Olli Pusa ja Anne Huopainen koordinoivat veto-hanketta, jossa oppilaille ja koulujen henkilökunnalle optetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Viialan yhtenäiskoulun opettaja Anne Huopainen ottaa aamuisin oppilaansa vastaan luokan ovella henkilökohtaisesti. Nahkialan koulussa opettava Olli Pusa puolestaan vie oman porukkansa päiväunille. Mitä kummaa koulumaailmassa oikein on tekeillä?
Huopaisen ja Pusan menetelmät ovat lähtöisin Veto-hankkeesta, jossa Viialan yhtenäiskoulun, Arvo Ylpön koulun, Nahkialan koulun, Sontulan koulun, Pappilan koulun ja Kirkonkylän koulun henkilökunnalle ja oppilaille opetetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Hankkeessa on mukana 35 opettajaa.
Pusan mielestä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiselle on selkeää tarvetta.
– Nykylapset kaipaavat tukea sosiaalisessa kanssakäymisessä ja toisten huomioimisessa. Mistä se sitten johtuu? Julkisessa keskustelussa on mainittu digitalisaation, pelien ja kännyköiden vaikutus asiaan. Jonkinlainen muutos on vuosien varrella tapahtunut, Pusa pohtii.
Ankkuritekniikka huijaa mieltä rauhoittumaan
Pusan näkemyksen mukaan puutteet tunne- ja vuorovaikutustaidoissa näkyvät oppilaissa selvimmin heidän tullessaan oppitunnille: monesti tunnin alku menee häsläämiseen, oppilaiden kierrokset ovat korkealla eikä opetukseen osata rauhoittua.
– Itse yritän saada oppilaat tilaan, jossa he ovat valmiita oppimaan ja ymmärtämään, että nyt on oppimisen hetki. Kaikki muu pitäisi jättää pois mielestä. Olemme opettajakollegoiden kanssa miettineet löytyisikö jostakin tutkimukseen perustuvia systemaattisia menetelmiä, joilla tilanteita voisi rauhoittaa, Pusa toteaa.
Menetelmiä on löytynyt. Pusan itsensä käytössä on oman luokan kanssa kerran viikossa otetut päiväunet.
– Menemme pienellä porukalla huoneeseen, jossa on pehmeitä säkkityynyjä. Minä laitan taustalle rauhallisen musiikin soimaan ja kaikki hälinä katkaistaan viideksitoista minuutiksi. Olen huomannut, että siitä on apua, Pusa sanoo.
Anne Huopainen puolestaan ottaa aamuisin lapset henkilökohtaisesti luokan ovella vastaan.
– Joskus meillä on jokaisella oma läpy tai joku on halunnut halata. Jollekin lapselle on voinut tapahtua kotona jotakin tosi mielenkiintoista, jonka hän saa kerrottua minulle heti. Kertomisen jälkeen päästään asioissa eteen päin. Lapsi kokee, että hänet on huomattu, Huopainen kertoo.
Usein Huopaisen luokan aamu jatkuu aamupiirillä, jossa piirissä istuen päivän kulku käydään läpi ja samalla rauhoitutaan opetukseen ja koulupäivään.
– Ruokavälitunnin jälkeen meillä on myös lukuhetki, jossa minä luen oppilaille ääneen ja he rauhoittuvat, Huopainen lisää.
Pusa ja Huopainen kertovat myös koulutuksessa oppimastaan ankkuritekniikasta, jossa oppilaiden mieltä ”huijataan” rauhoittumaan.
– Musiikin soidessa lapset menevät mielessään omaan turvalliseen paikkaansa. Se voi olla vaikkapa oma sänky, jossa on pehmolelu vieressä. Menetelmässä hellitään aivoja. Mielikuvaharjoitteen jälkeen paha mieli tai kiukku vähenee, Pusa kuvailee.
Olli Pusan ja Anne Huopaisen mukaan oppilaiden kierrokset käyvä korkealla myös liikuntatuntien jälkeen, joten rauhoittumismetodeille on tarvetta.
Mistä rauhoittumishetket ovat pois?
Pusan mukaan rauhoittumistekniikat ovat osoittautuneet hyödyllisiksi, mutta haasteena on niiden saaminen sisään koulun rakenteisiin.
– Opettajat voivat kokea ongelmaksi sen, mistä tunnista rauhoittumishetket ovat pois. Mitä tuntia minun aamupiirini esimerkiksi on? Koulu systeeminä kuitenkin painottaa oppitunteja, Huopainen miettii.
Huopainen, Pusa ja muut hankkeessa mukana olevat opettajat eivät suinkaan joudu keksimään rauhoittumis- ja keskittymismenetelmiään ilman apua, sillä hanke on saanut valtion rahoitusta 85 000 euroa. Rahoilla hankkeen koordinaattorit ovat hankkineet ulkopuolisia kouluttajia, joiden asiantuntemuksesta opettajat ammentavat.
– Meitä on kouluttanut muun muassa Tommi Mäkinen Jyväskylän yliopistosta. Hän käsitteli opettajien välistä toimintakulttuuria ja vuorovaikutusta, eli miten me aikuiset vaikutamme luokan ja koko koulun ilmapiiriin, Huopainen kertoo.
Pusan mukaan kullakin hankkeessa mukana olevalla koululla on oma Veto-tiiminsä, joka ymmärtää juuri kyseisen koulun tarpeita.
– Uskon, että tämä hanke on vaikuttava juuri siksi, että tätä ei vedetä ylhäältä alas päin, vaan koulujen opettajat ovat saaneet vastuuta. Olemme yhdessä kouluttautuneet ja keskustelleet asioista, mutta jokainen opettaja toteuttaa hanketta omalla tavallaan arjen työssä, Olli Pusa kertoo.
Rahoitus mahdollistaa yhdessä suunnittelun
Huopaisen mielestä eräs hankkeen hienoja puolia on se, että sen puitteissa koulujen opettajilla on ollut mahdollisuus istua yhdessä alas keskustelemaan ja suunnittelemaan asioita porukalla. Koulun arjessa tämä harvemmin on mahdollista.
– Sijaiset on voitu siksi aikaa palkata hankerahoituksesta, Huopainen sanoo.
Pusan mukaan Veto-hanke pyörähti käyntiin viime helmikuussa ja se jatkuu näillä näkymin vuoden loppuun. Sille on tosin haettu jatkoaikaa, sillä valtion myöntämiä rahoja on vielä jäljellä. Ja vaikka hanke jossain vaiheessa loppuu, on sekä Pusan että Huopaisen toiveissa, että sen mukanaan tuomat käytännöt jäisivät elämään koulujen arjessa.
– On tärkeää, että nämä asiat on nostettu esiin ja niille on annettu aikaa. Ne ovat asioita, joita ei voi ohittaa. Kaikkeen opetukseen kuuluu myös sen opettaminen miten ollaan ihminen ihmiselle, Huopainen kiteyttää.
Viimeisimmät kommentit