Elämäni onnellisin hetki -tarinakilpailun jatkoon päässeet valittu – Lue palkitut kilpailutyöt

Akaan Seutu järjesti yhteistyössä Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen, Sanomalehtien Liiton ja Suomen Paikallismedioiden kanssa akaalaisille lapsille ja nuorille suunnatun ”Sinun tarinasi on meidän juttumme”-kirjoituskilpailun. Kirjoituskilpailussa kysyttiin, millainen on ollut kirjoittajan elämän onnellisin hetki.

Kilpailuun saivat osallistua kaikki alle 16-vuotiaat. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, alle 800 merkin tekstit ja enintään minuutin pituiset videot.

Akaan Seutu lähetti jatkokilpailuun Teemu Niemisen kirjoituksen ”Kun sain silmälasit”, Hilda Niirasen ”Elämäni onnellisin hetki” sekä Elias Harjun ja Atte Rantasen videon.

Akaan Seutu palkitsee jatkoon valitut elokuvalipuilla.

Valtakunnallisen tekstisarjan voitti Viiskunta-lehden kautta kisaan osallistunut 6.-luokkalainen Tuomas Koivula Tuurin koulusta Alavudelta. Videosarjan voittivat Akaan Seudun kanssa samaan Pirmediat-konserniin kuuluvan Oriveden Sanomien kautta kisaan osallistuneet 5.-luokkalaiset Veera Huokuniemi ja Oona Kokkonen Karpinlahden koulusta Orivedeltä. Onnea voittajille.

Kun sain silmälasit

Muistan sen hetken vieläkin, kun sain ekat “pappalasini” 5vuotiaana. Ennen silmälaseja olin kävellyt päin seiniä enkä tajunnut, että maailma voisi olla näinkin kirkas. Olin matkalla kotiin Silmäasemalta uusien lasieni kanssa ja todennut äidilleni “katso noi puut ovat vihreitä”. Tämä oli elämäni onnellisin päivä koska näen kaiken paljon paremmin, kun ennen tätä tapahtumaa.

Teemu Nieminen

Elämäni onnellisin hetki

On kaunis kesäilta ja istun laiturilla venesatamassa. Vieressäni on tärkeä ihminen, johon nojaan. Me juttelemme, nauramme ja katsomme kaunista järveä. Fiilis on onnellinen ja rauhallinen. Meidän kenkämme ovat laiturilla ja jalat lämpimässä järvivedessä, johon kaukana kulkevat moottoriveneet tekevät aaltoja aina välillä. Olen ollut samassa paikassa aikaisemminkin, joskus yksin. Siellä on aina aurinkoisina kesäiltoina kaunista ja rauhallista.

Vedessä ui pieniä kaloja, joita me katselemme. Ne menevät välillä lumpeenlehtien alle ja tulevat taas esiin. Viereisellä laiturilla on suuria veneitä molemmin puolin, ja ihmisiä huoltamassa niitä, tai lähdössä niillä jonnekin. Katsomme järven toisella puolella olevia puita ja rantoja. Tässä on niin ihana olla.

Hilda Niiranen

Elias Harju ja Atte Rantanen jatkoon videosarjassa

Tästä linkistä pääset katsomaan Elias Harjun ja Atte Rantasen videon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?