Viime sunnuntain evankeliumiteksti Johanneksen evankeliumin luvusta 4 (4:31-38) on varsin mielenkiintoinen – itse sunnuntain teemahan oli Jumalan sanan kylvö.
Johanneksen teksti liittyy siihen tilanteeseen, kun Jeesus on juuri tavannut samarialaisen naisen Sykarin kaivolla kaupungin ulkopuolella ja nainen on palannut kaupunkiin kertoen Jeesuksesta, joka tiesi hänestä kaiken – olikohan hän Messias? Ihmiset lähtivätkin kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo.
Samanaikaisesti opetuslapset olivat jo nälissään huolehtimassa ruoasta ja sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi tule syömään”. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat, onkohan joku jo tuonut hänelle syötävää”. Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen”. Te sanotte: neljä kuuta kylvöstä korjuuseen. Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: Toinen kylvää, toinen korjaa. Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”
Jeesuksen tapa opettaa opetuslapsia ja ihmisiä on varsin poikkeuksellinen. Hän kääntää arkiset tilanteet kuten vedennoutamisen kaivolta ja aterioinnin syvästi hengelliseksi opetukseksi – emme tarvitse vain vettä juodaksemme vaan elävää vettä, joka pelastaa. Emma tarvitse vain ruokaa syödäksemme vaan ymmärrystä siitä, mikä on tehtävämme meille kristityille annetusta vastuusta Jumalan työtovereina olla kylväjiä, kastelijoita ja korjaajia kukin omien lahjojemme ja voimiemme mukaan.
Tärkeää on myös tajuta ja tietää, että perustus on jo olemassa Jeesuksen työn, opetuksen ja kuoleman kautta. Me kaikki olemme kutsutut kylvämään, kastelemaan, viljelemään ja varjelemaan sekä eri tavoin rakentamaan tälle perustalle.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin täysin ymmärtäneet tehtäväänsä kalastajina, verovirkailijoina, muina virkamiehinä, puuseppinä ja eri ammattien edustajina, mutta Jeesuksen kanssa vaeltaessaan he koko ajan saivat opetusta ja kykenivät apostoleina käytännössä tajuamaan ja toteuttamaan, mitä Jeesus oli puheillaan ja vertauksillaan tarkoittanut.
Meidän tilanteemme on monin tavoin toisenlainen kuin opetuslasten pari tuhatta vuotta sitten. Seurakuntia on perustettu ensimmäisten apostolien työn jälkeen ympäri koko maailmaan – kirkkoisät, kirjoittajat, taiteilijat, muusikot, kielenkääntäjät, kirkolliskokoukset, kirkot ja kirkkokunnat sekä miljoonat ja miljoonat ihmiset ovat toimineet Jumalan valtakunnan kylväjinä, kastelijoina, rakentajina sekä erilaisina lahjojensa käyttäjinä.
Vaikka meillä on paljon historiaa, tietoa ja kokemusta käytettävissä, on jokaisen henkilökohtaisesti perheissään, yhteisöissään, seurakunnassaan ja kirkossaan löydettävä oma tehtävänsä Jeesuksen seuraajana ja Jumalan työtoverina.
Jokaisen kristityn tai kristityksi haluavan on opetuslasten tavoin nähtävä omassa ympäristössään, millä vainiolla vilja on kypsymässä ja millainen sadonkorjuu on mahdollista. Vai kutsutaanko meitä aivan uudenalaisiksi kylväjiksi ja kastelijoiksi eli esimerkiksi osoittamaan rakkautta niille, joita olemme arvostelleet, jopa vihanneet tai vähätelleet? Olemmeko valmiita osoittamaan vieraanvaraisuutta ja arvostusta heille, jotka uskovat toisin tai edustavat aivan erilaista kulttuuria? Olemmeko valmiita kärsivällisesti niin kuuntelemaan muita kuin kertomaan omasta ajattelusta ja uskosta toista ja erilaisuutta kunnioittaen?
Ilari Rantakari
Kirjoittaja on Kylmäkoskelta kotoisin oleva suurlähettiläs emeritus.
