Miksi? Kysymys, joka meihin ihmisiin on sisäänrakennettu. Kysymys, jota opetetaan ratkomaan kouluissa ja elämäntaipaleella. Kysymys, joka ajaa tutkijoita ja tieteilijöitä aina uudestaan ja uudestaan ratkomaan käsillä olevia haasteita ja löytämään vastauksia – kehittymään. Miksi?-kysymys luo olemassaolollaan uutta, tuo mahdollisuuksia korjata virheitä ja muuttaa maailmaa.
Tuo pieni kysymyssana, jonka kannustamina olemme ihmiskuntana päätyneet ymmärtämään monia monimutkaisia luomakunnan toimintoja ja ihmisen käyttäytymistä, lyö meidät silti säännöllisesti polvillemme ja jää vaille vastausta. Eteemme elämässä tulevat kipeimmät asiat eivät suostu avautumaan Miksi?-kysymykselle.
Joihinkin suuriin surullisiin kehityksiin meillä olisi mahdollisuus vaikuttaa omilla toimillamme. Saastumisen, sotien, nälänhädän ja köyhyyden kaltaisiin asioihin liittyviin Miksi?-kysymyksiin on olemassa vastauksia. Niiden kautta on myös mahdollisuuksia muuttaa, korjata ja rakentaa parempaa, jos vain tahdomme. Mahdollisuuksia paljon parempaan maailmaan. Miksi emme siis toimi?
Tässä kohtaa kipeä, vastaamaton Miksi?-kysymys on kiinnostava ihmisen käyttäytymisen ja valintojen kannalta. Samalla kuitenkin on nähtävissä pientä pilkahtavaa toivoa kehityksestä ja vastauksista –halutessamme pystymme vaikuttamaan tasa-arvoisemman, puhtaamman ja turvallisemman maailman puolesta. Miksi?-kysymys parhaimmillaan herättää meidät toimimaan rakentavasti tuhoamisen sijaan.
Miksi?-kysymyksellä on positiivisen merkityksensä lisäksi yksilön elämässä mustanpuhuva ja tavoittamaton puoli. Yksilön elämän polun vastaamattomat Miksi?-kysymykset ovat ehkä ne kaikkein kipein ja vaikein hetki. Miksi läheinen sairastuu, miksi läheinen joutuu onnettomuuteen, miksi jonkun elämä tulee päätökseen ikään kuin aivan liian aikaisin ja kesken? Miksi menetämme rakkaitamme? Nämä ovat hetkiä, joissa tuo pieni kysymyssana vie jalat alta eikä suostu olemaan vastattavissa. Ei, vaikka samaista kysymystä on esitetty vuosituhansia. Vastauksia on etsitty kaikilta mahdollisilta tieteenaloilta – jopa Jumalan olemuksen ja teodikean ongelmaa käsitellen. Mutta vastausta ei ole!
Seison hiljaa tässä kohdassa monen muun tavoin Miksi?-kysymyksen edessä. Samalla tiedän, ettei siihen ole nytkään tulossa vastausta. Pohdin kasvimaailmasta tuttua kukkaa – särkynyttä sydäntä. Se on kasvina hyvin herkkä ja hauras – murtuu helposti, särkyy. Sen hoitaminen vaatii herkkiä ja helliä käsiä. Sellaisia tarvitaan myös nyt. Ollessamme menetysten ja Miksi?-kysymyksen särkemiä on luotettava, että Jumalan kädet kantavat ja parantavat, hoitavat meitä hetki kerrallaan eteenpäin. Pienen pienin askelin.
Meille ihmisille – läheisille ja vähän etäämpää seuraaville – Jumala antaa särkyneiden kohtaamisessa tehtäväksi olla tukena, kulkea vierellä ja kuunnella. Olla käytettävissä. Olla aidosti läsnä kipujen ja menetyksen kantamisessa. Jumala on luvannut kipujen ja menetystenkin keskellä kulkea vierellämme.
”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” Jes. 42:3.
Kukka Salmiovirta
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan vs. kirkkoherra
