Akaan Seudun uutinen (21.4.2021) Viialan vanhan vaneritehtaan alueen vanhan kaatopaikan paljastumisesta herätti minussa monenmoisia ajatuksia. Asutusta ympäristöstä, ympäristöstä ihan itseisarvona ja siitä kenellä meistä on vastuu sen ympäristön ja luonnon säilymisestä turvallisena ja terveellisenä.
Nuoremmat sukupolvet ovat jo tottuneet maailmaan, jossa kaatopaikat eivät haise eivätkä happosateet huuhtele havupuita ruskeiksi. Molemmista noista ongelmista on yhteisellä tahdolla päästy pitkälti eroon. Silti mennyt maailma ajoittain muistuttaa olemassaolostaan.
Ympäristömme pitää olla turvallinen ja terveellinen meille kaikille. Se pitää nähdä osana elämäämme ja meidät erottamattomana osana sitä. Nykymaailmassa harva enää hyväksyy aiemmin ihan normaalina pidettyä tapaa, jossa jätteet turhan usein kipattiin joutomaille, haudattiin maahan tai upotettiin vesistöihin. Nykyisin moinen toiminta luokitellaan ympäristörikokseksi ja vielä jokin aika sitten avoimina löyhkänneet kunnalliset kaiken kaatopaikatkin ovat jo historiaa. Olemme oppineet, tai ainakin meitä on opetettu, kierrättämään ja toimittamaan jätteemme sinne, missä niistä koituu ympäristölle mahdollisimman vähän vahinkoa ja missä niitä voidaan myös hyödyntää.
Alkujaan tämän tekstini piti käsitellä enemmän yleistä viihtyisyyttä, mutta esiin nousi kirjoitusta viimeistellessäni uutinen siitä, että kaupunki on hankkimassa muun muassa nuo kyseiset Viialan vaneritehtaan kaatopaikka-alueet hallintaansa. Toivottavasti alueen ongelmallisuus näkyy hintatarjouksessa ja toivottavasti myös siivousvastuut saadaan sovittua ja alueen maaperä ja rannat tutkitaan huolella ja mahdollisesti myös saadaan joskus korjattua edes virkistyskäyttöön, potentiaaliahan alueella on. Sekin, että aluetta ei välttämättä pystytä siivoamaan esimerkiksi asuinkelpoiseksi, on kuitenkin realismia, koska sekin on mahdollista, että kaatopaikkaan kajoaminen pahentaa tilannetta.
Akaan kuntapolitiikka -sivuston keskusteluissa tuli esiin myös tarve muistitiedon keräämisestä noiden vanhojen kaatopaikkojen suhteen ja niiden merkitseminen riskialueina kaavaan. Tämä on kannatettava ajatus. Tiedon riskialueista pitää olla helposti saatavilla, ja myös riskialueiden tutkiminen ja siivoaminen mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan pitää hoitaa aikaa myöten.
Muistitiedon suhteen meillä alkaa olla jo monelta osin kiire. Ne, joilla tietoa on, ikääntyvät, ja toisaalta viranhaltijoista iso osa tulee kaupunkiimme muualta, eli heillä ei välttämättä ole pääsyä hiljaisen tiedon lähteille. Organisaatioiden muisti puolestaan on lyhyt, epävirallisia kaatopaikkoja ei ole merkitty mihinkään, rakennuksia puretaan ja niiden alueiden käyttötarkoitukset muuttuvat ja unohtuvat. Vielä ehtisimme etsiä ja kirjata tätä tietoa talteen.
Kenellä siis vastuu ympäristöstä huolehtimisesta on? Se on lopulta meillä kaikilla, kykyjemme ja tehtäviemme mukaan. Meidän jokaisen tulee osaltamme pitää huolta maailmastamme emmekä saa teoillamme pilata ympäristöämme tai mahdollistaa sen pilaamista, emme yhteisönä emmekä yksilöinä.
Kati Koivula
kuntavaaliehdokas, (vihr)
