16-vuotias akaalainen Aino Vaittinen on kaatanut kymmeniä tuhansia villisikoja. Siat tosin ovat pahvia, mutta ne liikkuvat nopeasti. Lyhyimmillään aikaa ampua on kaksi ja puoli sekuntia, pisimmilläänkin viisi. Siitä huolimatta Aino osuu ja yleensä kymppiin.
Aino harrastaa liikkuvaan maaliin ammuntaa pienoiskiväärillä ja ilmakiväärillä. Nuori nainen on lajin harrastajien keskuudessa piristävä poikkeus, sillä valtaosa lajin harrastajista on keski-ikäisiä miehiä. Lajin parissa on vähän kilpailuihin osallistuvia nuoria ja naisia muutenkin vähän. Muutaman vuoden ammuntaa harrastanut Aino on ehtinyt saavuttaa jo useampia SM-hopeamitaleita ja myös SM-kultaa. Tulosten takana on motivaatio ja harjoituksen suuri määrä.
– Kilpailuviikolla ammun noin 600 laukausta, sisältäen kisalaukaukset. Ilmakivääristä pidän enemmän kuin pienoiskivääristä, koska ilmakivääri antaa vähemmän anteeksi. Kymppi on siinä niin pieni, että pitää ampua tarkemmin kuin pienoiskiväärillä, Aino kertoo.
Kesällä ammutaan pienoiskiväärillä
Aino siirtyy sisäradoille ja ilmakivääriin syyskuussa. Lajin tärkeimmät kisat ammutaan alkuvuonna helmi-maaliskuussa. Silloin ratkotaan mestaruudet sekä AM-, SM- että EM-kilpailuissa. Tärkeä kisa koittaa myös marraskuussa. Silloin järjestetään Toijalan Urheiluampujien Arvi Tiinus -kisat.
Vaikka kisoja on keväällä lyhyen ajan sisällä paljon, se ei Ainoa ahdista.
– On parempikin, että kilpailu keskittyy muutamaan kuukauteen. Silloin keskitytään kisoihin ja muuten harjoitteluun.
Kisakausi on ampujalle juuri keskittymistä vaativa jakso. Ennen kisoja valmistaudutaan pari viikkoa ja kisojen välissä pidetään kuntoa yllä sekä analysoidaan omaa suoritusta.
– Se on tosi tärkeää varsinkin, jos kaksi kisaa on peräkkäin. Kisakaudella ei saa ampua liikaa, ettei herkkys katoa, Aino kertoo.
Metsästys innosti ammuntaan
Aino on harrastanut ammuntaa nyt kolme ja puoli vuotta ja kilpaillut puolitoista vuotta. Tie ammunnan pariin alkoi metsästysinnostuksesta. Hän halusi kaataa peuran ja pohti, että ensin pitäisi opetella ampumaan. Sittemmin peuroja on kaatunutkin monta, mutta ammunta on pääasiallinen harrastus.
– Kun harjoittelen, harjoittelen vain ammuntaa enkä peurojen ampumista. Ammunnassa tavoitellaan aina kymppiä, metsästyksessä osutaan kymppiin silloin kun eläin kaatuu. Metsästysaseellakin kyllä harjoittelen, mutta eri radalla. Metsästystä meillä harrastavat isä, setä ja äitikin aloitti, Aino listaa.
Ammuntaharrastuksen alussa Aino katseli kokeneita ampujia ja ajatteli, että haluaisi olla yhtä hyvä. Nyt hän on usein parempi. Kehityksestään hän on kiitollinen Toijalan Urheiluampujille.
– Oli ehdottomasti onnenpotku, että seuralla oli liikkuvaan maaliin ammunnan mahdollistavat laitteet. Alkuun ammuin myös paikallaan pysyvään tauluun, mutta se ei ollut minun juttuni. Urheiluampujilla oli myös hienosti järjestetty nuorten ohjaus, josta seuralle voi nostaa hattua. Lisäksi asun kolmen ja puolen kilometrin päässä ulkoradalta, joten harrastaminen oli helppoa.
Ainon osumatarkkuus on nyt huomattu myös Suomen Ampumaurheiluliitossa, joka nimesi hänet Tehotiimiinsä. Se tarkoittaa liiton tukea, valmennusta ja ampumaleirejä. Leirit ovat totista työtä, joiden aikana Aino saattaa ampua jopa 1500 laukausta.
– Harva jaksaisi yksin sellaista. Leirillä yhdessä tekeminen on paljon mukavampaa. Valmentajat auttavat, jos vaikka ampumatekniikassa on vikaa. Valmentajat antavat neuvoja myös videoiden välityksellä. Koronan aikana pidettiin myös etäkilpailut.
