KORONA-EPIDEMIA: Taudin synnyttämät huolet ja hengelliset tarpeet johdattavat kansalaisia ennätysmäärin nettijumalanpalveluksiin

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo aloittaa Piispantalon iltarukouksen lähettämisen Facebookissa. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo aloittaa Piispantalon iltarukouksen lähettämisen Facebookissa. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Suomalaiset hakeutuvat evankelis-luterilaisen kirkon helmoihin nyt totuttua runsaslukuisemmin. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo sanoo, että nimenomaan jumalanpalveluksia netissä seuraavien joukko kasvaa tuntuvasti koko ajan.

Ainakin niistä kasvaneista luvuista, joilla ihmiset ovat seuranneet netistä jumalanpalveluksia, voi päätellä, että heillä on koronan vuoksi huolia sekä hengellisiä tarpeita, Matti Repo päättelee.

– Samalla heillä on tarve saada kirkolliset palvelut kuten normaaliaikoina, esimerkiksi mitä tulee ristiäisiin ja hautajaisiin, piispa lisää.

Repo rauhoittelee, että meidän maassamme, maanosassamme Euroopassa sekä koko maailmassa on nähty korona-epidemiaa pahempaakin. Silti on selvitty.

– Meillä on hyvin järjestäytynyt yhteiskunta, jossa pystytään nopeasti ottamaan poikkeustilan vaatimat toimenpiteet käyttöön, piispa perustelee.

Repo vetoaa seurakuntalaisiin poikkeuksellisen ajanjakson johdosta.

– Toivon, että seurakuntalaiset ymmärtävät, että viranomaisten asettamat rajoitukset on tarkoitettu heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseksi, hän tarkentaa.

– Olemme kaikki yhdessä vastuussa siitä, että pidämme toisemme turvassa, hän jatkaa.

Pian joka ilta Piispantalossa on Matti Revon iltarukous, joka koostuu nykyaikaisista ja historiallisista kulkutautien aikana rukoiltaviksi tarkoitetuista aineistoista. Piispantalossa on kodikas kappeli. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Pian joka ilta Piispantalossa on Matti Revon iltarukous, joka koostuu nykyaikaisista ja historiallisista kulkutautien aikana rukoiltaviksi tarkoitetuista aineistoista. Piispantalossa on kodikas kappeli. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Piispantalolta iltarukous Facebookissa

Piispa Matti Repo palvelee seurakuntalaisia uudella tavalla.

– Pyrin lähiaikoina joka ilta lähettämään Facebookissa suorana Piispantalon iltarukouksen, hän kertoo.

– Käytän iltarukouksessa sekä nykyaikaista että historiallista kulkutautien aikana rukoiltavaksi tarkoitettua aineistoa. Niissä korostuu sekä syntien tunnustaminen että avunpyyntö ja turvallinen luottamus Jumalaan. Uusissa rukouksissa pyydetään myös johdatusta heille, jotka kehittävät rokotteita, ja viisautta heille, jotka yhteiskuntien johtajina tekevät päätöksiä, Repo avaa.

Piispa tarjoaa ihmisille levollisuutta ja hiljentymistä heidän kodeissaan.

– Kirkkovuodessa on paastonaika käsillä. On sopiva hetki kuunnella esimerkiksi Bachin passiomusiikkia.

– Kevätauringon paisteessa on hyvä mennä kävelylle katsomaan, miten kaunista kaikki onkaan.

– Voi sytyttää kynttilän ja lukea Raamatun psalmeja. – Voi kuunnella radiosta iltahartauden ja mahdollisuuksien mukaan seurata netistä ensi sunnuntaina lähimmästä kirkosta tulevan jumalanpalveluksen. Minä saarnaan Tuomiokirkossa, ja Aamulehti striimaa sen verkkoon.

Matti Repo toivottaa kaikille Jumalan siunausta.

MATTI PULKKINEN

Tampereen tuomiokirkossa tulevana sunnuntaina pidettävässä jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Matti Repo. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Tampereen tuomiokirkossa tulevana sunnuntaina pidettävässä jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Matti Repo. (Kuva: Matti Pulkkinen)