Käytin osan lyhyestä mutta tervetulleesta syyslomasta lukemalla muutaman pelotteluartikkelin siitä, miten ilmastonmuutos on pysäytettävä nyt, tai maailman tulevaisuus on peruutettu. Samaan syssyyn luin myös artikkelin siitä, miten lapset ja nuoret eivät enää ole lapsia ja nuoria, vaan ahdistuneiden armeija. Ahdistusta koetaan yhä enemmän maapallon tulevaisuudesta, koska nuorille syntyy kuva, että maailma on estämättömän tuhon tiellä.
Pitää ihailla niiden henkilöiden itseluottamusta, jotka julkaisevat toimenpideluetteloita siitä, miten ilmastonmuutos pysäytetään. Joku jossain siis uskoo pystyvänsä siihen. Nämä vankkumattomalla itseluottamuksella varustetut asiantuntijat ovat saaneet myös valtiot ja suuryritykset uskomaan asiaansa. Taloudellisia resursseja pumpataan jo nyt valtavasti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Tulevaisuudessa niitä käytetään samaan tarkoitukseen yhä enemmän. Sekään ei riitä.
Samaan aikaan paljon vähemmälle huomiolle jäävät raportit, joissa esimerkiksi kerrotaan Norjassa sulavien jäätiköiden alta paljastuvan noin tuhannen vuoden ikäisiä kantoja, jotka ovat aikanaan kuuluneet paikalla satoja vuosia kasvaneeseen metsään. Tuhat vuotta sitten on siis päättynyt kausi, jolloin nykyistä pienempi jäätikkö kyseisellä alueella oli normaalia ainakin satojen vuosien mittaisen jakson. Voisiko jo tästä päätellä, että ilmasto muuttui noihin aikoihin kylmemmäksi ja jäätiköt alkoivat kasvaa? Sattumalta Hollannissa kanavaluistelulla on tuhannen vuoden mittaiset perinteet. Eivätkö kanavat olleet sitä ennen jäässä?
Siitäkään ei juuri puhuta, että Japanista löytyy kukkuloiden rinteiltä kivitauluja, joissa neuvotaan ”Älä pystytä koteja tämän rajan alapuolelle.” Sisämaahan lyövät tsunamit ovat siis aikanaan olleet alueella, jos nyt eivät tavallisia, niin eivät ainakaan ennenkuulumattomia. Myrskyt saattavat olla yleistymässä, mutta olemmeko vain eläneet niiden suhteen epätavallisen rauhallisen jakson? Jospa ilmasto on heiluriliikkeessä ja olemme sattuneet kehittämään esimerkiksi keskilämpötilojen seurantajärjestelmän heilurin ollessa matkalla yhteen suuntaan? Heilahdus toiseen suuntaan kuuluu heilurin luonteeseen. Ehkä meillä vain ei ole vielä mitattua kokemusta siitä.
Ilmasto muuttuu ja ihmisellä on epäilemättä näppinsä siinä pelissä. Olisiko kuitenkin myös niin, että maapallon ilmastolla on tapana muuttua, eikä se tarkoita ihmiskunnalle tuhoa? Voisiko mainittu retkiluistelu olla hollantilainen sopeuma muuttuneeseen ympäristöön? Voidaanko siitä oppia? Onko ilmastonmuutoksen estäminen realistinen vaihtoehto, vai tulisiko meidän tutkia sitä mahdollisuutta, että sopeuma muuttuneeseen ympäristöön on oikeampi valinta?
Ihminen on siitä harvinainen laji, että pystymme elämään lähes missä tahansa maapallon kolkassa. Emme tarvitse juuri tiettyä lämpötilaa, emme tietynlaista ravintoa. Ihminen on sopeutuvainen laji. Miksi niin on? Ei ainakaan sen vuoksi, että emme olisi historiamme aikana joutuneet sopeutumaan. Lajeille ei juuri kehity ominaisuuksia, joista ei ole ollut niiden kehittyessä hyötyä. Jos ihmisen kehityshistorian tutkimus on oikeassa, luonnonmullistukset ovat laittaneet ihmiskunnan tilanteiseen, joissa jäljelle on jäänyt hyvin vähän yksilöitä. Sellaiset kokemukset ovat kehittäneet kykymme sopeutua.
Pitäisikö lapsille kertoa, että me selviämme jälleen kerran ilmastonmuutoksesta? Se vaatinee sopeutumista, mutta sopeumahan ei aina tarkoita heikennystä. Jopa polttomoottoriauton vaihtaminen sähköautoon on eräänlainen sopeuma. Sähköauto on myös lähes kaikin tavoin ylivertainen polttomoottoriautoon verrattuna. Kun näemme sähköautolla ajavan kanssakulkijan, tuskin ajattelemme, että voi raukkaa, sähköautolla tuokin joutuu ajamaan. Todennäköisimmin ajattelemme, että ehkä minäkin saan joskus tuollaisen sopeuman.
Kommentointi on suljettu.