Mirva Ritari on energinen nelikymppinen nainen. Työ Lempäälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkönä on haastavaa ja kivaa, perhe mahtava – aviomies ja tytär – ja harrastuksiakin jopa kiireeksi asti. Politiikkakin kiinnostaa Ritaria. Hän on istunut myös Akaan valtuustossa.
Eräänä perjantai-iltana maaliskuussa 2019 kaikki alkoi muuttua. Mirva oli viemässä tytärtään jääkiekko-otteluun Toijalan torilta lähtevään linja-autoon. Hänet tavoitti puhelu.
– Hyvin nuiva sairaanhoitaja ilmoittaa, että keuhkoistani on löydetty aika iso löydös. Hän kyseli, olisiko minulla verrokkikuvia. En todellakaan tajunnut siinä kohdassa, mistä on kysymys. Sanoin, että olen sairastanut määrittämättömän keuhkokuumeen, että Valkeakosken aluesairaalassa otettiin kuvat.
Koska oli perjantai-ilta, kuvien metsästäminen siirtyi maanantaille.
– Minäkin jätin sen asian taka-alalle. Unohdin koko jutun. Onneksi minulla on sellainen elämänasenne. Meni varmaan keskiviikkoon, kun sitten tuli soitto keuhkopolilta, että keuhkoissa on tosiaan löydös, ja minut kutsutaan kohta sinne.
Röntgen-kuviin oli Mirvan patistanut työterveyslääkäri pitkittyneen flunssan takia. Hakkaavaan ja kuivaan yskään eivät olleet lääkäkrin kirjoittamat antibioottikuurit tehonneet.
Löydös näkyi jo vanhoissa kuvissa
Lääkäri varmensi Mirvalle puhelimessa, että tämä on sairastanut määrittämättömän keuhkokuumeen 2016 ja kuvissa näkyi jo tuolloin kasvain. Kukaan lääkäri ei ole asiaa vain noteerannut.
– Jatkotutkimuksissa aluesairaalassa todettiin, että kasvain on oikeassa keuhkossa. Kun menin sitten keuhkopolille, lääkäri totesi kasvaimen olevan sellaisessa paikassa, että siitä ei saada koepalaa. Asia jäi siihen, ja lähdin kotiin.
Lääkärikäynnit jatkuivat. Mirvaa puhallutettiin, onko keuhkojen kapasiteetti laskenut. Ei ollut. Ryhmäliikuntaa kolme kertaa viikossa vetäneen naisen keuhkot olivat kunnossa.
– Taas keskusteltiin, mistä on kysymys. Lääkäri sanoi sitten minulle ihan suoraan, että peruslähtökohta tällaisissa tapauksissa, kun olen alle 50-vuotias ja en tupakoi, kasvainta ei leikata. Lähtökohta on aina, että kasvain on hyvänlaatuinen.
Leikkausta piti toivoa
Lääkäri lupasi viedä Mirvan tapauksen vielä monialaiseen kirurgitapaamiseen, missä tehtäisiin lopullinen päätös.
– Pois ajaessani Pirkanhovin kohdalla sanoin muutaman ruman sanan ja ajattelin, että ei tämä niin voi olla, että ”kattellaan”. Kun pääsin kotiin, soitin heti sairaalasta saamaani numeroon. Pyysin kirjaamaan sinne, että potilaan ensisijainen toive on, että kaikki otetaan pois ja mahdollisimman pian.
Mirva ei edelleenkään tiennyt, mitä hän sairasti. Hän odotti puhelua sairaalasta kuin kuuta nousevaa. Monialaiseen kirurgitapaamiseenkin oli vielä aikaa.
– Onneksi soitin ja kirjautin sen toiveeni. Nimittäin nyt juuri kun olin ennen hiihtolomaa kontrollissa, vanhempi naislääkäri sanoi muistavansa minut siitä monialaisesta kirurgitapaamisesta, ja siellä oli päätökseksi tulossa, että minua ei leikata.
Leikattu on ennenkin, peräti 63 kertaa
Leikkauspäätös kuitenkin tehtiin, koska se oli potilaan toive.
– Sitten arvasin asian vakavuuden, kun minulta kysyttiin sairaalan aulassa, tiedänkö, mihin olen tulossa. Sanoin, en varsinaisesti, mutta haluan, että se otetaan pois, koska sairastan myös toista syöpää.
Mirvalla on myös papillooma hengitysteissä. Hänet on leikattu 63 kertaa.
– Minulla on aktivoitunut ylähengitysteissä sama virus, joka aiheuttaa kohdunkaulansyövän. Tätä minä olen sairastanut lapsesta saakka. Ensimmäisen kerran minut leikattiin, kun olin kuusivuotias.
Näytteestä paljastui syöpä
Leikkaussalissa Mirvalle kerrottiin, että kirurgi ottaa pois leikatusta kasvaimesta jo salissa jääleikenäytteen. Mikäli näyte on syöpäpositiivinen, otetaan pois kaikki, mitä saadaan. Ajatus oli siirtyä myös tähystysleikkauksesta vauhdilla avoleikkaukseen. Mutta jos näyte on vähänkin epäselvä, otetaan vain kasvain pois.
– Minun tapauksessani jääleikenäyte oli onneksi selkeä. Minulla oli ei-pienisoluinen keuhkosyöpäkasvain. Keuhkojen koko keskilohko leikattiin pois imusolmukkeineen. Oli vielä niin taitava kirurgi, että hän sai vietyä se loppuun tähystysleikkauksena.
Herättyään leikkauksesta Mirva tapasi ensimmäiseksi vilkkaan ja iloisen anestesialääkärin, joka kertoi, että syöpä sieltä löytyi.
– Sanoin hämmentyneenä, että kiitos tiedosta. Tästä saisi kyllä sketsin, vaikka asia onkin vakava. Nauroin lääkärin vilkasta liikehdintää enkä tajunnut tilannetta ollenkaan.
Päivä oli 15.5.2019 kun Mirvalle viimein selvisi, mistä oli kysymys.
– Jopa mieheni tiesi tilanteeni ennemmin, koska kirurgi oli soittanut hänelle. Anestesialääkäri tuli siksi, että kirurgille tuli kiire päiväkotiin, koska oli hänen vuoronsa hakea lapset. Olen kiitollinen elämänasenteestani, että en vaivu synkkyyteen. Vieressä ollut kipuhoitaja oli kyllä ihan kauhuissaan.
Jälkikäteen Mirva Ritari on miettinyt usein, näinkö syöpäasioita todella hoidetaan. Hän kiittelee peruspositiivista luonnettaan, koska aiheita suoriinkin kommentteihin olisi.
– Niin. Olisiko räyhääminen auttanut jotakin, en tiedä. Vai suojasiko luonteeni minua romahtamiselta. Olen tässä miettinyt sitäkin, osaanko ottaa mitään vakavasti.
Kipu muutti kaiken
Toipuminen alkoi leikkausta seuranneena aamuna. Rollaattorilla liikkumisesta tuli uusi harrastus.
– Minulle sanottiin suoraan, että se on raakaa peliä Bostonissa. Ylös on sängystä noustava, vaikka olisi kuinka kovat kivut tahansa. Huoneesta oli kai 50 metriä keuhkopolille. Ajattelin kävellessäni, että jos en tähän kuole, en kuole mihinkään. Kivut olivat hirveät.
Mirva teki sitkeästi määrätyt harjoitukset, vaikka kipu oli läsnä koko ajan.
– Koski niin perhanasti. Ja yhtäkkiä olet tilanteessa, että opettelet kävelemään. 16.5. tajusin, että minun tilanteeni on hyvin vakava. Pysähdyin.
Mukaan sairaalaan oli otettu töitäkin, mutta nyt työkoneelta lähti viesti muun muassa Akaan kaupunginjohtajalle, että Mirva Ritari eroaa kaikista luottamustoimistaan.
– Oman ryhmäni olin pitänyt ajan tasalla. Eroaminen oli oikea ratkaisu. Jätin myös liikuntaryhmän ohjaamisen. Kipu pysäytti minut. Ensimmäisen kerran elämässäni mietin vain itseäni ja toipumistani – elämääni.
Kuolema tuli kaveriksi
Keuhkosyövällä on ikävä maine. Vain 13 prosenttia tähän syöpään sairastuneista on elossa viiden vuoden päästä sairastumisestaan. Keuhkosyöpään sairastunut miettii väkisinkin kuolemaa.
– Tämä 13 prosenttia on ennuste minun tapauksessani, ei-pienisoluisessa syövässä. Pienisoluisessa keuhkosyövässä prosentti on niinkin hurja kuin 8. Totta kai kuolema on elämässäni nyt läsnä koko ajan, mutta en voi kuitenkaan elää elämääni niin, että huomenna kuolen.
Keuhkosyöpää sairastavalle ei kukaan voi sanoa, että tämä olisi joskus terve.
– Kuolema tulee, kun sen aika on. En osaa sitä pelätä. Jos joku sanoo minulle ”terve”, vastaan, että ”paranemaan päin”.
Mirva sanoo suoraan, että murehtiminen ei auta mitään. Hän toivoo, että hänen läheisensä ja ystävätkään eivät murehtisi.
– Minä nautin joka hetkestä. Murehtiminen veisi kaikki voimavarat, ja nyt minulla ei ole siihen varaa. Lähden siitä, että olen sen 13 prosentin joukossa ja selviän.
Jos syöpäsairas pärjää, pärjäävätkö läheiset? Totta kai diagnoosi oli läheisille järkytys.
– Kyllä meillä käydään keskusteluja, että mitäs äiti, jos sä enää et olekaan, kun…. Ei siitä pääse mihinkään. Onhan se hurjaa, enkä minä tällaista tilannetta kenellekään haluaisi. Paska juttu, mutta tämän kanssa on nyt mentävä.
Leikkaus on ohi. Imusolmukkeet olivat puhtaat. Tällä hetkellä Mirva elää täysin normaalia elämää. Aina takaraivossa on kuitenkin epäilys.
– Minulle on sanottu, että viipalekuvausta ei tehdä. Olemme myös harkinneet, että maksaisimme kuvauksen itse, mutta se on kallis ja vain hetkellinen tieto, että asiat ovat kunnossa. Emme tiedä, kuinka tämä syöpä käyttäytyy. Keuhkosyöpä on siitä paskamainen, että siltä ei ole oikein suojassa. Se lähettää etäpesäkkeitä todella paljon. Jos olenkin tänään kunnossa, kuukauden päästä tilanne voi olla aivan toinen. Tähänkin tilanteeseen on vain totuttava.
Pohjalaisen veri kuohuu
Pohjalainen peräänantamattomuus nousee Mirvalle pintaan. Hänellä on ollut keuhkosyöpä jo vuodesta 2016.
– Nyt jos koskaan on syytä nauttia elämästä. Olen 41-vuotias ja mielestäni nyt täysin terve. Minulla on työikää sen verran jäljellä, että en uskalla ollenkaan ajatella toimettomuutta. Haluan olla hyödyksi. Enhän voi joka aamu herätä ajatuksin, onko tämä se viimeinen aamu.
Tällä hetkellä Mirvaa ei hoideta mitenkään.
– Nyt on taas se vaihe, että ”kattellaan”. Tunnen olevani terve, mutta aina välillä tunnen jotakin, joka ei kuulu joukkoon. Ja olen oikein pohjalainen jäärä menemään lääkäriin, koska olen juossut siellä mielestäni jo ihan tarpeeksi. Papillooman takiakin minua leikattiin syksyllä kaksi kertaa. Se ilmeisesti reagoi siihen, että kropassani oli tämän toisen takia kaikki sekaisin.
Sängyn pohjalle kuolemaa odottelemaan Mirvaa ei saa.
– Ei minun luonteellani. Mutta myötätuntoni on suuri myös heitä kohtaan, jotka eivät päätä mennä härkäpäisesti eteenpäin. Jokainen ihminen suhtautuu sairauksiinsa omalla tavallaan.
Mennessään leikkauksen jälkeen ensimmäiseen kontrolliin, oli sairasloma jo päättynyt. Hän toivoi saavansa lomaa lisää, oli kipujakin, mutta kirurgi kehotti hakemaan sitä työterveydestä.
– Minä tulin autoon ja sanoin miehelleni, perkele minä en mitään sairaslomaa hae, vaan menen töihin. Ja meni kanssa. Se oli virhe, meinasin kuolla, mutta siitäkin selvittiin.
Töissä Mirvalla on ollut haipakkaa. Kun subjektiivinen päivähoito-oikeus palaa hallitusohjelman mukaan Lempääläänkin, kuntaan tarvitaan hoitopaikat 200 lapselle.
– Kyllä minä olen rauhoittunut, vaikka mieheni saattaa sanoa, että en tarpeeksi. Edelleen on paljon iltamenoja, koska Lempäälässä on kova tempo päällä ja viranhaltijoilla ihan toisenlainen yhteys poliittiseen päätöksentekoon kuin Akaassa. Esimerkiksi olen aina lautakunnan kokouksessa läsnä.
Nuorten naisten keuhkosyöpä yleistyy
Mirva Ritari ei olisi oma itsensä, ellei menossa oli toisten auttaminen. Nuorten naisten keuhkosyöpätapaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti.
– Ja mikä ikävintä, lähtökohtana on se, että heitä ei leikata, vaan reagoidaan vasta sitten, kuin kaikki on liian myöhäistä. Tässäkin on sairaanhoitopiireillä eroja. Nyt kun olen syöpänikin takia verkostoitunut, eteen on tullut kaikenlaista.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei tee viipalekuvauksia.
– On sairaanhoitopiirejä, joissa se tehdään jo minunkin tapauksessani ja ennen leikkausta. Tällaisia asioissa sitä tuntee itsensä todella pieneksi.
Jotakin pitää kuitenkin tehdä. Mirva Ritari on käynnistänyt ystäviensä kanssa Tehdään yhdessä hyvää -kampanjan. Kampanjassa myydään 3 euron hintaisia rintanauhoja, joiden tuotto käytetään lyhentämättömänä keuhkosyöpätyöhön.
