Nuorison huono käytös ja suoranainen sikailu julkisilla paikoilla on aihe, joka on puhuttanut paikallisesti ja valtakunnallisesti paljon sekä vallitsevassa maailmantilassa että jo paljon ennen sitä. Eri instansseissa syytetyn penkille ollaan istuttamassa vuoroin lapsensa huonosti kasvattaneita vanhempia, tai itse huonosti kasvatettuja lapsia ja nuoria.
Puhe ”vapaan kasvatuksen” tuloksista on usein läsnä ja vanhemmat ryntäävät vuolaasti puolustamaan, että kyllä heidän lapsiaan on kasvatettu, heille on asetettu rajat ja heitä on komennettu.
Jäin pohtimaan sitä, mitä hyvä tai huono kasvatus on. Jos riisutaan pois ääripäitä vaikkapa aikuisen täydestä välinpitämättömyydestä, vanhempien väkivaltaisuudesta tai muista selkeästi traumoja aiheuttavista toimista, ja keskitytään ihan vain kasvatukseen, niin mitä se oikeastaan edes on? Luin jokunen vuosi taaksepäin Judith Rich Harrisin kirjan Kasvatuksen myytti, jossa hän kokoaa yhteen useampia tutkimuksia kasvatuksen vaikutuksista.
Kirjassa käsitellään paljon erilaisia lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja pohditaan, mikä lopulta vaikuttaa mihinkäkin ja millä voimalla. Seuraava lainaus löytyy muistikirjani etusivulta ja kuvaa mielestäni hienosti pohdintaa asian monimutkaisuudesta: ”Jos vanhemmat mukauttavat kasvatustapansa lapsen persoonallisuuden piirteisiin, silloin Baumrind on kollegoineen mitannut lasten vaikutusta vanhempiinsa eikä vanhempien vaikutusta lapseen. Hyvät kasvattajat eivät saakaan aikaan hyviä lapsia, vaan hyvät lapset tuottavat hyviä kasvattajia. Jos vanhemmat eivät mukauta kasvatustapaansa lapsen piirteisiin, Baumrind kollegoineen saattaa olla mittaamassa perimän eikä ympäristön vaikutuksia. Hyvät kasvattajat eivät saakaan aikaan hyviä lapsia, vaan hyvien vanhempien jälkeläiset ovat hyviä.”
Ihan näin kaksijakoisesti en ehkä uskalla väittää asioiden olevan, mutta kasvatuksen näkeminen suorastaan suorittamisen kaltaisena tehtävänä, jossa joko onnistutaan tai epäonnistutaan, on myös vaarallinen lähestymistapa. Ei ole mitään takeita siitä, että toimimalla tietyn kaavan mukaan lopputulema olisi se, mitä aluksi on ajateltu ja kenties tavoiteltu. Ja toisin päin, jättämällä jotain tekemättä voidaan silti päätyä samaan tilanteeseen. Kasvatustilanne on aina vuorovaikutusta kahden ihmisen välillä, jossa kummankin osapuolen reaktio sen hetken tilanteeseen vaikuttaa myös toisen reagointiin. Se on kuin tanssia, jossa hengitetään samaa ilmaa yhdessä.
Palatakseni alkuperäiseen haasteeseen huonosti käyttäytyvistä nuorista; uskon, että yksilötason syyttelyllä ei päästä puusta pitkälle. Sikailua ei luonnollisestikaan pidä hyväksyä, mutta sen perusteella ei myöskään pitäisi vetää suoraviivaisia johtopäätöksiä siitä, kuka osaa kasvattaa ja kuka ei. Nuorten keskuudessa joukkovoima on niin suuri, että se peittää helposti alleen vanhempien ja kodin mallin, rajat ja sanktiot. Se ei ole yksilön aikaansaama tila, vaan jälleen eräänlaista tanssia, jossa asiat etenevät välillä pahasti väärään rytmiin ja askellajiin.
Anne Huopainen
Kirjoittaja on opettaja, äiti ja utelias ihmettelijä
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
