Arkkimandriitta Sergei: ”Valamo-maalaukset kiinnostavat suuresti venäläismediaa”

Uuden Valamon igumeni, arkkimandriitta Sergei osallistuu parhaillaan Pietarissa Mikaelin linnassa Valamo - 200 vuotta venäläisessä taiteessa -näyttelyn avajaisiin. Isä Sergei esitteli Suomesta Uudesta Valamosta näyttelyyn lainattuja teoksia Suomen Pietarin pääkonsuli Anne Lammilalle.
Uuden Valamon igumeni, arkkimandriitta Sergei osallistuu parhaillaan Pietarissa Mikaelin linnassa Valamo – 200 vuotta venäläisessä taiteessa -näyttelyn avajaisiin. Isä Sergei esitteli Suomesta Uudesta Valamosta näyttelyyn lainattuja teoksia Suomen Pietarin pääkonsuli Anne Lammilalle.

Tänään perjantai-iltana Pietarissa Mikaelin linnassa avattu Valamo – 200 vuotta venäläisessä taiteessa -näyttely on saanut median sankoilla joukoilla liikkeelle. Suomesta Uudesta Valamosta lainatut venäläisten 1800-luvun mestaritaidemaalareiden teokset kiinnostavat tiedotusvälineitä ja suurta yleisöä. 

Piispa Pankrat ja arkkimandriitta Sergei keskustelivat Valamo-maalauksista perjantai-iltaisissa avajaisissa.
Piispa Pankrat ja arkkimandriitta Sergei keskustelivat Valamo-maalauksista perjantai-iltaisissa avajaisissa.

Valamo – 200 vuotta venäläisessä taiteessa -näyttely on avattu arvokkain ja juhlavin menoin Pietarissa tänä iltana.

Arkkimandriitta Sergei osallistuu Venäläisen taiteen museossa Mikaelin linnassa järjestettäviin avajaisiin.

– Matkustin Pietariin jo eilen torstaina. Sain jo silloin tutustua ennakkoon tähän historialliseen näyttelyyn. Se on todella upea, hän kiittää.

Arkkimandriitta Sergein mukaan näyttelyyn on saatu yksityisistä taidekokoelmista sellaisia Valamo-aiheisia maalauksia, jotka ovat ennennäkemättömiä.

Avajaisissa on läsnä satoja kutsuvieraita. Heidän joukossaan on muiden muassa Suomen Pietarin pääkonsuli Anne Lammila.

Mediatilaisuus kokosi poikkeuksellisen laajan joukon eri tiedotusvälineiden edustajia. Näyttelystä kertovat useat Venäjän TV-uutiskanavat. Arkkimandriitta Sergei kertoi toimittajille Suomessa olevasta Uudesta Valamosta ja sen suojissa säilytettävästä laajasta Laatokan Valamosta sodan jaloista pelastetusta taidekokoelmasta.

Venäjän pääuutiskanava Rossija 1 ja Rossija 24 sekä kirkollinen tv-kanava Sojuz ovat kertoneet näyttävästi huomenna suurelle yleisölle avautuvasta näyttelystä.

Venäläisen taiteen museo toteutti näyttelyn Laatokan Valamon uudelleenrakentamisen 30-vuotisjuhlan kunniaksi.

Näyttely on esillä tammikuun 13. päivään saakka.

MATTI PULKKINEN

Igumeni Fotij on yksi niistä kuudesta munkista, jotka saapuivat 14. joulukuuta vuonna 1989 avaamaan Laatokan Valamoa. Arkkimandriitta Sergei oli ratkaisevassa asemassa juuri avatun historiallisen näyttelyn toteutumisessa. Uusi Valamo on lainannut peräti 43 maalausta näyttelyyn.
Igumeni Fotij on yksi niistä kuudesta munkista, jotka saapuivat 14. joulukuuta vuonna 1989 avaamaan Laatokan Valamoa. Arkkimandriitta Sergei oli ratkaisevassa asemassa juuri avatun historiallisen näyttelyn toteutumisessa. Uusi Valamo on lainannut peräti 43 maalausta näyttelyyn.