Liisa Knuutila syntyi 1928 Akaaseen 4500 asukkaan kunnan Pätsiniemen kylään Linda ja Evert Mäkipään perheeseen. Hänen lapsuusaikansa kului aseman seudulla niin sanotun Kiinanmuurin läheisyydessä. Hyvää lapsuutta varjosti aika, kun hänen veljensä joutui rintamalle lukuisten ikäistensä kanssa. Jokaisessa kodissa pelättiin ikävän sanoman tuojaa. Kotiin tulikin viesti, että veljensä Pentti oli haavoittunut, mutta ei kaatunut.
Sodan loputtua Suomen jälleenrakentaminen alkoi Akaassakin. Liisa kohtasi Eino-miehensä Vilpolan tansseista vappuna 1946. Eino tuli Oulun seudulta veturimieskoulun käyneenä töihin Toijalan veturivarikolle. Liisan veljentytär syntyi vuonna 1944 ja oma poika Olli vuonna 1949 samassa Mäkipään kotitalossa.
Omakotitalon Liisa ja Eino saivat valmiiksi Ahosen tiilitehtaan läheisyyteen vuonna 1952. Siellä kului meidän veljesten lapsuus. Kodissamme oli kaikki mahdollista. Olli piti talon yläkertaa bändin harjoituskämppänä, ja pihassa oli kaikki urheiluvälineet suorituspaikkoineen. Saimme elää hyvässä kodissa, josta saimme oikeat arvot elämään.
Kotonamme keskeinen liputuspäivä oli kaatuneitten muistopäivä. Isä muisti veteraanina ulkoa kymmenien, varsinkin synnyinseutunsa Pyhännän ja sen lähikuntien sankarihautojen vainajien määrät, joihin hänen nuoruudentuttujaan oli saatettu viimeiseen lepoon. Eräänä liputuspäivänä sotaveteraani rakennusmestari Paavo Saarinen soitti ja kysyi Liisalta, miksi Knuutiloilla ei ollut lippu salossa? Äiti antoi hyväksyttävän selvityksen, edellisöinen myrsky oli katkaissut puisen lipputangon.
Vanhempamme vetivät paikallista eläkeläisten Ruskakerhoa 25 vuoden ajan, he tekivät kymmeniä matkoja ympäri Suomea ja Eurooppaa. Äiti teki taulukot, joista ilmeni markan vaihtoarvo vierailla valuutoilla. Ruskakerho teki matkan Moskovaan Tshernobylin onnettomuuden aikaan. Siellä ei onnettomuudesta tiedotettu viranomaisten toimesta mitään, vaan viestit tapahtumasta he kuulivat Suomen kautta.
Tšekkoslovakiassa Ruskakerhon linja-auto ajoi Helsingin olympiakisojen sankarin Emil Zatopekin pihaan. Emil kuten vaimonsakin, olympiavoittaja Dana, liikuttuivat ja olivat hämillään siitä, kuinka suomalaiset muistivat heitä kaikkine huomionosoituksineen ja lauluineen. Zatopek oli toisinajattelija ja rohkea kannanotoissaan, eikä saanut kotimaassaan mielipiteistään johtuen arvostusta.
Liisa seurasi aina uutisia tarkkaan, ja häneltä kuulimme myös tapaninpäivänä 2004, että Thaimaassa on ollut jotain outoa. Pojanpoika oli siellä sukeltamassa, kun tsunami iski. Ihmeen kaupalla hän selvisi. Liisa ja Eino hoitivat lastenlapsiaan, ja vetureihin oli tutustuttu tarkasti. Liisa sai nähdä vielä neljä lastenlastenlastaankin. Seurakuntatalolla kokoontunut Tiistaitiima oli Liisalle ja Einolle erittäin tärkeä tapahtuma, ja vielä yksin jäätyäänkin Liisa kävi siellä mielellään.
Liisan ystävä varhaislapsuudesta 85 vuoden ajan oli lähinaapurin tyttö Lea Lundell, avioiduttuaan Suomalainen. Heidän lapsuusaikanaan kaikilla tytöillä oli kiiltokuvakirja, johon ystävät kirjoittivat värssyjä. Vuosikymmeniä myöhemmin Lea kirjoitti Liisalle kirjeessä: ”Maailman rikkain ihminen ei ole se, jolla on ensimmäinen ansaitsemansa markka tallella, vaan se, jolla on ensimmäinen ystävänsä yhä tallella.”
Liisan oma äiti kirjoitti pikku Liisalleen: ”Ain Herran käsi laupias kulkusi johtakoon ja Taivaan isä armias sinun työsi siunatkoon.” Näin hänelle kävikin.
Heikki Knuutila
Liisan poika
