Oheisessa kuvassa on Viialan Rasin koulun ekaluokkalaiset syksyllä 1960 opettajansa Aune Lehtisen johdolla. Ei voi olla totta! Siitäkin on aikaa hurahtanut jo tasan 60 vuotta. Ajanjakso on varmasti muuttanut ja tuunannut jokaista niin sisältä kuin päältäkin omalla tavallansa, vaikka sisimmässä olisikin sitä pientä ja aivan tuttua samankaltaisuutta jäljellä.
Eturivin vasemmassa reunassa istuvan ”luokanvalvojana” toimivan pojan tunnistan omaksi veljekseni, Toukoksi. Hänelle tunnusomaista kuulemani mukaan oli se, että opettaja jätti hänet usein jälki-istuntoon luokan siivoamisensa ajaksi ja samalla vaatien, että poika osaisi uskontoläksynsä tosi hyvin. Tämän tarinan todellisuus ja sen tunnustaminen tuli ilmi vasta aivan viime aikoina. Hyvä kun sekin arvoitus nyt lopulta selvisi. Ilmankos pojasta tulikin sittemmin pappi.
Monet Teistä oppilaista ovat minullekin tuttuja kasvoja, mutta en lähde kaikkia tunnistamaan, koska en kaikkia tunne, eikä nimiäkään ole kirjoitettu kuvan taakse. Tosin olisi mukava tietää jotakin jokaisen omasta henkilöhistoriasta sekä elämisen kulusta. Sitä voikin jokainen näinä aikoina mielessäänkin hiljakseen miettiä.
Sen ainoastaan tiedän, että opettaja Aune Lehtinen oli syntynyt 20.12.1911 Kangasalla, ja hän kuoli 8.10.1971 Hämeenlinnassa jo 60-vuotiaana.
Tietääkseni hän oli Hämeenlinnan Pelastusarmeijan jäsen, ja sen tekemä työ oli hänelle erityisen tärkeää. Sitä puolta hän ei kuitenkaan nostanut opettajan työssään esille. Emme sen enempää tietäneetkään hänen yksityisestä elämästään emmekä hänen loppuvaiheistaan. Itsekin löysin hänestä tarkempia tietoja ja mukana seuraavan kuvankin vasta kesän aikana, kun olen ehtinyt paremmin selvittelemään vanhoja arkistoja nyt eläkkeellä oloni alkaessa.
Kuusikymmentä vuotta sitten koulumaailma oli täysin toisenlaista. Välituntien alkaessa järjestäjä pyyhki taulun ja avasi ikkunan pihalle. Muut lähtivät sillä välillä juosten pihan toisella laidalla olevan liiterin ulkohuussiin. Ilmastointi pelasi siltäkin osin joka paikassa tosi hyvin. Toista on nyt! Sinne orrelle oli kiivettävä lähes kymmenen rappusta ylöspäin, ennen kuin oli päässyt täysistunnossaan perille asti.
Joulujuhlia harjoiteltiin hyvissä ajoin jo ennen joulua. Silloin ei haikailtu niin kuin vielä viime vuoden aikana sosiaalisessa mediassakin on tehty, että mitä ja missä saa milloinka laulaa. Nyt ei laulujen ja virsienkään eteen tarvitse nähdä ja miettiä enää sitäkään vaivaa, kun ei tänä vuonna mitään suurempia juhliakaan järjestetä. Yksinään saa nyt sitten laulella ja hoilata ihan mitä tykkää. Joulu kutsuu kuitenkin meitä kaikkia silti kaikesta huolimatta ja siitäkin riippumatta juhlimaan. Toivotan kaikille koululaisille ja muillekin opinhaluisille ainutlaatuista ja hyvää joulun aikaa.
Terhi Hakala-Vappula
