Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 15.3.2016
Muun muassa merry metal -yhtyeeksi tituleerattu suomalainen Reckless Love kiertää parhaillaan Eurooppaa. Rundi alkoi parilla Norjan-keikalla ja käynnistyi sen jälkeen varsinaisesti Englannin Bristolista perjantaina 4. maaliskuuta.
Samana päivänä julkaistiin Reckless Loven neljäs levy, InVader. Viime viikonlopun jälkeen kiertue siirtyi saarilta Keski-Eurooppaan ja päättyy Moskovaan 3. huhtikuuta.
Ennen uransa toistaiseksi pisintä kiertuetta bändi kokoontui hiomaan keikkasetin kuntoon Viialaan rumpali Hessu Maxxin eli Heikki Ahosen treenikämpälle. Hessu on bändin tuorein jäsen, mutta hänkin on ollut mukana jo vuodesta 2009. Niinpä matkaan lähti tiivis kimppu toisensa tuntevia kavereita mutta ensimmäistä kertaa myös lämmittelybändi, suomalainen Santa Cruz.
– Se on opittu aiemmilla kiertueilla, että osaa antaa toisille vähän enemmän tilaa. Nytkin mennään kaksikerroksisella nightliner-bussilla, ja siellä on kaksi bändiä ja muu henkilökunta. Kun miettii, että 14 ukkoa elää, hengittää, syö ja pieree pienessä tilassa, se on sukellusvene-elämää. Siinä ei ole tilaa turhille draamoille, Reckless Loven laulaja Olli Herman kuvailee.
Hessu Maxx kertoo ensimmäisten Britti-rundien olleen melkoista biletystä, mutta nyt reissut ovat rauhoittuneet.
– Kyllä sitäkin ruuvia on oppinut säätämään, kuinka paljon ekojen päivien aikana kannattaa ottaa löysiä pois, jos on kuukausi edessä. Me teimme ekan brittirundin 26–27 vuotiaana, ja nyt lähtee mukaan Santa Cruz, jotka ovat siinä virtamäärässä. Oma juhliminen kääntyy varmaan siihen, että katselee niiden hauskanpitoa ja sekoilua.
Tällä kertaa kiertueen jälkeen ei ole taukoa, vaan keikat jatkuvat Suomessa parin päivän huilin jälkeen.
– Kesäkuun alkuun saakka on joka viikonloppu vähintään kaksi keikkaa. Siinä pitää jo vähän miettiä, miten tällaisen kolmekymppisen ukin kroppa kestää kaikkea rasitusta, Olli toteaa.
Rock City pitää artistista huolta
Olli Herman odotti ennen kiertuetta, että ensimmäinen viikko saadaan alta pois. Silloin bändin soitto alkaa tiukentua, ja kaikki ylimääräinen härväys jää. Toisen viikon loppupuolella Hessu viestittikin tien päältä, että hyvin menee, ja keikkapaikat Briteissä ovat olleet joko loppuunmyytyjä tai muutamaa lippua vaille täynnä.
Ollin mukaan vastaanotto on eri puolilla Eurooppaa ollut aina hyvä, vaikka uutta levyä ei olisikaan juuri julkaistu.
– Kun ensimmäisen kerran mentiin Saksaan, siellä oli paikat turvoksissa porukkaa, ja me vaan ihmettelimme, miten nämä tietävät kaikki biisit.
Musiikin kuluttamisessa Pohjoismaat ovat Ollin ja Hessun mukaan edelläkävijöitä digitaalisissa jakelukanavissa, kun taas muualla Euroopassa on enemmän vanhan liiton cd-kulttuuria. Uudet biisit osataan kuitenkin etelämpänä ulkoa huomattavasti nopeammin kuin Suomessa.
Mieluisin keikkapaikka Reckless Lovelle on aina se, missä on yleisöä. Muutkin fasiliteetit jäävät kuitenkin mieleen, ja kokonaisuutena yksi ylitse muiden on Nottinghamin Rock City.
– Se on niin pro paikka. Heti kun menet, siellä on vastassa 5–10 roudaria, jotka tietävät tarkkaan mitä tekevät. Siellä on myös hyvä äänentoisto, hyvät valot, hyvä ruoka ja aina paljon jengiä, Hessu kehuu ja jatkaa.
– Seinällä kerrotaan aina, ketä sinä päivänä esiintyy, ketä samana päivänä aiempina vuosina on ollut ja kuinka monta kertaa ja milloin me olemme siellä esiintyneet.
Kaiken kaikkiaan rokkarin on hyvä aika mennä britteihin talven kääntyessä kevääksi.
– Syksyllä ja talvella kylmyys ja kosteus menevät kämppiin, ja bäkkärit ovat aina joko kellarissa tai katolla. Lämmintä ja kuivaa on hankala löytää koko saarilta, Hessu ja Olli toteavat.
Tukkahevin kliseet on tehty ja kuultu
Reckless Loven uusi InVader-levy ei syntynyt ihan perinteisimmällä tavalla. Sävellyksistä vastaava Pepe Reckless ja sanoitukset tekevä Olli Herman aloittivat työt jo ennen edellisen, elokuussa 2013 ilmestyneen Spirit-levyn julkaisua.
– Se oli valmiina etuajassa, mikä on käsittämätöntä koko alalla. Istuimme puoli vuotta valmiin levyn päällä ja ihmettelimme, mitä nyt tehdään. Meillä oli Pepen kanssa koko kesä aikaa tehdä biisejä, ja pidimme ensimmäiset sessiot jo kaksi ja puoli vuotta sitten, Olli kertoo.
Aihioita kertyi 50–70, valmiista kappaleista äänitettiin 14–15, ja niistä kymmenen päätyi levylle.
Välillä Pepen ja Ollin tuotoksia sovitetaan hyvinkin paljon, kun ne pääsevät myös rumpali Hessun ja basisti Jalle Vernen käsittelyyn. Toisaalta uudella levyllä on myös viisi kappaletta, joissa Ollin lauluraita on tismalleen sama kuin alkuperäisellä demolla.
Aiemmilla Reckless Love -levyillä kuulijan on ollut helpompi luokitella biisit sen mukaan, tuovatko ne mieleen Def Leppardin, Van Halenin vai jonkun muun 80- ja 90-luvun suuruuden. InVader-levyllä bändi halusi sekoittaa mahdollisimman paljon uusia tuulia tutumman tuuttauksen sekaan, ja se myös kuuluu. Nyt mieleen tulevat myös esimerkiksi Toto ja – kyllä, ainakin tämän jutun kirjoittajan mielestä – Annie Lennox.
– Jos miettii tukkaheviä genrenä, niin se on keksitty 30–35 vuotta sitten, ja kaikki kliseet on tehty jo silloin. Jos ne nyt tekee kaikki prikulleen, niin onhan se aika helvetin homeista, Olli sanoo.
– Tiedotteissa lukee aina, että bändi on monimuotoisimmillaan ja diversiteettiä on laajennettu molemmista päistä, mutta kerrankin niiden sanojen takana voi seisoa. Onnistumisen fiilis on jo saavutettu, saa nähdä tuleeko sillä menestystä.
Isoja treenimääriä ei enää tarvita
Viialan treenikämppä ehti takavuosina tulla Reckless Lovelle hyvinkin tutuksi. Nykyään yhteisiä treenejä pidetään lähinnä ennen studioon menoa tai kiertueelle lähtöä.
– Ennen ekaa levyä me treenattiin ihan älyttömästi, kun Hessu oli tullut bändiin. Sen jälkeen on ollut niin paljon keikkaa, että ei tarvitse treenata. Jos tullaan herättämän keskellä yötä ja sanomaan, että ala soittaa sitä ja sitä biisiä, niin ihan varmasti lähtee, Pepe vakuuttaa.
Hessu arvelee, että liialla treenaamisella biisien henki kuolisi, ja miehetkin olisivat liikaa yhdessä. Kiertueella muutokset saadaan sovittua lennosta.
– Jos tehdään biiseihin jotain uusia lopetuksia tai yhdistellään biisejä, ne sovitaan takahuoneessa ennen keikkaa. Sitten mennään lavalle, ja kyllä ne aika usein on vaan menneet kohdilleen.
Muille bändeille raivataan latua
Reckless Loven jäsenistä Jalle on ollut pari vuotta päivätöissä luokanopettajana Lempäälässä. Hessu on nykyään tuotantopäällikkönä Kalustetuote Eerolalla Viialassa ja myöntää, että työ on ollut tarpeellinen ja terapeuttinen lisä arkeen.
– Vaikka soitan ja kuntoilen ja pidän vähän oppilaitakin, olin käytännössä vapaalla neljä päivää viikossa. Työ on parantanut henkistä hyvinvointia huomattavasti.
Pepe kertoo, ettei ole tehnyt kuuteen vuoteen muuta kuin musiikkia. Säveltäminen ei tulisi tyhjästä eikä nappia painamalla tavallisen työpäivän jälkeen.
Julkisuudessa eniten näkyvä Olli taas on ”keksinyt kaikenlaista harrastushommaa” biisien tekemisen, keikkailun ja studiohommien oheen. Pääosa elannosta tulee kuitenkin musiikista.
– Televisiossa on tullut oltua ja radiossa. Viime vuosi oli aika tasan muun kanssa, mutta tänä vuonna tuloissa on taas leijonanosa Reckless Lovea. Mutta ei tällä kyllä rikkaaksi pääse. Terveisiä vaan lukijoille, että jos joku haluaa rahaa tehdä, niin ei kannata ruveta muusikoksi, Olli tiedottaa.
– Kyllä musiikilla voi elää, mutta ei se helppoa ole, jos rokkibändi meinaat olla ja tehdä englanniksi musiikkia Suomessa. Me koitetaan vähän raivata latua, jos jollain muulla olisi helpompaa jossain vaiheessa. Heitellään havuja perkele, Hessu ja Pepe nauravat.
Kiertueiden suhteen Reckless Love on Hessun mukaan ollut taloudellisesti onnellisessa asemassa, koska ensimmäisestä britti-rundista saakka on saatu rahaa tai ainakin päästy omilleen palkkojen maksun jälkeenkin.
– Monet bändit tekevät kaikki ulkomaan rundit pakkaselle oikein raikkaasti. Se on aina 10 000–20 000 euroa tappiota.
– Mutta ei tässä kovin montaa miljoonaa ole päästy jakamaan per jätkä, Pepe loiventaa.
Amerikka on iso pelto kynnettäväksi
Suurimmat tukkahevisankarit eivät tunnetusti poseeraa levyjen kansissa englantilaisen teollisuusalueen laitamilla vaan pimatsujen kanssa palmujen alla. Amerikkaa on katseltu kartalta myös Reckless Lovessa, ja siellä on käytykin, mutta lentolippujen ja keikkapaikkojen varaaminen kiertuetta varten ei ole lähiaikojen ohjelmassa.
– Siellä pitäisi aloittaa oikeastaan alusta koko homma. Euroopassa on jo saatu vähän jalkaa oven väliin ja menty ovesta läpikin joissain paikoissa, Pepe toteaa.
Takavuosina suomalaiset bändit lähtivät jenkkilän valloitukseen kovalla tohinalla, mutta olematon kokemus ja surkeat sopimukset toivat takaisin hiljaisia miehiä yksi kerrallaan. Smackin mukana merten taa mennyt ja hiljattain Suomeen palannut ja Atomirotan riveihin liittynyt kitaristi Rane Raitsikka on harvoja onnistujia.
Olli Hermanin mukaan Pohjois-Amerikan markkinoille on mahdollista päästä pikku hiljaa.
– Se on iso pelto kynnettäväksi, ja se on kaukana ja siellä kaikki on kaukana. Kollegat ovat kertoneet tarinoita siitä, että on lähdetty ison bändin lämppäriksi, ja vieläkin ollaan 20 tonnia velkaa siitä rundista. Me ollaan aikuisia miehiä ja meillä on muutenkin jo asuntolainat ja autolainat, Olli luettelee elämän realiteetteja.
