On asioita, jotka eivät lähde muistista, vaikka maailma minne kuljettaisi. Kansakoulunopettaja Unto Tietäväiselle ikuisesti muistettava asia on Karjala ja etenkin Sortavala. Unto oli 14-vuotias, kun talvisota syttyi. Lapsuus loppui viimeistään siihen.
– Sortavala oli pieni, kaunis ja turvallinen kaupunki. Ainakin sellaisena minä sen muistan. Asuimme kahden kilometrin päässä keskustasta, mutta muistan selkeästi keskustan jyhkeät kerrostalot ja kirkkojen kupolit. Sortavalahan oli ennen sotia ortodoksisen kirkon keskus, muistelee Tietäväinen.
Sortavalassa ja sitä ympäröivässä maalaiskunnassa asui ennen sotia lähes 10 000 asukasta. Kaupunki oli merkittävä Karjalan kannaksen henkinen keskus, jossa sijaitsi muun muassa opettajaseminaari ja Suomen kirkon sisälähetysseuran oppilaitokset. Maineikkaassa Sortavalan lyseossa Unto Tietäväinenkin aloitti matkansa ylioppilaaksi.
– Muistan kun viereeni tuli sellainen kuin Lasse Pöysti – myöhemmin erittäin kuuluisa näyttelijä. Hänen taustansa oli ruotsinkielinen ja ensimmäisistä kokeista tuli vain yhdeksän. Tätä Lasse itki verisesti. Opiskellessani Helsingissä matematiikkaa ja fysiikkaa tapasin ohimennen Lassen kerran ja kysyin, muistaako hän minut. Mitä niitä kaikkia muistelemaan, tuhahti Lasse ja jatkoi matkaansa.
Ylioppilaaksi Unto Tietäväinen kirjoitti yksityisesti sodan jälkeen Joensuun lyseosta. Sortavalassa hän on käynyt sodan jälkeen kerran.
– Sanon suoraan, että ryssille jäänyt kaupunki ei ole enää entisensä. Veljeni kävi siellä useasti, mutta minua ei sen alennustilan katsominen kiinnostanut. Meidän talo oli pystyssä, mutta siinäkin asui useita perheitä. Kertoivat meille, että halusivat kunnostaa taloa, mutta silloinkin maassa oli pula rakennustarvikkeista.
Unto Tietäväistä kaihertaa Sortavalan ja Karjalan menetys siksikin, että juuri sodan alla veloista vapautunut uudehko kotitalo jouduttiin jättämään. Isän varhaisen kuoleman jälkeen talon maksu jäi äidin harteille.
– Ei minun lapsuudestani mitään puuttunut, mutta hyvin niukkaahan se oli.
Suurten ikäluokkien opettaja
Kansankoulunopettajaksi Unto Tietäväinen valmistui Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta 1948. Somerniemeltä alkanut ura jatkui koulunjohtajan tehtävissä Kylmäkosken Aseman ja Kirkonkylän kouluissa. Oppilaat olivat suuria ikäluokkia.
– Meillä saattoi olla 40 oppilasta samalla luokalla. Opettajia oli vain viisi. Aseman koulun luokat olivat niin pienet, että pulpetteja oli seinässä kiinni, hyvä ettei päällekkäin. Nykyään tämä olisi jo laitontakin, ja eihän se meidän opetuksemme kovin intensiivistä voinut olla. Mutta pärjättiin.
Sodan jälkeen ei turhista valitettu. Oltiin tyytyväisiä, että maa säilytti itsenäisyytensä. Kylmäkosken Asemalla vaurautta jauhoi Kylmäkoski Oy.
– Kylmäkoski oli aivan toisenlainen paikkakunta kuin nykyisin, itsenäinen. Oli paljon harrastuksia ja joka paikassa paljon tekijöitä. Aseman kylä taisi tuolloin olla vireämpi kuin kirkonkylä. Jos en olisi tykännyt työstäni, lapsista ja kylmäkoskelaisista, en tietenkään olisi siellä nii kauan ollut. Kotiuduin.
Aseman kylältä, Kylmäkoski Oy:n konttorista löytyi puoliso Pirkkokin. Lapsia pariskunta sai kolme, lastenlapsia seitsemän ja lapsenlapsenlapsia neljä. Pirkko kuoli kuusi vuotta sitten, ja Unto Tietäväinenkin asuu nykyisin Tampereella uudessa kodissaan Tammenlehväkeskuksessa. Kylmäkosken omakotitalo tulee myyntiin kesän korvalla.
– En minä enää Kylmäkoskelle haikaile, enkä oikeastaan mihinkään. Ystäväni ovat pääosin jo poissa, lähteneet jo minua ennen. Minun tehtäväni on näköjään olla viimeinen.
Sotaveteraani ja lions-veli
Kylmäkosken viimeinen sotaveteraani Unto Tietäväinen täytti 95 vuotta 25. maaliskuuta. Hänen tehtäväkseen jäi puheenjohtaja Seppo Airaksisen kanssa Kylmäkosken Sotaveteraanien toiminnan päättäminenkin. Yhdistys ehti täyttää 50 vuotta.
– Se oli ihan luonnollinen seuraus. Yhdistyksemme ei koskaan ollut suuren suuri, mutta sitäkin tärkeämpi se oli. Avustustoiminta oli aktiivisimman toiminnan ajan tärkeintä. Olimme sodan kokeneita miehiä ja naisia, joita kokemukset yhdistivät. Emme katsoneet enää sotilasarvojen perään vaan olimme ystäviä.
Unto Tietäväinen toimi 14-vuotiaana talvisodassa lähettinä. Jatkosotaankaan hän vielä ikänsä puolesta heti päässyt, mutta ehti lähetiksi Viteleeseen. Lapin sodan Tietäväinen palveli divisioonan kirjurina.
– Sotakokemukseni ovat vaatimattomat, mutta itse sota on sydämessä aina. Kyllä minä tiedän, millaista se on. Sotasairaaloitakin on tullut koluttua. Jos ajatellaan talouslamaa, ehkä nyt tätä koronaakin, niin sotaa pahempaa kokemusta ihmiskunnalla ei sittenkään ole.
Sodan jälkeen Unto Tietäväisen rakkaaksi harrastukseksi nousi lions-toiminta. Hän on LC Akaa-Toijalan ja LC Kylmäkosken perustajajäsen.
– Lions-toiminnassa minua viehättää toisten auttaminen. Se on pyyteetöntä toimintaa toisten hyväksi. Ajatellaanpas vaikka näitä klubja, joissa olen mukana ollut. Mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan, miettii Unto Tietäväinen.
