Pysähdy hetkeksi: Vuoden alkamisella on enemmän psykologinen tai henkinen merkitys – Vanhan ja uuden on erottanut kuitenkin vain yksi yö

Profile Image of Lukijalta

Jaana Alasentie. Kuva: Aleksander Hellén

Olemme aloittaneet uuden vuoden 2021. Vuoden alkuun liittyy usein erilaisia toiveita, lupauksia ja pelkoja. Mitäköhän tämä vuosi tuo tullessaan? Ajatuksemme ovat täynnä odotusta ja uusia mahdollisuuksia. Toivomme, että alkanut vuosi olisi edellistä parempi. Etenkin silloin, jos vanha vuosi on tuonut epävarmuutta tai suruja tullessaan. Tällä hetkellä jokainen varmaan toivoo alkaneeseen vuoteen rokotteen tuomaa suojaa.

Vuoden alkamisella on enemmän psykologinen tai henkinen merkitys. Vanhan ja uuden on erottanut kuitenkin vain yksi yö. Asiat eivät ole välttämättä muuttuneet vain siksi että vuosiluku on muuttunut.

Uuden vuoden alkaminen on voinut tuoda myös paineita siitä mitä on ehdittävä tekemään, mitä lupauksia tuli annettua ja mitä edellisenä vuonna jäi tekemättä tai kesken. Mietimme viime vuotta ja kaikkia sen tapahtumia.

Joskus sydän täyttyy kiitollisuudesta. Joskus taas voi iloita siitä, että tuonkin vaikean asian yli olen jaksanut kulkea. Teemme tilinpäätöstä menneestä vuodesta. Voimme miettiä: mitä asioita menneessä vuodessa kadumme ja toisaalta mistä on syytä kiittää ja iloita? Kaikkia aiemmin tehtyjä lupauksia ei ole tullut pidettyä tai ne eivät ole toteutuneet.

Ennen kuin valo voittaa, tulee kaikkein pimein hetki ja senkin jälkeen on vielä pitkään hämärää. Vain keinotekoisen valon voi napsauttaa heti päälle. Toivo syntyy aina pimeyden keskelle, niin kuin syntyi lapsi jouluyön pimeimpänä hetkenä. Vapahtajamme haluaa suojella meitä ja johdattaa meitä elämässämme. Hän täyttää pimeyden valolla. Hän haluaa olla tähti ja valo pimeyden keskellä ja johdattaa meitä kohti armoa ja anteeksiantoa.

On hyvä, että saamme heikkoudessamme ja rikkinäisyydessämme turvautua omia suurempiin lupauksiin. Kaikkivaltiaan Jumalan lupauksiin, jotka kestävät iankaikkisesti. Suurimmat Jumalan lupaukset näemme Jeesuksen elämässä. Jumala on meille aina armollinen.

Jumalan rakkaus on suuri ihme. Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa tulee ihmiselämän arkeen, tuskaan, kipuun ja vaivaan. Matkaamme kristillisessä kirkkovuodessa joulusta kohti pääsiäistä; Jeesuksen ristinkuolemaa ja sovitusta. Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme takia, jotta saisimme armon, ansiottoman rakkauden meidän osaksemme. Olemme osa Jumalan perheväkeä ja Hän on kutsunut meidät nimeltä omakseen.

Oman elämän rikkinäisyys ja haavoittuvuus voivat estää meitä ymmärtämästä elämämme todellista valoa. On kuitenkin yksi, joka ei jätä koskaan yksin. Onkin hyvä muistaa, että elämämme on Jumalan kädessä. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Jumala antaa myös mahdollisuuden aloittaa jälleen uudestaan. Sellainen ajatus lohduttaa ja tuo luottamusta, että elämä kaikkinensa on Jumalan käsissä. Meillä on nyt, tänään, tänä alkaneena vuonna rakastava Jumala, rakastava Vapahtaja Jeesus Kristus elämämme jokaisessa arkisessakin päivässämme kanssamme.

Ylhäältä tuleva rakkaus ja armo ovat totta vuoden jokaisena päivänä. Vapahtajan syli on avoinna ja saat tukeutua häneen kaikkina elämäsi päivinä. Näiden käsien suojassa saat toivoa siunausta itsellesi ja kaikille läheisillesi. Saat kulkea kohti valoa.

 

Jaana Alasentie

Kirjoittaja on Akaan seurakunnan seurakuntapastori ja diakonian työalavastaava