Meille ihmisille on hyvin tavallista ja luonteenomaista se, että haluamme tulla omillamme toimeen. Jos terveys on kunnossa ja toimeentulo turvattu, alamme helposti kuvitella itsestämme liikoja. Tulee ehkä tunne, että voimme hallita omaa elämäämme. Joskus kuitenkin pienikin asia saattaa rikkoa tämän kuplan ja saa meidät huomaamaan, että kaikki ei olekaan meidän omassa hallinnassamme, emmekä pysty yksin ratkaisemaan kaikkia kysymyksiämme. Avun pyytäminen toiselta vaatii aina jonkinlaista nöyrtymistä, sen myöntämistä, ettei itsellä ole kykyä tai voimia selvitä eteen tulleesta tilanteesta. Viime keskiviikkona oli Viialan seurakuntasalissa vankilalähetysilta, jossa entiset vangit kertoivat, mistä muutos parempaan heidän kohdallaan oli alkanut. Moni heistä sanoi, että käännekohta on ollut se, että on rehellisesti myöntänyt tehdyt virheet ja sen, että ei pysty itsestään pusertamaan muutosta.
Vaaran kohdatessa jokainen etsii suojaa ja turvaa. Tänä keväänä olen pohtinut moneen kertaan, mitä ajatuksia on risteillyt sodan jälkeen viialalaisten mielissä, kun he ovat päätyneet suunnittelemaan uutta kirkkoa. Onko pinnalla ollut kiitollisuus siitä, että sittenkin selvittiin raskaasta sodasta? Onko ajatuksissa kenties välkkynyt tunne siitä, että Jumalalla oli sormet pelissä, jotta Suomi ei menettänyt itsenäisyyttään? Jäikö mieleen kytemään toivonvirsi ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan”, jota laulettiin sotaan lähdettäessä? Mikä oli se voima, joka sai kaikki koko kylässä puhaltamaan yhteen hiileen uuden kirkon rakentamisessa? Esitellessäni Viialan kirkkoa olen aina sanonut, etten tiedä Suomessa mitään muuta kirkkoa, joka on rakennettu niin yhteisöllisesti kuin Viialan kirkko. Silloin olivat mukana paikkakunnan teollisuuslaitokset, metsänomistajat ja kaikki kyläläiset rakentamassa ”Meidän kirkkoa”.
Viialan kirkon alttaritaulun on tehnyt taiteilija Lennart Segerstråle. Seurakunnan silloinen kirkkoherra, rovasti Matti Koskela oli kertonut taiteilijalle, että se Jeesus pitäisi jotenkin saada sieltä Palestiinasta tänne Viialaan. Niinpä alttaritaulu on nimeltään ”Kristus Viialan kadulla”. Alttaritaulun sanoma on se, että Jeesus kulkee meidän kanssamme niin elämän arjessa kuin juhlassa. Uskon, että kirkon valmistuttua sen merkitys koko paikkakunnalle oli todella iso, ei pelkästään jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten paikkana vaan koko olemuksellaan.
Mikä on Viialan kirkon merkitys meille? Onko 70 vuoden ikään ehtinyt kirkko edelleen ”Meidän kirkko”? Tänä vuonna haastan meidät kaikki pohtimaan ja kertomaan, millainen Viialan kirkon tulisi olla, jotta se olisi meidän kirkko! Kirkko, joka pitää yllä sanomaa toivosta ja kertoo Taivaan Isän huolenpidosta arjenkin keskellä vähän niin kuin ensi sunnuntain psalmiteksti.
Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Ps. 91: 1-4
Heikki Ali-Löytty
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori.
