Koronapandemia ei piinaa maanviljelijöitä eikä maataloustuottajia Pirkanmaalla. Sen sijaan haastattelemamme viiden eri tuotantosuunnan pirkanmaalaiset edustajat tunnistavat, että kuluttajat arvostavat nyt aikaisempaa enemmän lähellä tuotettua ruokaa. Silti esimerkiksi maidon- ja sianlihantuottajat elävät kurjimuksessa, jossa heidän työnsä ja tuotantonsa arvostus ei kanna tuottajahintoihin saakka.
Aktiivisten maatilojen määrä Pirkanmaalla on pienentynyt kahden viime vuosikymmenen aikana. Vuonna 2019 maakunnassamme oli 3 913 maatalous- ja puutarhayritystä.
Vuonna 2019 Akaassa oli 140, Urjalassa 197, Lempäälässä 101, Vesilahdessa 141, Pälkäneellä 175, Kangasalla 198, Ylöjärvellä 191, Orivedellä 192 ja Juupajoella 76 toimivaa tilaa.
Maanviljelijät ja maataloustuottajat kertovat selvinneensä koronavuodesta varsin hyvin. Tärkeimpänä tavoitteena on ollut terveenä säilyminen, jotta pääasiassa perhevoimin pyörivät tilat ovat säilyttäneet toimintakykynsä.
Koronapandemian aikana lähellä tuotettu ruoka on noussut arvoon arvottomaan. Myönteinen asenneilmastomuutos kantaa alkutuotantoon saakka.
Minkälaisia odotuksia ja mietteitä pirkanmaalaisilla maanviljelijöillä ja maataloustuottajilla sitten on? Yhdistäväksi odotukseksi kohoaa se, että niin kauppa kuin kuluttajat arvostaisivat kotimaisen maatalouden tuotantoa myös euron muodossa, eli että kansalaiset olisivat valmiita maksamaan nykyistä parempaa hintaa maataloustuotteista.
Kananmunien hinta on vakiintunut
Kanalat ovat kovin harvinaisia Pirkanmaalla. Niistä yksi on Ylöjärven Karhella toimiva Ento Oinon kanala, jossa on noin 3 000 munijaa. Isäntä kuvaa yritystänsä kirpunkokoiseksi, sillä maassamme on jopa 200 000 – 300 000 kanan kanaloita.
Oino iloitsee siitä, että korona ei ole vaikuttanut hänen kanalansa pitoon millään tavalla. Ykkösasia on vaalia terveyttä, jotta arki sujuu turvallisesti.
– Jos saisin koronatartunnan, se merkitsisi katastrofia, hän huomauttaa.
Ylöjärveläinen kanalan pitäjä on tyytyväinen tämänhetkiseen munien tukkuhintaan.
– Maatalouden eri tuotantosuuntien tuottajahintoihin verrattuna kananmunien hinta on vakaa, hän perustelee.
Oino toimittaa kananmunia Ylöjärven, Hämeenkyrön ja joihinkin Tampereen kauppoihin. Oino on kehittänyt lähimyyntiä luoden oman verkoston sitä varten.
– Kuluttajat arvostavat lähellä tuotettuja munia. Asiakkaat arvostavat laatua, joka konkretisoituu munien maussa, hän sanoo.
Kanojen ravinto on munatuotannon kulmakivi. Oino kiittää käyttämiänsä rehutoimittajia. Hän viljelee itse omilla pelloillaan ohraa, vehnää sekä kauraa.
Tuorvetuotannon loppuminen vaikuttaisi Oinon kanalan arkeen, koska kotimainen kuiviketurve olisi korvattava jollakin uudella vaihtoehdolla.
– Haastava juttu! Ehkä kuiviketurvetta alettaisiin tuoda Venäjältä, hän pohtii.
Broilertilalla seurataan energian hintaa
Peltolan tilalla Kangasalan Raikussa on pidetty broilerkasvattamoa jo 40 vuoden ajan. Siitä puolet eli kaksi vuosikymmentä kasvatusvastuussa on ollut isäntä Riku-Sippo Uotila.
– Bisneksemme pyörii varsin tavanomaisesti. Työmme vinkkelistäkin tarkasteltuna arkemme on varsin normaalia. Koronapandemia ei ole vaikuttanut elämäämme eikä toimintaamme juurikaan, sillä huolehdimme turvatoimista esimerkiksi rehutoimituksien sekä untuvikko- ja teurasnoutojen yhteydessä, hän kertoo.
Uotilan mukaan kananlihan kulutus on pysynyt maassamme hyvin vakaana; kulutus on mieluummin ollut kasvusuuntainen.
Uotila huomauttaa, että maatilalla on pidettävä aina muistissa, että huominen voi tuoda jonkin yllätyksen, joka säteilee arjen tekemiseen.
Nyt Uotilan katseet kohdistuvat energianhintaan. Peltolan tilalla poltetaan haketta, jonka kasvava kysyntä voi johtaa hakkeen hinnan kohoamiseen.
Kangasalan kaupunki on rakentanut hakkeella toimivan voimalan, jonka käyttämä hakepolttoaine voi aiheuttaa häiriöitä hakkeen saatavuuteen.
Sikatalouden näkymät heikot
Pirkanmaalla on enää 36 sikataloutta harjoittavaa maatilaa.
Orivesiläisellä maatalousyhtymä Juha ja Niilo Haikan sikatilalla vallitsevat pessimistiset odotukset sikatalouden lähitulevaisuuden suhteen.
– Sikatalouden lähiajan näkymät ovat huonot. Sianlihan tuottajahinta laskee koko ajan. Hinnan putoamista kiihdyttää Saksan sikaruttotilanne. Siellä on valtava ylituotanto, joten lihaa dubataan alihinnoin Euroopan unionin alueelle. Lisäksi Suomessa suotuisasti viime vuosina alkanut sianlihan vienti Kiinaan on muodostunut kysymysmerkiksi, Haikat perustelevat tuotantosuunnan alavireyttä.
– Samaan aikaan viljan hintaan kohdistuu korotuspaineita. Tämä merkitsee sikatilalle entistä isompaa rehulaskua eli tuotantokulut nousevat, Haikat lisäävät.
Orivesiläiset sikalan pitäjät harmittelevat sitä, että maamme kaupan isot keskusliikkeet Kesko ja SOK suosivat pulkkitavaraa, eli ne ovat valmiita polkemaan halvan tuonnin turvin kotimaista tuotantoa.
Haikat odottavat, että vihdoinkin Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK aktivoituisi ja edesauttaisi myös A- ja B-tukialueilla eli matalien tukien alueilla olevien sikatilojen pärjäämistä. Lääkkeenä olisi tukialueiden tasavertainen kohtelu. Pirkanmaa kuuluu pienien tukien alueeseen.
– Eläinten hyvinvoinnista ei Suomessa makseta lisähintaa, vaikkakin maassamme on erilaisilla säädöksillä määrätyt varsin tarkat vaatimukset, Haikat huomauttavat.
Haikkojen lihasikalassa on noin 600 eläintä. Tilalla on harjoitettu päätoimisesti sikataloutta jo vuodesta 1967 lähtien. Tilat pellot on valjastettu luomutuotantoon. Lisätienestiä hankitaan lisäksi koneurakoinnilla.
”Suoramyynti räjähtänyt käsiin”
Akaalaisen Tolvilan kartanon lammastilan isäntä Jarmo Latvanen kuvaa lammastalouden tilaa kaksijakoiseksi.
Ensiksi myönteiset kuulumiset. Latvasen mukaan suoramyynti tilalta pelittää erittäin hyvin.
– Liha, taljat, villalangat sekä käsityönä tehdyt valmiit tuotteet ovat erittäin kysyttyjä ja haluttuja, hän tarkentaa.
Latvanen sanoo, että lammastuotteiden menekki vahvistaa käsityksen, jonka mukaan suomalaiset ovat koronapandemian aikana aktivoituneet niin ruoanlaittajina kuin käsitöiden harrastajina.
– Käsillä on suorastaan kotiruoan ja kädentaitojen boomi, hän kiteyttää.
– Myönteistä on, että villan arvostus ja rahallinen arvo ovat nyt terveessä nousussa.
Sitten Latvanen nostaa esille lammastalouden harmaat, synkät pilvet. Hänen mukaansa moni lampuri on jälleen laittanut pillit pussiin, koska teurastamot ovat maksaneet niin heikkoa hintaa, ettei karitsoiden kasvattaminen lyö leiville.
– Vetoankin suomalaisiin kuluttajiin, jotta he vaatisivat käyttämiensä kauppojensa lihatiskeillä nimenomaan kotimaista karitsanlihaa. Paineen suomalaisen lihan tarjontaan on lähdettävä maksavilta asiakkailta, Latvanen toivoo.
Maidontuottajien piina on krooninen
Viljakkalalainen maidontuottaja Mikko Plihtari odottaa, että myös lypsykarjan pitäjät pääsisivät epätietoisuuden ja sankan usvan arkitodellisuudesta vakaaseen ja ennustettavaan maailmaan.
30 lehmän lypsytilaa vaimonsa kanssa pitävä Plihtari sanoo, ettei maitotilallisen jokapäiväinen elämä ole ruusuilla tanssimista.
– Arki sujuu ja elämä menee eteenpäin, kun harteilla ei ole miljoonien eurojen velkoja. Harmillista on, ettei itse voi tehdä juurikaan mitään arjen kehittämiseksi ja kohentamiseksi. Maidontuottajien vinkkelistä katsottuna tärkeintä olisi, että Euroopan unionin maatalouspolitiikan ratkaisut olisivat selkeät ja luotettavat. Merkitystä olisi myös sillä, ettei toinen osapuoli voisi yksipuolisesti muuttaa sopimusten sisältöjä, Plihtari pohtii.
Plihtari uskoo, että vakaat ja ennustettavat olot aktivoisivat myös maidontuottajia toimintansa kehittämiseen esimerkiksi laajentamalla tuotantoa tai lisäämällä investointeja.
– Toivoisin, että suomalaiset arvostaisivat nykyistä enemmän kotimaista ruokaa. Me suomalaiset maanviljelijät huolehdimme eläintemme hyvinvoinnista. Täällä tuotettu ruoka on korkeatasoista ja puhdasta. Lisäksi hiilijalanjälki on pieni. Ketju tuottajalta kauppaan on täysin läpinäkyvä, hän listaa.
MATTI PULKKINEN
