Eipä kauaakaan kun näyttelijä Johannes Korpijaakko kosketti nimiroolillaan Tampereen Teatterin Elling-draamakomediassa. Nyt lajinsa oivasti taitava loistaa nukutuslääkäri Brunona Hämeenlinnan Ovista ja ikkunoista -komediassa. Korpijaakko hallitsee suvereenisti näyttämöä suoltamalla sukkelasti kääntäjä Arto af Hällströmin herkullista suomennosta ranskalaiskirjailija Sébastien Thiéryn alkuperäistekstistä. Messevä tarina ja arvoisensa toteutus!
Komedia on meille suomalaisille varsin haasteellinen näyttämötaiteen laji. Olemme vakavuuteen juurtunut kansa. Tämän johdosta taitavasti toteutettu komedia on meillä aina tapaus.
Ovista ja ikkunoista sai kantaesityksensä näytelmäkirjailija Sébastien Thiéryn kotimaassa Ranskassa vuonna 2012. Komediasta tuli välittömästi hitti Pariisissa. Teos löysi äkkiä tiensä Pohjolaan Suomeen. Se on ollut muun muassa Kansallisteatterin ja Raahen Teatterin vetonaulana. Näytelmään on tarttunut rohkeasti jopa Malmin Työväen Näyttämö.
Nyt vuorostaan hämeenlinnalaisnäyttämöllä setelitukkoja tulvii ovista ja ikkunoista. Jo setelien näkeminen on elämys muovirahan ja erilaisten maksusovelluksien valta-aikana.
Sébastien Thiéry tunnetaan synnynnäisenä koomikkona. Monipuolisen miehen tuotanto taipuu niin televisio- kuin teatterituotannoksi. Ne koukuttavat myös valkokankaalla. Ovista ja ikkunoista ammentaa sisältönsä massista. Kuten tiedämme, pätäkkä on monesti kaiken pahan alku. Kun mammona alkaa kahista ja kilistä sokaisevasti, elämä luisuu hillomaiseksi. Äkkimakea turruttaa nopeasti. Alkuperäisteksti on rehvakka ja vimmatun taiturimainen.
Arto af Hällström on poiminut tarkkasilmäisesti pienimmätkin yksityiskohdat Thiéryn elämänmakuisesta sanailottelusta. Suomenkieli lukuisine murreilmaisuineen tarjoaa kääntäjälle todellisen aarreaitan. Sanomasta saa niin hunajaisen kuin vain kääntäjän taidot ja rahkeet riittävät. Af Hällströmin suomennos on kuin musiikkia korville.
Hämeenlinnan Teatteri on tehnyt nappivalinnan, kun se on kiinnittänyt nimenomaan Johannes Korpijaakon Brunon, nukkumatin erittäin vaativaan rooliin. Korpijaakko tekee osansa roihuavalla palolla. Hänen ilmaisulahjansa ja kehonkielensä suorastaan hehkuvat kuin tulipunaiset hiilet mestarisepän ahjossa. Tämä toteutus lepää suurelta osin Korpijaakon ylivertaisen osaamisen hartioilla. Hänen roolityöskentelynsä ansaitsee kiitettävän arvosanan.
Hämeenlinnan Teatteri olisi pitänyt satsata myös sen parhaan mahdollisen Lauran löytämiseen. Brunon vaimolla on kriittisen suuri merkitys koko näytelmässä. Jotta kaikki herkut olisi saatu yhteen koriin, henkilövalinnassa olisi täytynyt olla kriittisempi ja tarkempi. Sinikka Salminen ei ollut ainakaan ensi-illassa vielä sinut roolinsa kanssa. Hänen näyttelemistään varjosti jäätävä jäykkyys. Hän ei tahtonut pysyä Korpijaakon rinnalla.
Birgitta Putkosen tekemä Teresen rooli on kokoaan merkityksellisempi. Siivoajana ja vierasmaalaisena Terese tuo sävyisät lisämausteet estradille. Putkonen hoitaa roolinsa kotiin.
Naapurina, näytelmän mysteerisenä voimahahmona nähdään Hämeenlinnan Teatterin vahva tekijä Lasse Sandberg. Konkarinäyttelijä on tulta ja tappuraa – erittäin yllätyksellinen käänteissään. Erityisen onnistunut on hänen tanssipyrähdyksensä, kun mies valtaa ensimmäisen kerran näyttämön. Vahvaa ja väkevää antautumista!
Kaiken kaikkiaan Hämeenlinnan Teatterissa onnistutaan hyvin tämän mystisen rahastoorin tulkinnassa. Ensi-iltayleisö reagoi sähäkästi näkemäänsä pitkin esitystä. Kun katsojat elävät mukana, silloin näyttämöllä tehdään asioita oikein.
Hämeenlinnan Teatterin Ovista ja ikkunoista on Samuli Reunasen ohjaus. Hänen ratkaisunsa säilyttävät kutkuttavan ihanasti komedian herkkupalat. Näyttämö on tehokkaassa käytössä, ja piipahtavatpa näyttelijät tyylikkäästi katsomonkin puolella.
Juha Mäkipää on luonut lavasteet, joissa ovet ja ikkunat sekä setelit ovat keskiössä. Lavasteet luovat niin harmonista kodin rauhaa kuin kaaosmaista kerrostalohuoneistohelvettiä.
Satu Suutari on pukenut roolihahmot suurella pieteetillä. Keskiluokkainen on keskiluokkainen. Ökyrikas on ökyrikas.
Tässä on komedia, joka kerää katsojia. Näytelmä on tehty taitavasti. Juoni säilyttää yllätyksellisyytensä; siksi en sitä avaa tässä edes hitustakaan.
Elämme maallistumisen valtakautta. Tarkkanäköinen näytelmäkirjailija herättää meidät todellisuuteen, minkälaisen pyörremyrskyn raha voi ihmisessä ja ihmisissä herättää. Pahimmillaan fyrkka johdattaa ihmisen kiusaukseen. Tuohi virittää epäluuloa. Varallisuus ruokkii vainoharhaisuutta. Raha ei ole vain paperia tai metallia – se on koukuttavaa huumetta.
Mikko Alatalokin laulaa meillä biisissään: ”rahaa on niin paljon, ettei paskalle taivu”.
MATTI PULKKINEN