PIRKANMAAN MATKAILU: Maakunnan matkailualan toimijat kiireesti yksiin kansiin, pirkanmaalainen tarjonta on runsas ja monipuolinen

Matkailulla on vahva tulevaisuus Pirkanmaalla. Pirkanmaan Matkailu ry:n puheenjohtaja Saila Valkeaniemi korostaa alustan tärkeyttä, jolle saadaan koottua kaikki toimialan yrittäjät ja yritykset. Tiedosto helpottaa palveluiden markkinoimista ja ennen kaikkea kohteiden löytämistä.
Matkailulla on vahva tulevaisuus Pirkanmaalla. Pirkanmaan Matkailu ry:n puheenjohtaja Saila Valkeaniemi korostaa alustan tärkeyttä, jolle saadaan koottua kaikki toimialan yrittäjät ja yritykset. Tiedosto helpottaa palveluiden markkinoimista ja ennen kaikkea kohteiden löytämistä.

Kukaan tai mikään taho ei tiedä tällä hetkellä tarkalleen, paljonko esimerkiksi Pirkanmaalla on matkailun parissa työskenteleviä yrittäjiä tai toimialalla toimivia yrityksiä. Pirkanmaan Matkailu ry:n sastamalainen puheenjohtaja Saila Valkeaniemi iloitseekin hankkeesta, jolla maakunnan toimijat saadaan vihdoinkin kattavasti yhteen tiedostoon. Pitkän uran matkailuyrittäjänä tehnyt Valkeaniemi vetoaa nyt kansalaisiin, jotta he nyt suosisivat niin lähi- kuin ylipäänsä kotimaan matkailua.

Pirkanmaan Matkailu ry:n puheenjohtaja Saila Valkeaniemi sanoo, että maakunnan matkailuanti on runsas. Hänen mukaansa 22 kunnan alueella on hyvin paljon nimenomaan pieniä yrityksiä. Niistä valtaosa on yhden tai kahden ihmisen firmoja.

Valkeaniemen mukaan pirkanmaalaisista matkailualan toimijoista ei ole vielä ajantasaista ja tarkkaa listausta. Sellainen on kuitenkin työn alla. Puheenjohtaja muistuttaa, että luettelosta on paljon hyötyä. Sen turvin alan palvelujen löytäminen ja ostaminen helpottuvat.

– Digitaalisuuden juurruttaminen matkailun yhteiseksi työkaluksi ja markkinointikanavaksi on ollut esillä matkailualan kaikissa mahdollisissa pöydissä. Asia ei vain ole vielä edennyt myönteiseen lopputulokseen. Kaikki kuitenkin tietävät, että tämä on ainoa tapa olla järkevästi suuren yleisön saavutettavissa.

Lounais-Pirkanmaalla Sastamalassa yrittävä Valkeaniemi korostaa, ettei kunta- tai maakuntarajoihin saa hirttäytyä. Hänen mielestään sen enempi kotimaiset matkailijat kuin ulkomaalaiset turistitkaan eivät juurikaan ajattele kuntia tai maakuntia. Kohteet ja sisältö ratkaisevat.

– Kuulin jokunen aika sitten yrittäjäkollegalta, että charter-lennolla Lappiin saapunut matkailija kyseli lentoaseman virkailijalta, että ”mihin maahan minä olenkaan saapunut”. Tämä on hyvä muistutus siitä, että asiakkaan mielenkiinto kohdistui elämykseen, talveen ja pohjoiseen ulottuvuuteen. Kohdemaalla ei varsinaisesti ollut merkitystä, Valkeaniemi herättelee.

Valkeaniemi tietää useammankin matkailuihmisen tivanneen Pirkanmaan tarinan perään.

– Yksiselitteisen ja tyhjentävän vastauksen antaminen on varmasti suuri haaste. Vastapainoisesti voimme kysyä, kun suuntaamme Milanoon Italiassa, että missä maakunnassa miljoonakaupunki sijaitseekaan.

– Matkailunkin vinkkelistä tarkasteltuna Pirkanmaa on Suomi pienoiskoossa. Maakunnassamme järjestetään vuoden ympäri kulttuuritapahtumia ja muiden alojen tilaisuuksia. Kattaus on valtava.

Matkailuyhdistys vahvistui merkittävästi

Saila Valkeaniemi vetoaa kaikkiin maakunnassa toimiviin matkailualan yrittäjiin, jotta he liittyisivät mukaan Pirkanmaan Matkailu ry:hyn. Tällä hetkellä sen jäsenmäärä on noin 80. Jäsenkunta koostuu kattavasti ja monipuolisesti eri toimialojen yrittäjistä.

– Menneenä talvena yhdistyksemme vahvistui tuntuvasti kerta heitolla, kun Ylöjärven, Hämeenkyrön ja Nokian alueella vuosikymmenen toiminut Vihreä Sydän Matkailuyrittäjät ry lopetti toimintansa ja sen jäsenet siirtyivät Pirkanmaan Matkailu ry:hyn, hän kertoo.

Valkeaniemi liputtaa laajan yhteistyön puolesta. Hän teroittaa Visit Tampereen tekevän merkityksellistä työtä laajalla rintamalla koko maakunnan matkailun ja alueen vetovoiman vahvistamiseksi.

– Kun Tampereella on jokin valtakunnallisesti tai jopa kansainvälisesti kiinnostava tapahtuma, se säteilee koko maakuntaan. Kievari-yrittäjänä tiedän, että massatapahtumiin tulevista osallistujista osa haluaa majoittua maaseudulla rauhallisessa ympäristössä. Puolenkymmenen viime vuoden aikana on näkynyt selkeästi, että moni matkailija arvostaa nimenomaan perheyrittäjien tuottamia ja tarjoamia matkailupalveluja. Samanlainen trendi näkyy lähiruoan puolella. Majoittavat haluavat lähituotteita, hän kertoo.

Valkeaniemi huomauttaa myös Särkänniemen asiakkaiden hakeutuvan vuolaasti yöksi maakuntaan, jos he ovat esimerkiksi päivän tai kahden reissulla.

Pirkanmaa on todellinen kulttuurifestivaalien ja -tapahtumien keidas. Valkeaniemen mukaan moni matkailija yhdistääkin lomaansa hyvin mielellään teatteriesityksen, konsertin, taidenäyttelyn tai jonkin festarin. ­

– Naapurimaakunnissa pidettävät tapahtumat satavat myös meidän laareihimme. Pori Jazz on malliesimerkki kansainvälisestä festivaalista, jonka vieraat hakeutuvat Pirkanmaankin puolelle. Koko Suomen matkailun edistäminen ja kehittäminen edellyttää, etteivät alan toimijat jumittaudu omiin poteroihinsa. On tehtävä yhteistyötä, Valkeaniemi toistaa.

Valkeaniemen mukaan Pirkanmaan Matkailu ry hyppää myös Tampereen ja Pirkanmaan Euroopan unionin vuoden 2020 kulttuuripääkaupunkihaun junaan.

Oletko käynyt museossa?

Koronapandemian riepottelema Suomi on kömpimässä vihdoinkin pystyyn. Saila Valkeaniemi vetoaakin nyt suomalaisiin, jotta he aktivoituisivat niin lähi- kuin kotimaan matkailussa.

– Suomalaisten omin voimin on paljon saavutettavissa esimerkiksi kesälomakuukausien aikana, hän perustelee.

Valkeaniemi muistuttaa myös kotimaan matkalahjakorteista. Jos henkilö ei vielä tohdi reissata, voi hän tehdä sen sinivalkoisin ottein vaikka puolen vuoden kuluttua.

– Voimme ottaa kansalaistalkoidemme aiheeksi Suomi nousuun. Kotimaan matkailulla on paljon annettavanaan ja tarjottavanaan. Ihmisten on lähdettävä liikkeelle turvallisesti. Kun jokainen hoitaa osansa, lomailu ja matkailu onnistuvat.

Valkeaniemi arvelee, että meidän suomalaisten perisyntinä on taidottomuus nähdä lähelle.

– Kuinka moni meistä on jättänyt käymättä oman asuinpaikkakunnan kotiseutumuseossa? Arvelenkin, että meille on tunnusomaista, ettemme ajattele tai miellä lähellämme olevia kohteita matkailukärjellä. Meistä itse kunkin on syytä virittää tuntosarvemme uudelle taajuudelle, hän kannustaa.

Valkeaniemi pitää koronapandemian myönteisenä puolena sitä, että yhteiskunnassamme on virinnyt laaja keskustelu kotimaan matkailusta. Sen arvostus ja merkitys kasvavat.

– Uskon, että vuoropuhelulla on merkitystä. Puhdas luonto nähdään uusin silmin. Puhtaasti tuotetut elintarvikkeet saavat niille kuuluvan arvon. 18 maakunnan Suomi oivalletaan monipuolisen matkailun tyyssijana.

Uusi hallitus aloitti kesäkuussa

Pirkanmaan Matkailu ry sai kesäkuun alussa uudistuneen hallituksen.

Puheenjohtajana on Saila Valkeaniemi Sastamalasta.

Jäseninä ovat Heini Niklas-Salminen (Kangasala ja Tampere), Tuire Tyllilä (Tampere), Marja Jokela (Ylöjärvi, Hämeenkyrö ja Tampere), Jan-Peter Holm (Hämeenkyrö), Satu Karvinen (Lempäälä ja Vesilahti), Anu Schuler (Mänttä), Juha-Matti Niemikapee (Tampere Teisko), Tiina Perämäki (Virrat) ja Sami Meisalmi (Ylöjärvi).

Lukijat voivat tutustua kotimaakunnan kohteisiin verkossa osoitteessa visitpirkanmaa.fi.

MATTI PULKKINEN