Kanerva on ainavihanta varpukasvi, joka on hyvin yleinen perimmäistä Lappia lukuun ottamatta kuivissa ja aurinkoisissa kangasmetsissä, kallioilla ja rämesoilla. Se kukkii runsaiten elokuussa, mutta vielä myöhään lokakuussakin voi nähdä yksittäisiä vaalean violetteja kukkia sen varvuissa.
Kanerva sisältää runsaasti mettä, ja se onkin mehiläisten ja muiden pölyttäjien mieleen. Kukkiihan se verrattaen myöhään kesällä, jolloin mesikasveja on vain vähän saatavilla. Kanervankukkahunaja on tummaa ja voimakasaromista.
Kanervan suvun latinankielinen nimi calluna on johdettu kreikan kielen lakaisemista tarkoittavasta sanasta. Kanervan varvuista onkin ennen vanhaan sidottu luutia. Kimppu kanervanvarpuja on myös kaunis koriste sekä tuoreena että kuivattuna.
Kanervan kukkia ja kukkivia versonlatvoja kerätään myös yrttikäyttöön, teeainekseksi. Kukat kerätään elo-syyskuussa siten, että vihreää osaa tulee mukaan mahdollisimman vähän. Kanervan kukkien maku on miellyttävän hunajainen. Sen kukkivat versonlatvat, lehdet ja varsi sisältävät jonkin verran arbutiinia, johon on sitoutunut sekä flavonoideja että fenoleja.
Arbutiini vaikuttaa antibioottisesti lukuisiin eri bakteereihin. Sitä käytetään myös ihon pigmenttimuutosten hoitoon. Arbutiinia eristetään lääketieteen käyttöön yleisimmin sianpuolukasta, mutta kansanlääkinnässä myös kanervankukkateen nauttimisen on katsottu auttavan esimerkiksi reuma-, munuais- ja rakkovaivoihin.
Eniten kanervankukkateetä on kuitenkin kansanlääkinnässä käytetty sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi; sen on katsottu auttavan unettomuuteen. Kanervankukkateen vaikutus on kuitenkin hyvin lievä, kuin hyvin miedon nukahtamislääkkeen. Tätä tarkoitusta varten kanervankukkatee kannattaa siis nauttia juuri ennen nukahtamista, vaikkapa jo sängyssä istuen.
Kanerva sisältää runsaasti parkkiaineita, joten sitä on käytetty myös nahan parkitsemiseen. Myös kasvivärjäykseen kanerva sopii antaen langalle puretteesta riippuen vihreän, kellertävän tai violetin sävyn.
Minna Ovaskainen
Viljami Ovaskainen
