Kuntaliiton Markus Pauni: ”Uudenlainen kunta olisi nähtävä alustana hyvin erilaiselle toimeliaisuudelle”

Sote-palveluiden siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille avaa runsaalle 300 maamme kunnalle uuden ja myönteisen mahdollisuuden. Kuntaliiton strategia- ja kehitysjohtaja Markus Pauni kehottaa jokaista kuntaa käymään avoimen ja perusteellisen keskustelun tulevaisuudesta. Hän muistuttaa, että kunnilla on varsin vapaat kädet toteuttaa niiden omiin vahvuuksiin ja voimavaroihin pohjaavia asioita. Pauni teroittaa sitä, ettei kuntakenttää saa käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Nyt on korkea aika nostaa jokainen kunta omana itsenään julkisuuden valokiilaan. (Kuva: Kuntaliitto)Kuntaliiton strategia- ja kehitysjohtaja Markus Paunilla on kannustavia terveisiä maamme kuntiin. Hän korostaa, että sote-uudistuksen jälkeinen kunta voi olla merkittävästi enemmän kuin tämänhetkinen kunta. Kuntajohtajuuskin saattaa kokea renessanssin, sillä kunnat tarvitsevat vastaisuudessa ohjaksiinsa innovaattoreita, uuden kuntakulttuurin toteuttajia. Nyt on korkea aika antaa kasvot toisistaan hyvinkin erilaisille kunnille, ja nostaa päivänvaloon kuntien persoonalliset näkökulmat. Kuntien voimavarana on tiivis yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa.
TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.