Pääkirjoitus: Akaa on uskosi arvoinen

Akaassa on nyt hieman yli viikon ajan ollut kolmen pankin konttorit. Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin konttorin lisäksi meillä on Oma Säästöpankki ja uusimpana tulokkaana on Someron Säästöpankin konttori Valtatien varressa. Uuden pankin tulo alueelle on melko harvinainen ilonaihe nyt, kun pankkikonttoreiden sulkemiset ja palveluiden supistumiset ovat olleet paikallismedioiden perusuutisia jo vuosia.

Uusia pankkikonttoreita ei nakella aivan minne tahansa hetken mielijohteesta. Niitä ei perusteta edes mutu-tuntumalla. Taustalta löytyy vähintään valistunut arvaus, yleensä varmasti jopa jonkinlainen laskelma. Someron Säästöpankin laskelmat ovat osoittaneet, että Akaaseen kannattaa satsata. Mistä laskelma sitten on muodostunutkin, lopputulos on noussut jonkinlaisen kannattavuusrajan yli. Eikä se raja ole ollut aivan matalalla. Someron Säästöpankki pitää konttorissaan jatkuvasti paikalla neljää henkilöä. Tarvittaessa paikan päälle kutsuttava henkilöstö ja kahta tehtävää hoitava konttorin päällikkö nostavat pääluvun kahdeksaan.

Henkilöstökulujen lisäksi tulevat toimitilan kulut. Someron Säästöpankki teki pienen kulttuuriteon kunnostaessaan tyhjillään olleen, arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman pankkihuoneiston. Vuonna 1957 valmistunut rakennus on rakennustaiteen helmi, yleensä Ervin kädenjälkeä saa ihailla Espoon suunnalla.

Tällaiset panostukset on laskelman mukaan kannattanut tehdä. Jos Säästöpankin numerot osoittaisivat Akaan olevan taloudellisesti taantuva tai edes stabiili paikkakunta, panostuksiin tuskin olisi lähdetty. Numerot ovat siis osoittaneet, että Akaa on jotakin aivan muuta, kasvava ja kehittyvä tulevaisuuden kaupunki. Pankin päätös avata Akaaseen uusi konttori on kouriintuntuva todiste siitä, että kaupunkimme tulevaisuuteen ja vieläpä lähitulevaisuuteen uskotaan rajojemme ulkopuolellakin. Tosin kysymys ei ole vain uskosta. Pankin matematiikkaan tekee mieli luottaa sen verran, että voidaan puhua jonkinasteisesta tiedosta.

Ulkopuolisten uskoa osoittaa myös pankkikonttorin yhteydessä toimiva Sp-Koti-kiinteistönvälitys. Säästöpankin siiven suojassa toimiva välitysketju on yrittäjävetoinen. Emme siis saaneet kiinteistönvälitysketjua kaupunkiimme sen vuoksi, että Säästöpankissa uskottiin Akaan mahdollisuuksiin. Saimme välitysketjun tänne sen vuoksi, että omalla riskillään toimivat yrittäjät uskoivat meihin. En tunne Sp-Kodin yrittäjien taustaa, mutta yleensä yrittäjä riskeeraa muun muassa oman kotinsa, autonsa ja kesämökkinsä, kun hän päättää uskoa johonkin ja yrittää tavoitella sitä.

Usko Akaaseen on siis hyvällä tasolla kaupunkimme ulkopuolella. Miten on oman uskomme laita? Hetkittäin se on varmasti horjunut, eikä kolmesta aiemmin itsenäisestä osasta muodostuneeseen kaupunkiin ole vielä syntynytkään kovin vahvaa uskoa kokonaisuuteen. Ennemmin uskotaan, että tässä olemme me ja sitten ovat nuo muut. Huomionarvoista Someron Säästöpankin ja Sp-Kodin päätöksessä tulla Akaaseen on se, että ne molemmat ovat uskoneet nimenomaan Akaaseen. Olisiko kumpikaan niistä uskonut riittävästi Toijalaan, Viialaan tai Kylmäkoskeen? Otettaisiinko tulijoista mallia ja alettaisiin itsekin uskoa yhteiseen Akaaseen?