Viialan kunnallispolitiikassa toistakymmentä vuotta mukana ollut ja muun muassa Viialan Asuntotuotannossa työskennellyt Inkeri Laitinen, omaa sukua Mattila, täytti 70 vuotta 23. toukokuuta. Muutamaa viikkoa myöhemmin synttäreitä juhlittiin Viialan VPK:n rantahuvilalla Palokärjessä Tuija– ja Annika-tytärten perheiden, muun lähisuvun sekä ystävien ja tuttujen kesken.
Inkerin pitkäaikaista ystävistä pitkäaikaisin on Raili Kolehmainen. Viialan Sallinkulmalla asunut kaksikko tutustui toisiinsa jo kolmevuotiaina, ja ensimmäiset muistotkin ovat lähes yhtä kaukaa.
– Viiden vanhana opimme lukemaan, ja Inkku luki kaiken mitä löysi. Sekä lasten että aikuisten kirjat, Raili muistaa.
Myös koulumatkoilla ja niiden jälkeen ehti tapahtua kaikenlaista.
– Pyysimme joka talosta mehua, ja kerran saimme myös kissanpennun, mutta Inkun isä käski palauttaa sen. Meidän piti myös hoitaa Inkun kolmea veljeä, kun hänen vanhempansa Ville ja Esteri olivat Schaumanilla vuorotyössä, mutta ei me koskaan päästy hoitopaikalle, Raili nauraa.
Perheet olivat muutenkin paljon tekemisissä toistensa kanssa.
– Sellainen rakkaus, mitä minä koin Inkun äidiltä, oli poikkeuksellista. Ei sellaista ole enää. Kun myöhemmin olin töissä kotisairaanhoidossa, olin iloinen, kun sain hoitaa niitä, joilta olin saanut rakkautta, Raili kertoo.
Hän ehti olla töissä Schaumanilla, Montrealin mailatehtaalla ja viilatehtaalla ennen kuin opiskeli uuden ammatin ja oli sen jälkeen pitkään eri tehtävissä hoitoalalla.
Aili Naskali puolestaan oli 15-vuotias, kun hänen perheensä muutti Viialaan Joensuun läheltä. Inkerin ja muiden ystävä hänestä tuli tehtaan ansiosta.
– Tutustuimme alun perin työyhteisössä Schaumanilla. Vanhat kamut hyväksyivät minut rinkiinsä mukaan, ja sopeuduin hyvin tähän porukkaan. Nämä muut olivat sopivan hulluja. Viisi naistahan meitä oli. Sirkku Linna-Heikkilä oli myös Sallinkulmalta, mutta hän ei päässyt tänään tulemaan, Aili kertoi Palokärjessä.
”Suu kiinni muijat!”
Ulpu Lehtimäki liittyi pitkäikäiseen kaveriporukkaan keskikoulussa, ja Sallinkulma on tullut hänellekin tutuksi, vaikka Ulpu asui toisella puolella Viialaa Alkkulassa.
– Nämä kertovat aina tarinoita Sallinkulman jokaisesta talosta. Minä olen sanonut Inkulle, että sen pitäisi kirjoittaa niitä ylös.
Ulpu kirjoitti ylioppilaaksi Viialan lukiosta vuonna 1971 ja muutti sen jälkeen opiskelemaan Helsinkiin hotelli- ja ravintola-alaa. Hän teki työuransa muun muassa opettajana ravintolakouluissa ja aluepäällikkönä Amicalla.
– Helsinkiläinen olen vieläkin, mutta kymmenen vuotta sitten ostin Viialastakin asunnon. Ja olen minä täällä muutenkin viikonloppuisin käynyt. Kun jonkun samanhenkisen löytää, kaikki alkaa aina alusta, kun tavataan pitkän ajan jälkeen, Ulpu sanoo ja kehuu Railia ja Inkeriä ahkeriksi, ”kun alkoivat opiskella hulluna, vaikka oli jo perheet”.
Inkeri kirjoitti ylioppilaaksi 34-vuotiaana kolmen laudaturin ja kolmen magnan papereilla ja jatkoi sitten opiskeluja kauppaopistossa ja Tampereen yliopistossa pääaineenaan kunnallispolitiikka.
– Olen ikuinen hallintotieteen ylioppilas. Työelämä vei mennessään ennen maisterintutkintoa, Inkeri summaa ja arvelee saaneensa Tampereella asuessaan urbaanin vivahteen.
Synttärikahveilla Palokärjessä lentää välillä herjakin, mutta hymy huulilla. Inkeri pyytää vuoron perään kaikkia sukulaisia ja tuttuja kärräämään hänet ulos nikotiinitauolle, mutta muut estävät toimenpiteet päättäväisesti vedoten keskeneräiseen haastatteluun.
– Suu kiinni muijat! Inkeri nauraa noin kymmenennen yrityksen kohdalla.
– Varmaan siksi olemme aina olleet ystäviä, koska hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme, Raili uskoo.
Eläkevuodet Karpinmäessä
Inkeri Laitinen oli kauppaopiston jälkeen toistakymmentä vuotta töissä Kylmäkoskella Elecsterillä, ensin palkanlaskennassa ja sitten vientisihteerinä. Tämän jälkeen hän pyöritti pari vuotta omaa toimistopalveluyritystä, joka teki kirjanpitoja ja yhdelle asiakkaalle myös käännöstöitä ruotsiksi ja englanniksi.
– Yhtään ei voinut pitää lomaa, kun koko ajan mietti, että pitäisi olla toimistolla soittamassa uusia asiakkaita, Inkeri muistelee yrittäjyyttään.
Vuodet 2001–2014 hän työskenteli Viialan kunnan ja sittemmin Akaan kaupungin omistamassa Viialan Asuntotuotanto Oy:ssä ensin toimistosihteerinä ja sitten toimistopäällikkönä.
– Hain myös toimitusjohtajan paikkaa. Minulla olisi ollut siihen valmiuksia, Inkeri sanoo.
Viialan kunnallispolitiikassa hän teki pitkän luottamusmiesrupeaman. Valtuustossa kului vuosina 1985–1996 kolme kautta, joista keskimmäinen myös kunnanhallituksen varajäsenenä. Sivistyslautakunnan puheenjohtajana Inkeri Laitinen oli vuodet 93–96 ja eri valtuustokausilla jäsenenä muun muassa tutkijalautakunnassa, koulutuslautakunnassa sekä kirjastolautakunnassa, kirjastotoimikunnassa ja kirjastotyöryhmässä. Pirkanmaan kuntien edustajankokouksessa ja Pirkanmaan liitossa Inkeri Laitinen oli varajäsenenä.
Puoluekannaltaan Inkeri on demari, tai kuten hän itse sanoo, sukuperäinen ikidemari.
– Äiti ja mummo ja pappa oli demareita.
Viime vuodet Inkeri Laitisen koti on ollut Karpinmäen palvelutalossa. Liikkumavälineenä on pyörätuoli. Inkeri sai aivoinfarktin pian eläkkeelle jäämisen jälkeen.
– Olen kironnut kaikki nämä vuodet, Inkeri kuittaa mutta näkee elämässään myös aurinkoa.
– Minä olen iloinen, kun minulla on niin hyvät tyttäret. Ja lapsenlapset Sofia, Niilo, Nelli ja Elsa.
Myös ystävistä on tukea.
– Jossain vaiheessa Inkeri rupesi järjestämään meille teatteriretkiä, missä kaikki oli valmiiksi tehty. Nyt me olemme sitten vieneet Inkeriä, Aili Naskali toteaa.
