Aluejohtaja Tomi Tulonen nostaa framille nykytekemisen – Nordea-pomo odottaa uuden Tampere tänään -tutkimuksen kertovan Nordean riepottelun olevan taakse jäänyttä elämää

Nordean Tampereen toimipaikan johtaja eli Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen, 43, vakuuttaa pankkinsa palaavan rytinällä pirkanmaalaisten yhteistyökumppaniksi. Hänen tavoitettaan maakunnassa on toteuttamassa kaiken kaikkiaan 165 nordealaista. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Nordean Tampereen toimipaikan johtaja eli Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen, 43, vakuuttaa pankkinsa palaavan rytinällä pirkanmaalaisten yhteistyökumppaniksi. Hänen tavoitettaan maakunnassa on toteuttamassa kaiken kaikkiaan 165 nordealaista. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Nordean riepottelun ajat saavat jäädä unholaan! Tehdyistä virheistä on otettava opikseen ja mentävä uudella viisaudella eteenpäin! Olennaista on nykyhetki ja tulevaisuus – se mitä olemme ja teemme tänään! Teesit kuuluvat Nordean elokuussa työnsä Tampereen toimipaikkajohtajana eli Pirkanmaan aluejohtajana aloittaneelle Tomi Tuloselle, 43. Pitkän linjan pirkanmaalainen nordealainen on vakuuttunut siitä, että hiljan konsernijohtajaksi noussut vähittäispankkitoiminnan huippuosaaja Frank Vang-Jensen viitoittaa Nordealle sellaisen reitin, että se vain vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurimpana finanssipalvelukonsernina. Myönteiset kasvun tuulet puhaltavat Pirkanmaallakin.

Pirkanmaa on nyt Nordeassa Tomi Tulosen käsissä ja harteilla.

Jo 17 vuoden nousujohteisen uran Nordeassa tehnyt Tulonen on yksi Nordean 23 aluejohtajasta. Hänen Nordea-taipaleensa alkoi vuonna 2002 esimiesharjoitteluohjelmassa (Nordea trainee / graduate). Sen jälkeen mies on työskennellyt palvelupäällikkönä, sijoituspäällikkönä, konttorinjohtajana, aluevarajohtajana sekä toimipaikanjohtajana.

– Uudessa postissani yhdistyvät kaikki entiset tehtäväni, Tulonen kiteyttää.

Tulonen on jälleen kerran käärinyt hihansa ja tarttunut tomerasti töihinsä. Hänen mielestään Nordea on ottanut opiksi kriiseistään. Finanssipalvelukonsernia on riepoteltu riittävästi. Nyt katseet ovat vahvasti tulevaisuudessa ja maineen kirkastamisessa.

Aluejohtaja vartoaa lähitulevaisuudessa julkaistavan Tampere tänään -tutkimuksen tuloksia. Tulonen on toiveikas, että Nordean uudenlaiset tekemiset olisi jo huomattu asiakkaiden keskuudessa, ja että heidän myönteiset palautteensa ropisisivat jo pankin laariin.

Tulosen optimistisuutta vahvistaa se, että hänen 165-jäsenisellä pirkanmaalaisella orkesterillaan vallitsee erittäin korkea henkilöstötyytyväisyys, kuten koko Nordeassa. Asiakaspalvelujohtajat, varainhoitajat, asuntorahoitusneuvottelijat, pankkitoimihenkilöt, palveluneuvojat – kaikki ammattilaiset puskevat toden teolla töitään.

– Kuluttajatkin ovat reagoineet myönteisesti ja kannustavasti. Ovi on käynyt takaisinpäinkin. Moni meidät jättänyt on halunnut palata takaisin. Paluumuuttajat ovat antaneet tunnustuksensa esimerkiksi moderneille ja takuuvarmasti toimiville digipalveluillemme.

Tulonen saa uutta pontta niinsanotuista MP-asiakastyytyväisyysmittauksista (NPS), jotka valavat nordealaisille vahvaa tulevaisuuden uskoa. Peräti kuusi kymmenestä asiakkaasta on valmis suosittelemaan Nordeaa toisille ihmisille.

Koko maakunta puikoissa

Moni pirkanmaalainen muistaa vielä uutiset, joissa vuoron perään kerrottiin, minkä kuntakeskuksen Nordean konttori oli liipaisimella. Joukko asiakkaita jätti pankkinsa.

– Suurin osa asiakkaistamme pysyi meille uskollisina. Monet lähteneistäkin on palannut, Tomi Tulonen sanoo.

– Loppujen lopuksi ihmiset ymmärtävät hyvin maailman ison muutoksen. Ihmiset ja heidän tarpeensa muuttuvat samassa tahdissa. Tästä elämän sykkeestä viestii myös uusi logomme, jossa siniset, erikorkuiset pulssipylväät muodostavat kuvion. Kun Nordea on lähtenyt joltakin paikkakunnalta perinteisen konttorin muodossa, se ei tarkoita sitä, että olisimme jättäneet asiakkaamme.

Tulonen ymmärtää joidenkin ihmisten ajattelua siitä, että jos vaikka sata vuotta paikkakunnalla ollut pankki katoaa, niin jokin menee tutussa ja turvallisessa elämänpiirissä rikki.

– Meidän tehtävämme on osoittaa, että olemme läsnä ja saavutettavissa uudenlaisella tavalla. Vaikka ajat muuttuvat, niin asiat hoituvat. Mobiili- ja verkkopalveluiden käyttö on jo maantapa.

Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta Pirkanmaalla vastaava Tulonen korostaa pankkinsa olevan läsnä kaikkialla kasvumaakunnassa. Älypuhelin, tabletti ja tietokone tuovat palvelut jokaisen halukkaan käden ulottuville. Asiakas voi hoitaa asiansa eri applikaatioiden, sovellusten ja ohjelmien avulla tai soittamalla.

– Olemme pirkanmaalaisten palveluksessa vuorokauden jokaisena tuntina. Meillä on Tampereella 24/7-palveluyksikkö.

Nordealla on seitsemän fyysistä konttoria, jotka ovat Sastamalassa, Nokialla, Lempäälän Ideaparkissa sekä Tampereella Lielahdessa ja Hämeenkatu 7:ssä sekä Hämeenkatu 22:ssa. Yrityspankki toimii Kauppakatu 4:ssä.

Tulosen reviirinä on vetovoimainen ja kasvava Pirkanmaa. Maakunta sijaitsee Suomen kasvukolmiossa, mikä tarjoaa kasvunälkäiselle finanssitalolle otolliset toimintaedellytykset.

– Koko Pirkanmaa ja kaikki pirkanmaalaiset ovat tärkeitä. Maakunta on moni-ilmeinen ja -muotoinen. Dynamona oleva Tampere on suunnannäyttäjä, joka houkuttelee niin asujia kuin yrittäjiäkin. Kehyskunnilla on omat roolinsa. Jokaisella kehällä on omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa.

Vapaaehtoistyö kiinnostaa

Nordealaiset auraavat uudenlaista tietä vapaaehtoistyön tekijöinä. Tomi Tulonen sanoo konkreettisten tekojen olevan parasta yhteiskuntavastuun kantamista. Ja mikä parasta koko henkilöstö on liekeissään uudesta osallistumismahdollisuudesta.

– Jokainen työntekijämme voi tehdä omalla työajallaan vuodessa kaksi vapaaehtoista työpäivää esimerkiksi nuorten tai ikäihmisten parissa – kohderyhmän, paikan ja ajan saa itse valita. Ammattilaisemme ovat talouden eri sektoreiden huippuasiantuntijoita, joiden erikoisosaamiselle on kysyntää monessa osoitteessa.

– Kohteet voivat esimerkiksi olla talous- ja yrittäjyyspajoja.

Tulonen iloitsee siitä, että nordealaiset ovat ottaneet kopin vapaaehtoistyöpäivistä omikseen. Niin henkilökunnan kuin kohderyhmien edustajat ovat antaneet kiittävää palautetta.

– Toiminta on antoisaa myös meidän omalle väellemme. Ihmisemme oppivat arvostamaan omaa työtään ja sen tärkeyttä.

Nordea saavutti vapaaehtoistyöllään viime vuonna jo 100 000 nuorta ja 10 000 senioria.

– Haluamme tehdä suomalaisessa yhteiskunnassa positiivisesti vaikuttavia tekoja.

Nordea on Suomen suurin verojen maksaja.

Helppoa ja turvallista

Nordea-konserni on nyt konsernijohtaja Frank Vang-Jensenin komennossa. Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen on vakuuttunut siitä, että vähittäispankin huippuosaaja luotsaa koko finanssipalvelutalon uudelle kasvu-uralle.

Tulosen mielestä arjen pankkielämä ei ole mitään rakettitiedettä. Se on ihmisten kanssa yhdessä tekemistä.

– Kiteytetysti sanottuna unelmien toteuttamista!

Tulonen korostaa, että mottojen ja arvojen ympärille on synnytettävä konkretiaa.

– Me rakennamme palvelumme mutkattomuuden, osaamisen, helposti lähestyttävyyden ja turvallisuuden varaan.

Tulonen odottaa myös suomalaisen yhteiskunnan elävän samassa tahdissa. Siksi hän kannattaa positiivisen luottorekisterin perustamista.

Suomessa toimivat pankit tunnetaan asuntolainoistaan. Vaikka vuokra-asuminen nostaa osuuttaan, Tulosen mukaan suomalaiset arvostavat isosti omistusasumista. Pankeilla on pitkälle tulevaisuuteenkin keskeinen tehtävä asuntorahoittajina.

MATTI PULKKINEN