan tai puheenjohtajan yhteystietoja varmasti löytyy netistä. Sitten vaan soittaa rohkeasti, Vaittinen kannustaa.

Luvassa hienoja kokemuksia

Miksi metsästämisestä sitten kannattaisi kiinnostua? Vaittinen tiivistää hyvät puolet tehokkaasti.

– Koska metsästäessä saa niin hienoja kokemuksia. Ylipäätään luonto, se että menee sinne eikä ikinä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Saatko saalista, näetkö jotain tosi hienoja eläimiä. Mukana on myös tosi hienoja ihmisiä, jotka tukee, auttaa, joista saa ystäviä, Vaittinen listaa.

Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen sääntöjä on juuri muutettu, jotta uusien jäsenten olisi helpompi liittyä seuraan mukaan.

12-vuotiaana metsälle

Vaittinen lähti metsälle ensi kertaa vuonna 2016.

– Menin ajomiehenä hirvijahtiin. Kysyin isältä, voinko lähteä mukaan. Se oli vaan että lähde. Sen jälkeen en ole montaa kertaa ollut pois, Vaittinen kertaa.

Muutamat pakolliset poissaolot ovat johtuneet osallistumisesta ampumakilpailuihin tai maajoukkueleirille. Hämeenlinnan Ampumaseuraa edustava Vaittinen kuuluu liikkuvan maalin maajoukkueryhmään.

– 2017 pääsin jo pyssyn kanssa mukaan. 2016 sanoin vielä, että mä en ammu, ällötti niin paljon katsoa ammuttuja hirviä. Meni vuosi ja ammuin ekan peurani, Vaittinen kertoo.

– Se vei niin mukanaan. Muutama viikko niin ei enää ällöttänyt katsoa. Iskä sai kyllä hoitaa aika monta peuraa ennen kuin uskalsin itse lähteä avaamaan, Vaittinen nauraa.

Ensimmäiset kaksi vuotta Vaittisen roolina oli kuitenkin pääasiassa toimia ajomiehenä.

– Halusin koko ajan mennä passiin, kiinnosti niin paljon, että pääsisi kaatamaan sen hirven. Aluksi olin tosi paljon isän vierellä. Lakikin velvoitti, koska minulla ei ollut rinnakkaislupaa pyssyyn, Vaittinen kertoo.

Oman aseluvan Vaittinen sai vasta syksyllä 2020. Sen jälkeen hän on ollut passissa yksinään.

– Totta kai menen edelleen auttamaan ajamisessa, jos ajomiehiä on vähän. Tiimihommaa metsästäminen on, Vaittinen muistuttaa.

Hirviä Riisikkalan-Lintumaan Metsästysyhdistyksen jäsenet metsästävät vain porukalla. Peuroja Vaittinenkin käy metsästämässä myös yksinään eli niin sanotusti kyttäämässä.

– Saalista ei todellakaan joka kerta tule. Kun tulee, onnistumisen tunne on moninkertainen. Kerran kävin kahdeksana iltana istumassa, että saisin peuran. Sitten kun tuli, olin niin onnellinen. Hirvijahdissa jos ei saalista tule, mietitään yhdessä, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Se on kunnon sotasuunnitelma, kun sinne mettään lähdetään, Vaittinen nauraa.

Hirvien ja peurojen ohella Vaittinen metsästää rusakoita ja supikoiria ja kettuja, jos niitä kohdalle osuu.

– Tänä vuonna en kerennyt kyyhkyjahtiin, oli niin paljon koulujuttuja.

Muut sisarukset eivät innostuneet metsästyksestä

Vaittinen on sisaruksistaan ainoa, joka on innostunut metsästyksestä isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Vanhemmat siskot eivät ole metsälle lähteneet, pikkuveli osoittaa jonkinasteista kiinnostusta.

– Isä ei oikeastaan koskaan sillä lailla vienyt meitä metsästämään. Totta kai metsään on viety ja retkille. Sisko on sanonut, että voisi ampua hirveä korkeintaan silmät kiinni.

Metsästäjästä ampujaksi

Vaikka ammunta on nykyisin ehkä se rakkaampi harrastus, oli metsästämään pääseminen kuitenkin Vaittisen alkuperäinen syy opetella ampumaan.

– Halusin metsästää, niin piti opetella ampumaan. Siitä se lähti. Ammunta on tärkeämpi, koska siinä voi olla maailmanmestari. Metsästyksessä ei voi olla, Vaittinen päättää.