Nuoren elämässä yhden vuoden väitetään vastaavan jopa viittä vuotta vähän vanhemman ihmisen elämää. Lyhyessä ajassa ehtii tapahtua paljon. Elämään tulee nopeasti useita uusia asioita, moni vanha jää pois tai muuttuu. Tästä hienosta asiasta on tullut koronan myötä ongelma. Painotus on ollutkin siinä, että vanhoja asioita jää pois, mutta uusia ei tule totuttuun tapaan tilalle.
Nuorten elämässä tapahtuneet muutokset kuljettavat ajatukset siihen, miten nopeasti myös kulttuuri muuttuu. Ajatellaan esimerkkinä opiskelijaelämää. Minkä vuoksi oma opiskelukokemus oli sellainen kuin se oli? Todennäköisesti suurelta osin siksi, että vanhemmat opiskelijat siirsivät onnistuneesti opiskelukulttuuria nuoremmilleen. Entä jos ei ole ketään, joka siirtäisi vanhoja tapoja uusille mielille sitten, kun normaaliin taas palataan? Silloin ne tuoreet mielet keksivät kulttuurin osittain uudelleen. Ehkä uusi on parempi. Ehkä vanhaan ei koskaan palata. Ehkä uusi on niin paljon parempi, että vanhaa ei edes kaivata. Mutta ensin se uusi pitää keksiä. Toistaiseksi meillä on vain rajoituksia ja vanhan poissaoloa.
Pitäisikö nuorten nyt elämää elämää tarkasteltaessa surra vähemmän sitä, miten paljon tavanomaisia elämän osasia jää nyt kokematta ja keskittyä siihen, mitä uutta ja ehkä parempaa voi saada tilalle? Totta kai nuorten elämään kuuluvat kokemukset, kesätyöt ja vaikkapa matkustelu ovat valtavia menetyksiä, jos ne nyt jäävät koronan jalkoihin, mutta millä ne voisi korvata? Voisiko tilanteesta syntyä uusia yhteisöllisyyden muotoja, jotka voisivat tehdä nuoren elämästä mukavaa uudella tavalla? Jospa nyt ei olekaan kyse koronan luomista rajoitteista, vaan kulttuurin muutoksesta?
Tästä Akaan nuorisopalvelut voisi ottaa koppia. Kun vanha konsti ei toimi, pitää keksiä kassillinen uusia. Keksimisen voisi aloittaa vaikka kysymällä kohderyhmältä, mitä he haluaisivat päästä tekemään ja kokemaan. Sitten olisi helpompi miettiä, mitä yhteiskunta voisi tarjota. Toki myös perheillä ja nuorten läheisillä on tässä suuri rooli samoin kuin monilla yhteisöillä. Yhteisöt ovatkin jo tehneet hienoja uusia ulostuloja, esimerkiksi Toijalan Eräveikot järjesti viime lauantaina partiolaisille minigolfausta ulkoilmassa. Tapahtuma oli kirjaimellisesti korvaus perinteiselle talvileirille, jota ei koronan vuoksi päästy järjestämään. Eräveikot ei siis jäänyt sitä suremaan, että nuorten kokemuksiin jää koronan takia aukko, vaan lähti ennakkoluulottomasti ideoimaan tapoja täyttää se aukko. Ei jumiuduttu miettimään, miten saataisiin väkisin pidettyä kiinni totutuista toimintamalleista rajoitukset huomioiden. Lähdettiin liikkeelle jokaisen elämysten tarjoajan perustehtävästä, mielekkään tekemisen tarjoamisesta. Lopputulos oli jotakin hyvin erilaista. Toivottavasti osallistujille oli hauskaa. Todennäköisesti heillä oli hauskempaa kuin toteutumatta jäänyttä talvileiriä suremalla olisi ollut.
