
Akaa-Volleyn mestaruusliigajoukkue täydentyi lauantaina lopulliseen muotoonsa, kun Suomen maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva keskihyökkääjä Markus Kaurto allekirjoitti pelaajasopimuksen seuran puheenjohtajan Torsti Mahlasen kanssa. Nimet pantiin paperiin Hunajahulinoiden yleisön edessä Toijalan torilla.
Valkeakoskelta kotoisin oleva ja siellä nytkin asuva Kaurto aloitti lentopalloilun Viialassa A-Volleyn junioreissa. Sieltä hän on noussut porras portaalta maan parhaiden keskitorjujien joukkoon. Lauantaina Kaurto palasi puheenvuorossaan alkumetreille Viialaan.
– Kun aloin pelaamaan, Lahden Risto otti minut ykkössarjajoukkueen harjoituksiin. Hän laittoi minut syöttämään leijaa, ja puolet syötöistä meni verkon ali. Silloin Risto sanoi, että syötä puolesta välistä kenttää, Kaurto kertoi ja jatkoi.
– Kopissa Risto kysyi pojilta, että otetaanko tämä räkänokka pelaamaan, ja pojat sanoivat, että yritys on kova, otetaan vaan. Risto oikeastaan laittoi alkuun koko ammattilaisurani.
Viime kaudet VaLePassa pelannut ja kaksi Suomen mestaruutta voittanut Kaurto on nauttinut vieraspeleistä Akaassa.
– Täällä on ollut hieno käydä pelaamassa, koska yleisö on ihan mieletön.
Ensimmäiset kotipelinsä Akaa-Volleyn paidassa ja Monarin yleisön edessä Kaurto pääsee pelaamaan 12.–13. syyskuuta järjestettävässä Hunajaturnauksessa.
