Vielä 1960-luvulla Suomi oli aika vaatimaton maa. Sodat oli saatu juuri maksettua, vientiteollisuus jauhoi vaurautta yhteiskuntaan, mutta omat nurkat saivat olla pittoreskisti niin kuin ne aina olivat olleet, rempallaan. Akaa-Seuran viimeisintä kirjaa Toijalan kauppalasta on hyvä katsella tätäkin ajatellen. Kirjan sivuilta löytyy kotoinen Suomi.
Oliko 1960-luvulla kenelläkään kiire? Totta kai oli, ja suurin piirtein samoista asioita kuin tänäänkin. Joillakin on ollut aina aikaa vähän, toisilla liikaakin. Akaa on rautatiepaikkakunta, joten kelloon on katsottu aina. Ennen vanhaan junat vielä vislasivatkin, joten aika laajalla alueella tiedettiin, missä mennään.
Täällä liikenteen solmukohdassa kohtasivat niin junat kuin linja-autotkin. Toijala on ollut aina seutukunnan keskus. Ja liikkumiseen kuuluu aina kiire.
Toisenlaista oli Viialassa, jossa tehtaiden pillit kertoivat päivän mitan. Muuta tietoa ei oikeastaan tarvittu. Siitäkin 1960-luvulla jo iloittiin, kun pääsi katsomaan televisiota keskustan liikkeen ikkunan eteen.
Entäpä joulu, millainen se 1960-luvulla oli? Tänään, 2020-luvun ollessa ovella, leviää mediassa tieto, että miljoonan suomalaisen unelmakoti sijaitsisi maaseudulla. Miten tämä tieto jouluun liittyy? Aika monen unelmajoulun on maaseudun joulu traditioineen. Martta Wendelin ja Rudolf Koivu ikuistivat tällaisen joulun jo 1930-luvulla postikortteihin ja kuvakirjoihin. Sinne, kuvien sisään, haaveillaan.
Kaupunkilaisten joulu on ollut aina erilainen. Mutta koska olemme pääosin maaseudun kasvattaminen vaeltaneet kaupungin kerrostaloihinkin, ihastelemme toisenlaista joulua kuin ympärillämme ehkä on. Täällä on kiire, jonka ehkä itse olet aiheuttanut. Täällä on ehkä jotakin jouluusi kuulumatonta, roikut siis sosiaalisessa mediassa. Vielä 1960-luvulla maaseudun ja kaupungin joulut olivat aikalailla samanlaisia, tavallisia ja turvallisia.
Akaa-Seuran kuvakirjassa ei ole yhtään kuvaa jouluisesta kauppalasta. Sellaisia kuvia on. Sodan jälkeen revittiin monessa paikassa pimennysverhot alas ja alkoi näyteikkunoiden somistajien aikakausi. Toijalassakin järjestettiin yleisökilpailuja siitä, kenellä on kaunein näyteikkuna. Kotiseutuneuvos Pekka Pennanen somisti kesällä 1996 Akaan Seudulle pesäpallo-aiheisen ikkunan, lehden toimiessa ympyrätalossa. Vanha mestari osasi, oli somistanut satoja kertoja.
Toisenlainen joulu ei ole otettavissa. Perinteistä on hyötyä, mutta koska jokaisen on rakennettava joulunsa itse, toisenlaisen joulun rakentaminen lähtee peiliin katsomisesta. Suomalaisella joululla on vahvat traditionsa, mutta ovatko ne kaikki säilyttämisen arvoisia. Entä jos laitettaisiin vanhoja ja uusia asioita lomittain? Entä jos ei laitettaisi mitään?
Sellainenkin hokema on ihan ajankohtainen, että ”Itämeri kaipaa lahjoja, minä en”. Joulua voi myös lähestyä ajattelemalla, että on olemassa niin tärkeitä kansallisia tai jopa kansainvälisiä asioita, että henkilökohtaisen joulun voi jättää väliin. Näin toimien syntyisi todella toisenlainen joulu.
Jotakinhan tässä nykyajassa on pahasti pielessä, kun jouluksi halutaan rauhoittua. Rauhoittumisesta on tullut hokema, joka vaivaa niitä, joilla on sielussa ja ympärillä rauhallista koko ajan. Suomessa on paljon tahtomattaan yksinäisiä ihmisiä, jotka todellakaan eivät kaipaa rauhaa. Kaupan edessä vähiä ostoksiaan työntävä akaalainen vanhempi ihminen iloitsee kyyneleet silmissä, kun hän pääsee jouluksi ihmisten luokse valmiiseen pöytään.
Onko joulu jo ovella?
