Tulvat ovat olleet ajankohtainen asia uutisvirrassa maailmalta tänä kesänä. Eräs kertomus kertoo Jumalaan palavasti uskovasta miehestä, joka tulvan yllätettyä kotikaupunkinsa päätti luottaa yksin Jumalan apuun. Vesi alkoi nousta ja mies joutui kiipeämään talonsa katolle. Vielä, kun tietä pitkin pystyi ajamaan, paikalle tuli paloauto, johon miestä kutsuttiin pelastautumaan tulvalta. ”Ei, Jumala kyllä auttaa minua!”, mies vastasi ja jäi katolle veden yhä noustessa. Seuraavaksi paikalle tuli vene, jonka kuljettaja niin ikään kutsui miestä pelastautumaan veneeseensä. ”Ei, minä luotan Jumalaan. Hän pelastaa minut.” Lopulta paikalle lensi helikopteri, josta laskettiin miehelle tikkaat. ”Ei kiitos, Jumala kyllä pelastaa minut!” Lopulta mies hukkui ja tuli Jumalan kasvojen eteen. ”Miksi sinä et pelastanut minua tulvalta?”, mies tiukkasi Herralta. ”Kuinka niin? Minä lähetin sinulle paloauton, veneen ja vielä helikopterinkin, mutta apuni ei sinulle kelvannut.”, vastasi Jumala miehelle.
Ortodoksisessa kirkossa toimitettava sairaanvoitelun sakramentti alleviivaa asennetta, jossa kaikki apu ja pelastus tulee Jumalalta. Vaikka ihmeparantumisiksi kutsuttuja tapauksiakin kristinuskon historia tuntee, ei kristillinen usko ole asettunut vastakkain tieteen kanssa. Päinvastoin Kirkon suuret isät ammensivat opetustaan aikansa parhaan maallisen koulutuksen avulla, ja niinpä kristillinen näkemys sairauden kohdatessa onkin, että Jumala itse ohjaa myös lääkärin työtä. Lääketieteen avulla saatu parannus on samasta lähteestä kuin rukouksen antamakin, jos se on Jumalan tahto.
Omana aikanamme ajoittain kiihtyvä, kirkon perinteelle vieras vastakkainasettelu tieteen ja uskon välillä johtaa paikoin täysin epäkristillisiinkin lopputuloksiin: tieteen saavutusten kyseenalaistamiseen ja oman sekä kanssaihmisten terveyden, jopa hengen vaarantamiseen tai vaikkapa Raamatun yksityisen, Kirkosta ja sen traditiosta irrallisen tulkinnan avulla ihmisten syrjimiseen. Itse asiassa kirkko yhteisönä ja tiedeyhteisö toimivat paitsi saman päämäärän eli totuuden löytämiseksi myös varsin samanlaisin keinoin: kukaan yksittäinen yhteisön jäsen ei ole yksikseen oikeassa, vaan jatkuvassa dialogissa toisten ja toisenlaisten näkemysten kanssa.
Kristinuskon perusta, pyhä Raamattu, syntyi myös tuosta dialogista, eikä Raamattu yksin ole koskaan riittänyt Evankeliumin julistamiseen ja ihmisten johtamiseen Jumalan luo, vaan sen ympärillä on jokaisessa ajassa ollut yhteisö, Kirkko, joka Pyhien kirjoitusten avulla etsii vastaukset kunkin ajan kysymyksiin parhaan olemassa olevan tiedon valossa ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Vaikka Kristusta voidaan helposti pitää anarkistina omassa ajassaan, meidän, Hänen seuraajiensa on myönnettävä oma heikkoutemme ja luotettava toinen toisiimme ja Jumalan antamiin lahjoihin. Yksittäinen asiantuntija ei ole asiantuntija ilman ympärillä olevia toisia asiantuntijoita, joita kuunnella ja pyrkiä erimielisyydessäkin kohti totuutta, joka kristinuskon mukaan on Taaborin vuorella kirkastunut Kristus.
Teemu Toivonen
Kirjoittaja on Toijalassa varttunut yliopisto-opettaja Helsingistä
