Nahkalinnaa ovat asuttaneet tehtaanjohtajat, sodassa haavoittuneet ja kennelkoirat – 30 vuotta sitten taloon perustettiin päiväkoti

Nahkalinna toimi talvisodan aikana sotainvalidien toipumiskotina. Kuva Erkki Kivisaran arkisto

Keskuskadun varrella, keskustan ja Nahkatehtaan välissä komeilee edelleen ylväänä rakennus, joka kätkee sisäänsä Viialan historiaa monelta saralta.

Nykyään Nahkalinnan päiväkotina tunnetun talon synty liittyy nimensä mukaisesti kivenheiton päässä olevan Nahkatehtaan menestystarinaan.

Vuonna 1938 tehtaalla elettiin laajennusten aikaa. Pohjanahkaosastoa varten tehtiin kokonaan uusi rakennus, ja päällisnahkaosasto kasvoi kolmekerroksiseksi. Samana vuonna aloitettiin myös rakennustyöt asuintalon rakentamiseksi tehtaan virkailijoita varten.

Nämä virkailijat löytyivät lähipiiristä, sillä kyseessä oli kauppaneuvos Emil Aaltosen tytär Saimi, jonka mies Jooseppi Mustakallio toimi tuolloin tehtaalla johtotehtävissä.

Suunnitelmat saivat kuitenkin uuden suunnan, kun valmistumisvuonna 1939 puhkesi talvisota. Uutta taloa ei otettu asuinkäyttöön, vaan siitä tehtiin sotasairaala. Ensihoitoa ei paikassa kuitenkaan annettu, vaan paikka tunnettiin sotainvalidien toipumiskotina.

Nahkalinna edusti valmistuessaan modernia elämäntapaa. Talossa oli Viialan ensimmäinen vesijohto ja viemäröinti, ja tästä syystä myös ensimmäinen sisä-wc.

Nahkalinna toimi sotasairaalana vuosina 1939–40. Kuva on keväältä 1940.
Rakennus takapihan puolelta nykyasussaan. Kuva Tarja Antola

Vuolasvirrat asukkaiksi

Lopulta Mustakalliot eivät Nahkalinnassa asuneetkaan, vaan sodan jälkeen taloon muutti Viialan ensimmäinen kunnanlääkäri Rauni Punto. Myöhemmin talossa sijaitsi myös hänen vastaanottonsa.

Alkuperäiseen tarkoitukseensa hulppea rakennus siirtyi vuonna 1948, jolloin siihen muutti silloinen tehtaanjohtaja Lauri Vuolasvirta perheineen. Vuolasvirran pojilla Yrjänällä ja Ylermillä oli tilaa temmeltää suurella tontilla, jossa vielä tuolloin oli iso hiekkakenttä voimistelutelineineen.

Lauri Vuolasvirta on jäänyt Suomen historiaan muillakin tavoin. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen partioliikkeen kehittäjänä. Isänmaallisen miehen poliittista vaikutusvaltaa ei kuitenkaan sotienjälkeisessä Suomessa katsottu hyvällä, ja hän joutui jättämään luottamustehtävänsä.

Vuolasvirran perintö elää lisäksi koirapiireissä. Hän oli arvostettu koirankasvattaja, ja myös Viialassa hänellä oli kenneli. Lauri Vuolasvirran mukaan jaetaan yhä ansioituneille koirankasvattajille Vuolasvirta-palkintoa.

Viimeisenä tehtaanjohdosta talossa on asunut myyntipäällikkö Gordian Tork, joka muutti Viialasta Italiaan nahkatehtaan johtotehtäviin.

Mustakallion perhettä ja palvelusväkeä. Keskimmäisessä rivissä silmälasipäinen nainen toinen vasemmalta on puutarhuri Roosa Hiekki. Kuva Erkki Kivisaran arkisto.

Komea 300 neliön rakennus

Nahkalinnan asuintilat käsittivät johdon asunnon sekä niin sanotun talonmiehen asunnon. Yhteensä neliöitä oli noin 300. Pienemmässäkin asunnossa tilaa oli paljon, sillä talossa 1970-luvulla asunut Matti Jussila muistelee, että kolmen huoneen ja keittiön asuntokin käsitti satakunta neliötä. Johdon käyttöön tehdyllä puolella huoneita ja neliöitä oli kaksinkertainen määrä.

Näyttävyyttä toi kolmeen metriin ulottunut huonekorkeus. Ja jykeviä olivat rakenteetkin. Tiiliä on seinäpinnassa kolme lappeellaan kahdella ilmavälillä.

– Alakerrassa oli vielä sauna, pyykkitupa, puuvarasto ja autotalli, Matti Jussila kertoo.

Alkuperäinen puukeskuslämmitys on vaihtunut öljyyn ja muitakin muutoksia on tietysti vuosien varrella tehty. Jussilan mielipide Nahkalinnasta on joka tapauksessa selvä.

– Se oli aikoinaan komea rakennus.

Vuoden 2014 Vasenkätisten Vestivaalin päivätapahtumaa vietettiin Nahkalinnan pihalla. Kuva Johanna Mäkinen

Pelottava vintti

Hanna Hevonoja asui Nahkalinnassa 1980-luvulla.

– Muuttaessa talon koko suorastaan pelotti, kun se oli niin iso, Hevonoja sanoo ja muistelee, kuinka hän halusi viedä pyykit nopeasti vinttiin kuivumaan, ettei isossa avonaisessa tilassa tarvinnut oleilla kauaa.

Sotasairaalavuodetkin elivät vielä tuolloin Nahkalinnassa.

– Yhdessä vintin nurkassa oli vielä vanhoja rautapaareja.

 

Uljaana hieman Keskuskatua korkeammalla sijaitseva Nahkalinna on nykyään päiväkotikäytössä. Kuva: Antti Luukkanen.

Rakennus päiväkotikäyttöön

Vuonna 1986 Viialan kunta osti maata Aaltosen tehtailta, ja samassa kaupassa tuli mukana myös Nahkalinna.

Kuntalaisten käyttöön saadulle talolle alettiin pohtia käyttötarkoitusta vuonna 1989, jolloin siinä asuneet vuokralaiset muuttivat pois.

Tuolloin Lallinmäen päiväkodin johtajana toiminut Kaarina Kormano-Linnala muistelee, että tilaan haviteltiin ainakin kirjastoa. Kasvanut päivähoidon tarve kuitenkin painoi vaakakupissa sen verran, että valtuusto hyväksyi yksimielisesti Nahkalinnan uuden käyttötarkoituksen.

Nahkalinnan johtajaksi siirtynyt Kormano-Linnala toimi myös lastentarhanopettajana sekä itsekin muuttoporukan eturintamassa. Tavaraa vietiin uuteen paikkaan etupäässä hänen omalla pienellä henkilöautollaan.

Lasten kalusteet hankittiin uutena, mutta aikuisille saivat kustannussyistä kelvata vanhat huonekalut.

Lama-aika painoi väkisin menoja alas. Viiala-Lehti raportoi valtuustossa käydystä keskustelusta, kuinka tulevat remonttikulut olisivat alimitoitettuja. Kormano-Linnala korostaa, että kovin paljon rahaa ei missään tapauksessa käytössä ollut.

 

Kaarina Kormano-Linnala työskenteli yli 40 vuotta lasten päivähoidossa ennen eläkkeelle jäämistään. Kuva Tarja Antola

30-vuotisjuhlat mönkään

Nahkalinnan vanha arvokas asunto saatiin pienillä muutoksilla muunnettua uuteen käyttötarkoitukseensa. Pienemmässä asunnossa sijaitsi ryhmäpäiväkoti ja isommassa sisarusryhmä. Ja hyvin talo on tässä käyttötarkoituksessa palvellutkin, sillä Nahkalinnan päiväkodin käyttöönotosta tuli vuoden alussa kuluneeksi 30 vuotta.

Juhlallisuuksia jouduttiin valitettavasti siirtämään koronavirusepidemian vuoksi.

– 30-vuotisjuhlia oli tarkoitus viettää toukokuussa. Valmistelut olivat jo käynnistyneet, pahoittelee Nahkalinnan päiväkodin johtaja Kaija Vauto.

Viiala-Lehti kirjoitti tammikuussa 1990 Nahkalinnan uusista asukkaista, kun päiväkotitoiminta sai alkunsa.

Poikkeuksellinen paikka johtajalle

Arkkitehti Lasse Majurin mielestä Nahkalinna vaikuttaa yksinäiseltä ja vähän omituiselta, koska sen yhteys Nahkatehtaaseen ei näy ympäristössä.

– Perinteisesti patruunoiden ja yhtiöiden johdon asuintalot olivat lähellä tehtaita, puiston erottamina, mahdollisesti vesistön rannalla. Oli tärkeää näkyä ja näyttää, että täällä asuu valta.

Majuri kertoo, että kun yhtiöt rakennemuutoksessa myytiin multikansallisille firmoille, siirtyi valta näkymättömiin, kauas pörssisaleihin.

– Vanhan vallan palatsit siirtyivät uudiskäyttöön.

Lähteet: Esko Korkeamäki: Vanhaa Viialaa, Akaan Seutu, Mika Törmä: Viialan Nahkatehdas 1920–1995 – Korkeakosken Kenkätehdas 1897–1983, Viiala-Lehti, Kirsti Käen arkisto, Koiramuseo, Vanhaa Wiialaa valokuvina -Facebook-ryhmä.

Nahkalinnan päätysisäänkäynnin pyöreä ikkuna on funkistyylin tuntomerkki. Kuva: Antti Luukkanen.
Nahkalinnan naapurissa asunut Marjatta Visasalo sai suomenpystykorva Arin lahjaksi Lauri Vuolasvirralta, koska koiralla oli näyttelykäyttöön liian vaalea nenä.

 

Kuva sotasairaala-ajoilta.

Tradista vai funkista? Arkkitehti Lasse Majuri kertoo Nahkalinnan arkkitehtonisesta tyylistä

Suomen ja maailmankin arkkitehtuurissa 1930-luku oli murrosaikaa. Modernismin tyyli funktionalismi pyrki syrjäyttämään perinteiset tyylit. Kirjoitettiin tradiksen ja funkiksen mittelöstä.

Funktionalismin pelkistetyt muodot ja julkisivut sekä lasi ja teräs olivat monille tahoille liian radikaaleja. Etenkin kirkkoarkkitehtuurissa tradiksesta luopuminen kesti kauan ja kuumensi tunteita. Myös yläluokan asuinrakennuksissa tradis viipyili pitkään. Epäilemättä kyse oli arvokkuudesta ja perinteistä.

Funktionalismi peri tietenkin voiton, ja suomalainen arkkitehtuuri porskutti aallonharjalla. Eturivin arkkitehdit siirtyvät juohevasti uuteen tyyliin. Joissakin rakennuksissa näkee kuitenkin selkeästi, että arkkitehti on empinyt kumpaan kallistuu: arvokkaaseen klassismiin, vai uusien tuulien funktionalismiin. Suunnitelmien tilaaja on voinut edellyttää tradista, mutta arkkitehti on halunnut näyttää osaavansa uuden tyylin. Arkkitehdin liikkumavara riippuu aina tilaajan mieltymyksistä.

Arkkitehtinä Jaakko Tähtinen?

Tyylien mittelön eräänlainen häntä ulottui 50-luvulle asti. Syynä oli tietenkin se, että 40-luku meni sodissa ja sodista toipuessa. Yhteiskunnan ja rakentamisen elvyttyä tapahtui arkkitehtuurissa erikoinen nytkähdys: koristeet olivat sallittuja! Eli juuri se mistä funkis pyristeli eroon.

Helsingin Lastenlinna (1948) löi arkkitehtipiirit ällikällä: Olikin sallittua tehdä ihmisläheistä, romanttisesti menneisiin aikoihin viittaavaa arkkitehtuuria. On sanottu että arkkitehtuurin haluttiin lohduttavan ja antavan toivoa vaikeiden aikojen jälkeen. Arkkitehtuurin muotokielen paluuta väliaikaisesti perinteiseen tyyliin on kutsuttu jälleenrakennuskauden romantiikaksi. Luonnonmateriaalit, kuten liuskekivi oli muotia, rapattujen seinien kalkkimaali värjättiin maaväreillä.

Edeltävä pyöri mielessäni, kun katselin Viialan Nahkalinnaa. Meillä ei ollut rakennuksen piirustuksia käytettävissä, kun kirjoitimme nämä jutut. Veikkaan että arkkitehti oli Jaakko Tähtinen. Hän oli tärkeimpiä ja tuotteliaimpia arkkitehteja Tampereen seudulla vuosisadan puolivälissä.

Tähtinen suunnitteli omistajaa vaihtaneelle Nahkatehtaalle radanvarteen uuden tehdasrakennuksen, joka valmistui vuonna 1939, kuten Nahkalinnakin. Usein kun arkkitehti suunnitteli yhtiöille rakennuksia, ulottuivat toimeksiannot voimalaitoksista asuinrakennuksiin. Niinpä moni teollisuuspaikkakunta on näyteikkuna arkkitehdin tuotantoon. Aalto teki Kymenlaaksoon omat monumenttinsa, Martta ja Ragnar Ypyä Valkeakoskelle.

Ei siis olisi ihme, että Tähtiseltä olisi tilattu myös tehtaan johdon asunnon suunnitelmat. Viialan kirkkohan on myös Tähtisen käsialaa, samoin Metsäkansan kirkko. Onnistunut työ poikii aina luottamusta ja uusia toimeksiantoja. Viialan kirkko (1950) on sotienjälkeisen romantiikan hieno teos, kun taas Metsäkansan kirkko (1938) tyyliltään puhdasta tradista.

Kuin lyttyyn lyöty Louhisaaren linna

Mielestäni Nahkalinna liittyy tyylinsä puolesta pisimpään mahdolliseen ketjuun ylhäisten asumuksia, joka maastamme löytyy. Näen sille esikuvana Askaisten Louhisaaren linnan. Linnan rakennutti 1600-luvun puolivälissä kartanon mahtimies Herman Fleming. Suunnittelija on painunut menneisyyden hämärään – Suomessa ei tuolloin ollut arkkitehteja. Fleming käyttikin jotakuta kotimaansa Ruotsin arkkitehtia.

Tyylillisesti Louhisaaren aumattua korkeaa kattoa on kutsuttu hollantilaistyyliseksi. Liekö niin, mutta kyllä tällaisia kattoja oli kaikkialla keskiajan lopun kaupungeissa ja linnoissa.

Louhisaaren keskiaikainen tyyli oli itseasiassa vanhahtava: Ranskan arkkitehtuurissa mentiin jo barokkityylin mukaan. Louhisaaressa barokkia on vain sisäänkäynnin portaalissa. ”Hollantilaispalatsien” tyyliin liittyy Louhisaaren korkean katon lyhtymäiset kattoikkunat ja julkisivun symmetria. Ylipäänsä julkisivun symmetriasta luovuttiin arkkitehtuurissa vasta funkiksen myötä.

Viialan Nahkalinna, tehtaan työsuhdeasunto, on kuin lyttyyn lyöty Louhisaaren linna. Sen katto on aumattu mutta matala. Louhisaaren tyylisiä ovat kattolyhdyt, sisäänkäyntien tiilipielet eli portaalit sekä graniittisokkeli. Louhisaaren aikaan hienotkin rakennukset perustettiin lohkokiville. Muotoonhakatut graniittikivet olivat 1600-luvulla ylellisyyttä. Ihan halvimmasta päästä ne eivät olleet 1930-luvun lopullakaan: betonista valettu kellari olisi ollut huokeampi, mutta ei niin hieno. Molemmissa linnoissa on sileät rapatut julkisivut.

Kaipuu romantiikkaan

Nahkalinna kallistelee tradiksen ja funkiksen jakolinjalla: Sen julkisivujen jäsennys on epäsymmetrinen. Tällaista ei klassisismin arkkitehtuurissa hyväksytty. Pääoven piti olla keskellä julkisivua, ja sen piti erottua kyökinovista komeampana.

Nahkalinnan sisäänkäynti on keskilinjasta sivussa ja rikkoo symmetrian. Myös ikkunat ovat erikokoisia. Kellarin ikkunat ovat sentään linjassa asuinkerroksen ikkunoiden kanssa. Muutkaan julkisivut eivät ole symmetrisiä. Takana on maisemaikkuna ja sen edessä katos, rakennuksen kulmassa. Katoksen alla on modernit autotallit, joihin tosin ei nykyautot mahtuisi.

Päädyssä on pyöreä ikkuna, funkistyylin tuntomerkki. Rakennuksen sisäänkäynnit ovat muutoinkin erikoiset. Kadun puolelta luulisi löytyvän paraatisisäänkäynti, mutta se johtaakin vain porraskäytävään. Päätyjen sisäänkäynnit vaikuttavat talonmiehen asunnon ja keittiön sisäänkäynneiltä, ja katoksesta pääsee suoraan olohuoneeseen. Mistä herrasväki ja vieraat on ohjattu sisään?

Nahkalinna on tyyliltään perinteinen, mutta myös sotienjälkeisen romantiikan ennakoija. Keskiaikaan viittaava arkkitehtuuri jos mikä kuvastaa kaipuuta romantiikkaan.

Eri vaikutteiden sulautuma

Jaakko Tähtinen, kuten kaikki arkkitehdit, matkusti toki Askaisia kauemmaksikin saadakseen vaikutteita omiin luomuksiinsa. Siitä lähtien kun arkkitehteja on maassamme koulutettu, on kuulunut asiaan, että jo opiskeluaikana aloitetaan ekskursiot ja reissataan tutustumaan arkkitehtuurin historiaan paikan päällä.

Arkkitehtuuri ei näet ole kaksiulotteinen taide, eikä arkkitehtuuri avaudu kuvaa katselemalla. Arkkitehtoninen tila pitää kokea. Sen jälkeen voi toki vilkaista piirustuksia ja katsoa millaisilla mitoilla millainenkin tilantuntu on saatu aikaan.

Ex cursio tarkoittaa muutoin kurssista poikkeamista. Jos arkkitehdille uhkaa jäädä yksi muotokieli päälle, voi olla hyvä piipahtaa hakemassa vaikutteita. Vaikka Tähtisen tuotannosta ja elämästä ei ole julkaistu tutkimusta, on varmaa, että hän tunsi Euroopan kaupunkeja ja keskieurooppalaista palatsiarkkitehtuuria. Niinpä ne arkkitehtoniset aiheet, joita hän käytti Viialaan suunnittelemissaan rakennuksissa, ovat sulautumia useista vaikutteista.

Tähtinen suunnitteli Pohjoismaiden Yhdyspankille Tampereen Hämeenkadulle ison liiketalon, joka valmistui vuonna 1939. Sotien jälkeen pankin toimeksiannot jatkuivat. Tähtinen suunnitteli lukuisia pankin konttoreita kirkonkyliin. Lähin näistä on Lempäälän kirkon vieressä.

Tyylinä pienissä pankkipalatseissa on niissäkin ranskalais-hollantilainen 1600-luvun palatsityyli. Ehkä Nahkalinna oli siis prototyyppi, jota arkkitehti käytti myöhemmin ja suunnitteli pankin imagoon sopivia rakennuksia 50-luvun Suomeen. Tähtisen pankkitalot ovat kuin säästölippaita – mikäs sen parempi paikka pitää rahat turvassa.

Louhisaaren linna Askaisissa on muodoltaan kuin Viialan Nahkalinna. Jälkimmäinen on vain matalampi. Kuva Markku Haverinen