Työehtosihteeri Reino Survonen kuoli 94-vuotiaana Lahdessa 9.11.2020. Hän oli syntynyt Kylmäkoskella 25.8.1926. Elämäntyönsä Survonen teki puualan ammattijärjestöissä ja kunnallisen sopimusvaltuuskunnan palkkasihteerinä.
Survonen syntyi nelilapsisen työläisperheen esikoisena. Perhe asui Viiala Oy:n asunnossa, isä oli uittotyömies ja äiti sahatyöntekijä. 15-vuotias Reino teroitti sota-aikana vanerisorvin teriä joutumatta enää sotatoimiin. Vuonna 1943 hän liittyi urheiluseura Viialan Pyryyn ja sitä tietä sos.-dem. työläisnuoriin ja vuonna 1945 SDP:hen ja puutyöväen ammattiosastoon.
Survonen harjaantui vanerisorvariksi. Monta kertaa sorvit terät karskahtivat rikki osuessaan ammusten sirpaleisiin, joita piili arpeutuneina ”Simpeleen puissa”. Siksi sanottiin sotatoimialuilta korjattua vanerikoivua.
Ammatti tuli opittua perusteellisesti, ja ohessa mies valittiin pääluottamusmieheksi. Ei ollut yllätys, että filmitähden näköinen raamikas sorvari sai vuonna 1956 kutsun Suomen Puutyöväen Liiton toimitsijaksi. Urheilu, tanssi ja näytteleminen siivittivät Reinon suosiota. Urheilijana juoksulajit ja niistä neljännesmaili rakkaimpana sytyttivät elinikäisen kipinän urheiluun. Aikansa tähtiä oli Viialan tehdaskylässäkin olympiamitalisti Voitto Hellsten, joka viestiankkurina ratkaisi monia maaotteluvoittoja.
Vuonna 1957 perhe muutti Lahteen ja asettui asumaan keskelle Lahtea Fellmanin pellon laidalle nousseisiin 11-kerroksiin Hakatorneihin. Niissä Survoset asuivat vuokralla loppuikänsä. Reino kulki töissä Helsingissä, ensin junalla ja sitten autolla, jota tarvitsi matkatöissä.
Helsingissä hän oli heti keskellä riitoja. Mekaaninen puunjalostus- ja metalliteollisuus olivat SAK:n pahimpia ongelma-aloja. Riitojen seurauksena puualan ammattiliitto erosi vuonna 1960 SAK:sta, joka perusti sille rinnakkaisliiton. Hajanaisuus sotki työmarkkinoita, haittasi kansantaloutta ja työnantajia ja oli ongelma Moskovallekin, tosin eri syystä, mutta joka sekin patisti taustalla SAK:n takaisin yhteen vuonna 1969.
Kodin ja tehdaskylän perintö vaikuttivat Reino Survosen kehittymiseen taitavaksi työehtoneuvottelijaksi vaikealla 1960-luvulla. Koulun jäätyä vähälle Survonen kehittyi verrattomaksi päässälaskijaksi, joka suolsi lukuja toisten vielä räplätessä laskureitaan.
Survosen SAJ:lainen liitto oli aluksi ensisopija ennen kuin rinnakkaisliitto kasvoi suuremmaksi. Kaikki eivät hurranneet, kun Survonen vuonna 1969 siirtyi Lahden kaupungin palkkalautakunnan toimistosihteeriksi, ja vuonna 1972 hänestä tehtiin kunnallisen sopimusvaltuuskunnan yleissihteeri. Julkistyönantajan puolella Survonen koki kuitenkin olevansa ensisijaisesti veronmaksajien edustaja.
Puualan eheytymisen jälkeen koti-ikävä voitti vuonna 1976. Survonen palasi Puutyöväen Liiton työehtosihteeriksi sopien, ettei haasta istuvaa puheenjohtajaa. Survonen ja liitto tukivat SAK:n keskitettyjä tuloratkaisuja, jotka ontuivat kuitenkin vuosi vuodelta pahemmin eivätkä vuodesta 1981 eteenpäin enää välttämättä olleet liitolle edullisia.
Puuteollisuuden palkkahaitari oli aivan liian leveä ja sai Survosen epäilemään, että sopimusten minimisäädöksiä ei ehkä koskaan saataisi käytännön tasolle. Lisäksi joku aina pyrki jättämään sopimuksiin ylimääräisen puumerkkinsä. Työtoverit panivat merkille, ettei Survonen koskaan suuttunut vaan tuki lojaalisti viime kädessä hallinnon hyväksymiä päätöksiä.
Reiska oli seurallinen, huumorintajuinen ja hyvä työtoveri, joka piti musiikista ja tanssimisesta. Hän oli myös hyvä kertoja, jonka juttuvarasto oli ehtymätön. Hän oli myös aina valmis auttamaan työtovereita ja tarkisti lehtijuttujen faktat. Sopiminen oli hänen toinen luontonsa. Hän ei tiennyt mitään mielenkiintoisempaa haastetta kuin sopiminen. Luentopyyntöjä seurasi vuosia senkin jälkeen, kun Survonen vuonna 1986 eläköityi ja sanoi aloittavansa aktiivin vaiheen kotikaupunkinsa lautakuntatyössä.
Lahdessa Reino ja temperamentikas Liisa-vaimo olivat tunnettu pari kunnalliselämässä. Liisa kuoli maaliskuussa, jolloin yhteisiä vuosia oli kertynyt miltei 73. Kumpikin ehti olla myös kaupunginhallituksen jäsen.
Survosilla oli tytär ja poika ja neljä lastenlasta. Tytär muistaa isänsä jännäksi leikkikaveriksi, jota hän teininä kiusoitteli siitä, että Reiska ei oppinut twistiä eikä pyörittämään hulavannetta.
Risto Reuna, lahtelaislähtöinen historiantutkija
Raimo Järvinen, vaneritehtaan entinen pääluottamusmies
Leena Puhakka, tytär
