Hetki on viimeinkin lähellä, jota olet odottanut jo kohta yhdeksän kuukautta. Ilmassa on odotusta, jännitystä, rakkautta, elämäsi tulee muuttumaan perusteellisesti. Olet valmistautunut tähän hetkeen huolellisesti. Tulevalle perheenjäsenelle on tehty tilaa kodissa. On hankittu vaatteita, leluja ynnä muuta. Olet tuntenut sen liikkeet kätesi alle, kun olet painanut sen hellästi vatsasi päälle.
Päivät, viikot, kuukaudet on kuluneet hitaasti, kun hän on kasvanut ja kehittynyt sisälläsi. Mutta nyt hetki on koittanut. Vielä viimeinen ponnistus, ja kätilö laskee syliisi maailman suloisimman olennon. Pienen lapsen, jota olet odottanut ja rakastanut jo kuukausia. Nyt tuo rakkaus purkautuu ilon kyyneleinä, kun näet hänet siinä pienine ryppyisine sormineen, varpaineen ja hymyineen.
Tuohon lapseen sisältyy myös toiveita ja odotuksia. Millainen hänestä tulee aikuisena? Millainen hänen elämästään ylipäätänsä tulee? Lapsen kasvaessa sinun rakkautesi häneen kasvaa ja vahvistuu, ja annat hänelle eväitä tulevaa elämää varten.
Mutta aina elämä ei mene niin, kuin olen itse suunnitellut ja toivonut. Jostain syystä se oma rakas lapseni alkaakin oireilla. Koulu ei kiinnosta, sossu ja poliisi alkavat olla arkipäivää, samaten päihteet. Mikä meni vikaan? Enkö ollut hyvä vanhempi? Miksi minun omat toiveet, unelmat ja odotukset eivät toteutuneet lapsen kohdalla?
Jokainen meistä on oma persoonansa. Meillä on tiettyjä yhteisiä asioita vanhemmiltamme, jotkut näkyviä, toiset näkymättömiä. Minulle voi olla hörökorvat, jollaiset on ollut jo isoisällä, tai voin olla luonteeltani auttavainen, kuten äitini. Mutta jokaiseen meihin vaikuttaa myös ulkoiset tekijät, se ympäristö, jossa joudumme elämään. Vaikka koti olisi kuinka rakkaudella vuorattu, niin valitettavasti sen ulkopuolella maailman pahuus lyö silmille joka puolella, kun avaat telkkarin, sanomalehden, sosiaalisen median. Millä me varjelemme lapsiamme niiltä? Vastaus, ei millään!… Vai pystymmekö sittenkin?
Täydelliseen rakkauteen liittyy pyyteettömyys. En rakasta lastani, että hän rakastaisi minua, toteuttaisi minun unelmani ja toiveeni hänestä, että hän olisi virheetön…. Rakastan häntä siksi, että hän on minun lapseni. Se ei ole aina helppoa, jos elämään tulee noita notkahduksia. Toisille vähemmän toisille enemmän. Unettomia ja valvottuja öitä, suurta huolta ja murhetta, pettymyksiä ja rikottuja lupauksia. Raamatussa sanotaan ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa”
Nyt ihmiset ovat joutuneet pakon edessä hidastamaan elämäänsä, sillä yht´äkkiä muun muassa harrastuspaikat, teatterit ja museot on suljettu. Kalenterit ovat tyhjentyneet, ja nyt ei tarvitse viestiä lapuilla, kun tähän asti koti on saattanut olla vain varikko, jossa käydään kääntymässä menojen välissä. Perheet on löytäneet itsensä tilanteesta, jossa ollaan yhteisen pöydän ääressä pitkiä aikoja.
Nyt vanhemmilla avautuu mahdollisuus tutustua lapsiinsa paremmin, antaa aikaa ja rakkautta heille. Tuota aikaa erityisesti ei kannata aliarvioida, sillä nykyajan lapsilla on aikuisen nälkä. Lapsella on halu löytää vierelle aikuinen, jolla on aikaa kuunnella, aikaa olla kiinnostunut hänen huolistaan ja joka jaksaa pyyteettömästi hyväksyä hänet sellaisenaan.
Toinen asia mitä toivoisi, että tämä kriisi saisi ihmisissä esiin, on kadotettu yhteisöllisyys. Venäläinen sananlasku sanoo, että yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollisuutta turvalliseen kotiin. Voisiko meiltä, sinulta niin kuin minultakin, löytyä aikaa heille? Voisimmeko sanoa, että Akaassa olevat lapset ja nuoret eivät ole sinun tai hänen, vaan meidän, akaalaisten? Silloin meillä kaikilla olisi yhteinen huoli heidän hyvinvoinnistaan…. Suurin on rakkaus!
Tarmo Repo
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja
