Suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Väite sai vahvistusta Kylmäkoskella syyskuussa järjestetystä äijäkirppiksestä. Sinne suuntasi iso joukko autereisesti hymyileviä miehiä.
Ikään katsomatta kävijöiden rituaalit olivat samat. Hypisteltiin tyytyväisesti mumisten varaosia ja työkaluja. Puntaroitiin haaveellisesti moottorivehkeiden syvintä olemusta. Nautittiin hiljaisesti siitä, että saatiin olla samanmielisten kanssa ilman kiireen häivääkään.
Yksi äijäkirppiksen nuorimmista osanottajista oli kaksivuotias Leevi Jalli. Vaikka kotona oli jo pieni sähkömopo, sähköauto ja papalla traktori, niin olihan sitä päästävä katsomaan uusia menopelejä.
Isä Harri Jalli siirteli Leevin rattaita sitä mukaa, minne pikkumiehen sormet osoittivat.
Harri Jalli toppuutteli poikansa intoa sanomalla, että kirppikselle tultiin tällä kertaa vain katselemaan. Harvoin entisen kunnantalon pihalta löytyy nimittäin niin paljon mielenkiintoista nähtävää.
Huvikseen paikalle oli omien sanojensa mukaan tullut myös kylmäkoskelainen Matti Jouttunpää. Hän tekee kolarikorjauksia ja automaalauksia työkseen. Nyt hän oli tullut ensimmäistä kertaa kokeilemaan, tekevätkö omat autotallin aarteet kauppansa.
Toimivat klassikkomoottoripyörät suorastaan imuroivat ihailevia katseita ja muistelijoita. Lompakon avaamisia nähtiin kuitenkin vähemmän.
Jouttunpäätä tilanne ei näyttänyt harmittavan.
– Tänne oli mukava tulla joka tapauksessa. Eivät nuo mitenkään pakkomyynnissä ole, hän hymyili.
Vaikka kirppiksellä setelit eivät siis valtavasti vaihtaneet omistajaa, kävijöitä oli paljon ja tunnelma innostunut. Kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä yhdestä asiasta. Äijäkirppiksiä pitäisi olla paljon useammin, mielellään joka lauantai.
Heli Mustonen