Kuluvalla viikolla vietetään koulujen ja uutismedian yhteistä mediakasvatuksen teemaviikkoa Uutisten viikkoa eli entistä Sanomalehtiviikkoa. Tänä vuonna Uutisten viikon teemana on väärän tiedon leviämisen torjunta ja sen selvittäminen, mikä on totta. Mediat kannustavat viikolla keskusteluun luotettavan tiedon ja vastuullisen journalismin merkityksestä.
Asioiden muuttuessa monimutkaisiksi kehotetaan usein palaamaan perusasioiden pariin. Niitä miettimällä voi nähdä ulospääsyn mitä monimutkaisimmistakin tilanteista. Uutisissa ja mediassa yleensäkin nuo perusasiat ovat totuus ja median objektiivisuus. Media ja toimittajat ovat ulkopuolisia tarkkailijoita, eivät aktiivisia toimijoita. Tällä varmistetaan median puolueettomuus. Uutisissa ei ole tilaa toimittajien omille mielipiteille, ainoastaan tosiasioille. Tämä on se puhdas peruslähtökohta, se asema, jossa luotettavan ja vakavasti otettavan median tulee pysyä.
Toimittajakin on ihminen. Jokaisella toimittajalla on omat näkemyksensä ja mielipiteensä. Ammattitaito punnitaan siinä, miten tasapuolisesti toimittaja kykenee näistä huolimatta uutisensa kertomaan. Jos asenne on kohdallaan, totuus on vain totuus, jonka toimittaja raportoi.
Tämä ei tarkoita, etteikö toimittajien näkökulmasta olisi olemassa oikeaa ja väärää. Toki on, ja pitää ollakin. Otetaan esimerkki rajan takaa, Aleksei Navalnyi. Venäjän valtaapitävät tahot yrittävät vaientaa itselleen kiusallisen, jopa vaarallisen oppositiojohtajan. Vangittuna olevan Navalnyin vapauttamista ovat vaatineet lukuisat länsimaat. Tässä asetelmassa on selvää, kuka on tarinan sankari ja ketkä roistoja. Toimittajien ei tarvitse sitä päättää eikä myydä käsityksiään yleisölle. Riittää, että toimittajat kertovat tapahtumat niin totuudenmukaisesti kuin vain kykenevät asioiden todellisen tilan selvittämään. Sen jälkeen yleisön tehtävä on tulkita saamansa tieto ja muodostaa oma käsityksensä. Oikean tiedon vastaanottaminen ei siis vielä riitä, se pitää myös osata tulkita.
Uutisten viikon teema on nyt tärkeämpi kuin koskaan. Toimittajien rooli tarkkailijoina on hämärtymässä ja heistä on tulossa yhä aktiivisempia toimijoita. Samalla hämärtyy yleisön saama käsitys siitä, mikä on totuus ja mikä toimittajien omasta näkökulmasta esitetty näkemys. Tämä on erityisen vaarallista sen vuoksi, että yksilöinä myös yleisön jäsenillä on aina omat näkemyksensä asioista. Jos toimittajat tarjoavat totuuden sijaan omia näkemyksiään ja ne näkemykset osuvat yksiin yleisön näkemysten kanssa, yleisöt voi luulla, että kaikki on hyvin. Todellisuudessa yleisö on tässä tilanteessa saattanut juuri harhautunut entistä kauemmas totuudesta, yleensä omaksi haitakseen.
Totuus ei useinkaan miellytä. Kun näin on, voimme pohtia, haluammeko pysyä omassa kuplassamme, jossa vastaanotamme ja hyväksymme vain ne viestit, jotka tukevat omaa maailmankuvaamme vai otammeko vastuun ja suostumme avaamaan silmämme myös sille, miten asiat todella ovat. Samalla tavalla kuin totuus on toimittajan työn perusta, sen tulisi olla myös yleisön maailmankuvan perusta. Toimittajat tekevät arvokasta työtä toimittaessaan yleisölle kestäviä rakennuspalikoita totuuteen perustuvan maailmankuvan rakentamiseen. Näistä totuuksista kiinnostunut yleisö tekee toimittajien kanssa arvokasta yhteistyötä näkemällä vaivaa löytääkseen uutisvirrasta totuuksia, ei mielipiteitä.
