Koska Akaassa ja valtakunnallisestikin kieltenopiskelijoissa käy kato (AS 13.8.2019) ja Akaassa kielten opiskelun tilanne näyttäytyy kuntalaiselle erittäin haasteellisena, olen omien lasten koulunkäynnin ohessa seurannut aktiivisesti myös kielten opiskelusta käytävää keskustelua. Alla käsittelemiäni asioita on jo Akaan Seudun mukaan sivistystoimessa pohdittukin, mutta vanhempana haluan varmistaa, että aihe on aktiivisessa tarkastelussa uutta opetussuunnitelmaa laadittaessa. Näen kielten opiskelun avartavan maailmankuvaa ja lisäävän ihmistenvälistä ymmärrystä.
Akaassa A2-kielen (ranska/ saksa) opiskelu alkaa neljänneltä luokalta ja ryhmät toteutetaan taajamittain siten, että kahdessa suurimmassa taajamassa alkaa vuosittain se kielten ryhmä, johon on enemmän hakijoita. Olisiko Akaassa mahdollista toteuttaa suurimmissa taajamissa kummassakin vuosittain molemmat alkavat A2-kielten ryhmät, mikäli halukkaita olisi kumpaankin ryhmään vähintään sivistystoimenjohtaja Tero Kuusiston (AS:ssa 13.8.) mainitsema 8 oppilasta (tai kunnassamme päätetty opetusryhmän minimikoko)?
Kylmäkosken halukkaat kieltenopiskelijat kuljetettaisiin kyseisen kielen ryhmään siihen kouluun, jossa kieltä opetetaan, mikäli minimiryhmäkoko Kylmäkoskella ei täyttyisi. Nämä ryhmät voitaisiin yläkouluun siirtyessä yhdistää siten, että vaikkapa vuorovuosittain toiseen yläkouluun tulisi saksan A2-ryhmä ja toiseen yläkouluun ranskan A2-ryhmä. Opetus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi niin, että kieltenopiskelijat siirtyisivät käymään koko yläkoulun kielen opetusta antavaan yläkouluun tai ainoastaan kielituntien ajaksi, kun ne yleensä ovat ääritunteja.
Toinen mahdollisuus toteuttaa opetus olisi järjestää opetus tietoliikenneyhteydellä toiselle koululle vuoropäivin/vuoroviikoin, jolloin kieltenopettajan lisäksi toisella, yhteyden päässä olevalla koululla olisi samanaikaisopettaja. Kieltenopettaja olisi siis joka toinen kerta tai joka toinen viikko läsnä Toijalassa ja joka toinen Viialassa. Opetuksen voinee toteuttaa tällä tavoin myös useamman alakoulun välisenä järjestelynä.
Omalle, nyt kuudesluokkalaiselle, lapselleni tarjottiin Tampereella, omassa koulussaan neljännellä luokalla A1-kielen opiskelussa mahdollisuutta tietoliikenneyhteyteen omalta koululta, jollei hän, voimakkaasti sisäilmaoireilevana, olisi kyennyt kielitunneilla toisen koulun tiloissa käymään. Onneksi lapsi kykenee viettämään tunnin kerrallaan tuolla toisella koululla, sillä kielen oppiminen yksin tietoliikenneyhteyden välityksellä ei tutkitusti toimi samalla tavoin, kuin ryhmämuotoisena. Kielten opiskelu on kuitenkin vahvasti vuorovaikutteista.
Yksi mahdollisuus tukea kielten opiskelun varhaista aloitusta ja mikä käsittääkseni on perusopetuslain puitteissa mahdollinen, olisi jo alakoulussa toteuttaa A2-kielen opetus vuorovuosittain kahden luokka-asteen ryhminä. Tällöin osa oppilaista aloittaisi A2-kielen neljännellä luokalla ja osa viidennellä luokalla. Ja nyt ensimmäistä sekä toista luokkaa käyvät, jotka aloittavat A1-kielen opiskelun jo ensimmäiseltä luokalta, voisivat aloittaa A2-kielen opiskelun 3- ja 4-luokkalaisina, mikäli perusopetuslaki tämän mahdollistaa. Toki tästä aiheutuu opettajille nykyistä enemmän pedagogisia ja akateemisia haasteita luotsata ryhmät vaadittavalla osaamisella peruskoulun jälkeisiin jatko-opintoihin. Uskon kieltenopettajiemme olevan kuitenkin osaavia ja ammattitaitoisia myös tällaisten ryhmien luotsaamiseen. Tällä järjestelyllä esimerkiksi parillisina vuosina Toijalassa alkaisi ranska ja Viialassa saksa ja parittomina vuosina päinvastoin. Tämä voisi helpottaa ryhmien syntymistä myös Kylmäkoskella.
Omassa perheessä olemme nyt kolmasluokkalaisen kanssa keskustelleet A2-kielivalinnasta ja päätyneet siihen, että mikäli omassa taajamassa ei toteudu se A2-kieli, jota lapsi haluaa opiskella, on hän valmis vaihtamaan kielivalinnan perässä toiseen taajamaan, toiseen kouluun. Asiasta on keskusteltu myös kaverisuhteiden näkökulmasta. Harkitsimme jo kakkosluokalla vakavasti lapsen siirtymistä kouluun Tampereelle, jotta olisi voinut aloittaa siellä tarjottavista A1-kielistä haluamansa kielen. Kuitenkin tässä kohtaa kaverisuhteet painoivat enemmän, kuin ”englantia hankalamman” = vaikeammin arjessa kohdattavan kielen A1-kielenä aloittaminen.
Hienoa on, että akaalaislapsilta ja heidän perheiltään tiedustellaan A2-kielivalinnan yhteydessä paitsi sitä, että onko lapsi halukas aloittamaan toisen kielen opinnot, mikäli ryhmää hänen haluamassaan kielessä ei muodostu, myös sitä, olisiko lapsi kielivalinnan vuoksi valmis käymään koulua/käymään kielten tunneilla toisessa taajamassa. Meille tämä ei ainakaan olisi ongelma; Tampereellakin kaupungin sisäiset 10 kilometrin matkat ovat monille alakoululaisille arkipäivää kielivalintojen ja painotusten vuoksi.
Ymmärrän toki näiden edellä esittämieni ratkaisujen taloudelliset ulottuvuudet paitsi ryhmäkokojen ja opetusjärjestelyjen myös kuljetuskustannusten tai opettajille maksettavien kilometrikorvausten muodossa. Mielestäni kielivalintojen tulee olla kaikille kaupunkimme lapsille mahdollisia, riippumatta perheen varallisuudesta, siksi kielivalinnan esteeksi ei saa muodostua mahdollinen siirtymä lähikoulusta kieliopintojen vuoksi toiseen kouluun, kuntamme toiseen taajamaan.
Kaupungin ottama kanta (Tero Kuusisto, AS 13.8.) kielivalintojen yhteydessä tehtävän koulunvaihdon/ kielten tunneille siirtymien kustannusten kuulumisesta vanhemmille, vaikuttaa väistämättä negatiivisesti kieliryhmien syntyyn. Kaikilla perheillä ei tällöin halustaan huolimatta ole varaa mahdollistaa lastensa kielten opiskelua ja osa perheistä saattaa kustannus- sekä arjen sujuvuussyistä hakea kieliopintojen vuoksi lapselle koulupaikkaa jo perusopetusvaiheessa oman kunnan ulkopuolelta. Näen kaupungin linjauksen olevan ristiriidassa perusopetuslain (628/1998) 2 §:ssä mainittujen opetuksen tavoitteiden kanssa:
”Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.” Lisäksi perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta voi perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä opetuskieltä muuttamatta vaihtaa opetuksen järjestämispaikkaa. Lakia toki voidaan tulkita monella tavalla, mutta kielten opetus, oppilaan lähikoulun ulkopuolella voidaan katsoa tällaiseksi perustelluksi syyksi. Perusopetuslain 32 § 3 mom. maininta oppilaan oppilaaksi ottamisen edellytyksistä muuhun kuin 6 § 2 mom. mainittuun kouluun ei ole velvoittava sanamuodossaan ”oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista.”
Tässä kunnalla olisi oiva paikka osoittaa kuntalaisille pyrkimystä perusopetuslain 2 §:n hengen mukaisesti turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko kaupungin alueella.
Vielä yksi keino, jolla kieliryhmiin saataisiin ehkä paremmin oppilaita ja sitoutumista, olisi tarkastella A1- ja A2-kielten järjestystä. Tällä hetkellähän akaalaislasten ainoa A1-kieli on englanti, jonka ehtii aivan hyvin oppia myös A2-kielenä – niin paljon sitä ympäristöstä tarttuu lasten matkaan (muun muassa sosiaalisen median ja pelimaailman kautta). Lukiovaiheessahan A-kielten välillä ei enää tehdä jakoa A1- ja A2-kieleen. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetaan A-kieli tai A-kielet. Mielestäni perusteltua olisi tarkastella sitä, että syntyisikö ranskasta/ saksasta jo A1-ryhmiä englannin A1-ryhmän lisäksi. Valinnaisena A2-kielenä riittäisi tällöin ainoastaan englanti.
Ymmärrän varsin hyvin, että Akaan kokoisessa kaupungissa kielivalinnat ovat varsin rajalliset, joten nykyisellään tarjolla olevat A-kielet englanti, ranska ja saksa lienevät perustellut. A1- ja A2- kielten järjestyksen vaihtaminen olisi perusteltua paitsi tutkimuksellisista syistä myös A2-kielen keskeyttämisten vähentämiseksi yläkouluun siirtymävaiheessa. A1-kieli mielletään ehkä perheissä helpommin pakolliseksi kuin A2-kieli, josta saksanopettaja Tanja Merikarin (AS 13.8.) mukaan on jonkin verran oppilaskatoa yläkouluvaiheessa, vaikka ei pitäisi olla.
Miia Kaihlavirta-Häikiö
