Sontulan tien varrella, ainakin Kirkkokankaan ja Uudenkylän kohdalla Sontulantien molemmin puolin, peuroista on tänä talvena muodostunut lähes jokaöinen riesa. Nyt lumisena aikana asia on helppo nähdä.
Ensimmäiset havainnot peurojen vierailuista teimme pari vuotta sitten. Silloin se oli vielä satunnaista ja kyse oli yksittäisistä elukoista ja satunnaisista käynneistä. Vuosi sitten havaintoja alkoi tulla enemmän, niin kesällä kuin talvellakin. Tänä talvena lumeen on muodostunut jo vahvat polut jotka kulkevat ristiin rastiin tontilla ja tontin poikki. Koko asuinalueesta on siis muodostunut peurojen vakiintunut käyntialue.
Pari päivää sitten, päivän jo valjettua, istuin aamulla olohuoneessa ja näin ikkunasta kun takapihan poikki loikki perätöyssyä kolme valkohäntäpeuraa…. sitten neljäs…viides…kuudes….seitsemäs…. ja kahdeksas! Kahdeksaa peuraa voinee kutsua jo pieneksi laumaksi. Kokoontuivat hetkeksi neuvonpitoon Sontulantien varteen, sitten johtaja pinkaisi tien yli, ja muut seurasivat kuuliaisesti perässä samaa uraa, kukin vuorollaan noin 3-4 metrin välein ihan oppikirjan mukaan. Tällä kertaa tiellä ei sattunut kulkemaan autoja, vaikka Sontulantie on nykyisin varsin vilkkaasti liikennöity jo aamuvarhaisesta alkaen.
Lähtökohtaisesti pidän eläimistä. Yhtälailla linnuista kuin nelijalkaisista. Kuitenkin sillä edellytyksellä että eivät aiheuta suoranaista vahinkoa ihmisille ja ihmisten elämiselle. Ihmiset kunnioittakoon eläimiä niiden omalla elinalueella, mutta vastaavasti eläimet kunnioittakoon ihmisiä ihmisten asuinalueella.
Nyt Toijalan ympäristön peuroilta on tämä ihmisen kunnioitus ja pelko kadonnut, ja ovat alkaneet tunkea pihoihin. Ovat ilmeisesti oppineet että ihmisestä ei ole vaaraa.
Sympatiani kyseisiä elukoita kohtaan katoaa ja tilalle nousee murhanhimo, kun pihasta ja puutarhasta tuntuu kelpaavan ympäri vuoden syötäväksi ja kaluttavaksi lähes kaikki mahdollinen, toki vuodenajan mukaan hieman vaihdellen. Kukat, pensaat, alppiruusut, hortensiat, omenapuut, luumupuut jne. Vain havupuut ja tuijat ovat jääneet rauhaan, toistaiseksi. Viime keväänä naapuri laittoi kesän ensimmäiset kukat ruukussa kannonnokkaan. Parin päivän (siis: yön) kuluttua vain tyngät oli jäljellä. Ruukku oli sen verran korkealla että rusakot tuskin olivat asialla.
Turha neuvoa että ”istutukset kannattaa suojata vaikka kanaverkolla”. Kyllä on suojattu. Siis se mikä kohtuudella on mahdollista. Mutta ”kaiken”suojaaminen jokaikinen syksy ja sitten poispurku jokaikinen kevät on aikamoinen homma. Ja lähtökohtaisesti kaikkea ei ole edes mahdollista suojata. Hätistely ei myöskään auta. Perin harvoin peuroja onnistuu päiväseltään näkemään, liikkuvat pääosin vain yön ja hämärän aikaan, ainakin toistaiseksi, ja silloinkin kun niitä pääsee hätistämään, niin laiskahkosti vain siirtyvät 10 metriä, sitten pysähtyvät ja kääntyvät katsomaan että vieläköhän se ukko tulee perässä katuharjan kanssa….
Olennaista on, että kun alueen peurat nyt ovat oppineet että ihmisestä ei ole vaaraa ja puutarhoista löytyy mukavaa mutusteltavaa, niin ongelma tuskin katoaa ns. ’omia aikojaan’, vaan pikemminkin jatkossa vain pahenee, eli laajenee pikkuhiljaa asutusalueilla aina vain syvemmälle ja lähemmäs keskustaa.
Kysymys kuuluukin: mitä asialle voisi tehdä? Ja kuka tai mikä taho? Vai pitääkö odottaa että tilanne ensin eskaloituu kuten taannoin pääkaupungissa kun city-kanien suhteen vain taivasteltiin ja leviteltiin käsiä.
Pystyisikö esimerkiksi paikallinen metsästysseura vähentämään Toijalaan ja lähialueille majoittunutta peurakantaa?
Niin tai näin, en kaipaa luentoa tai oppituntia tai voivotteluja siitä mitä kaikkea ei voi tehdä erisorttisten lakien ja määräysten takia, se ei vie asiaa eteenpäin. Kaipaan nimenomaan ratkaisuhakuista otetta kyseessä olevaan ongelmaan.
Jos lainsäädäntö tai yleiset määräykset tai muut sellaiset estää tai rajoittaa homman hoitamista, niin voisiko kaupunki kuitenkin osallistua ja antaa asiassa ’tulitukea’, ja yhdessä metsästysseuran kanssa hakea tarvittavaa lupaa Elylta tai Avilta tai mistä ikinä tarvitseekaan. Perusteena esimerkiksi että peurat aiheuttavat kaupungin asukkaille toistuvaa haittaa, peuroista aiheutuu liikenneonnettomuusriski kaupungin alueella.
Eli ehdotan että kaupunki olisi asiassa aloitteellinen ja hoitaa tarvittavan byrokratian, ja sitten antaa ’toimeksiannon’ kaatamisesta metsästysseuralle. Oman elämänkokemukseni mukaan kun on niin, että ’jos on tahtoa niin löytyy myös tarvittava keino’.
Kaupunki tai Akaan Seutu voisi kenties järjestää netissä pienimuotoisen gallupin jolla selvitetään kuinka laajasta tai yleisestä ongelmasta lopulta on kyse, eli millä kaikilla Toijalan asuinalueilla peuroista on haittaa ja havaintoja. Arvelen että emme ole suinkaan ainoat. Ainakaan kohta.
Petri Ongelin
Asukas Sontulantien varrelta
